Miten tavata vanhoja tuttuja kotipaikkakunnalla, kun oma elämä on mennyt ihan pieleen?

Mies on hirveä? Sulla ei ole harrastuksia? Ei lapsia? Olet kauhean näköinen?

sekä huonoa (iho) että hyvää (hoikkuus).

sä oot hoikka, sulla on kiltti mies ja ihanat lapset. Moni kadehtisi. Olisi varmaan hyvä miettiä näitä positiivisesti menneitä asioita eikä ajatella, että "kaikki on mennyt pieleen" - ihan jo noin muutenkin kuin vain tuota yhtä reissua ajatellen.

Noissa avauksessa mainituissa asioissa ei ole mitään epäonnistumista mielestäni.

Arvot on tosi pielessä, jos auton pitää olla hieno, rahaa pitää olla paljon ja miehenkin rikas. Ja asunnon ties minkälainen palatsi. Tuollaiset arvot pitäisin kyllä omana tietonani tapasin sitten kenet tahansa missä vaan :)

että mä pelkään, että tuttuja tulee vastaan, ja alkavat udella mun elämästäni.

Musta tuli luuseri, pitkän työttömyyden jälkeen päädyin sairaseläkkeelle, lapset eivät asu kanssani. Ne varmaan repeis riemusta.

Tai kertoo puolitotuuksia (olen mielenkiintoisissa alati vaihtuvissa työtehtävissä, ja koskaan ei ole kahta samanlaista päivää/ ei viitsi tässä elämäntilanteessa hommata omakotitaloa kun ei tiedä mitä seikkailuja seuraavaksi on edessä jne). Mitä se kellekään kuuluu.

auto viime vuosituhannelta, omakotitalo joka rakennettu 60-luvulla, sekin suurin osa pankin vielä, myös mieheni ajaa vanhalla kotterolla. Olen melko huonosti palkattu, mutta tulen toimeen, samoin mieheni. En silti ole koskaan ajatellut, että "kaikki on mennyt pieleen". Päinvastoin, minulla sentään on töitä (josta tykkään), saan siitä sen verran palkkaa että olen saanut asuntolainaa ja ei tarvi mennä leipäjonoon, minulla on rakastava ja raitis mies. En kyllä ole ymmärtänyt hävetä itseäni vanhojen tai uusien tuttavuuksien edessä ja täältä palstalta olen vasta oppinut että ilmeisesti minutkin luokitellaan "wt-kastiin". Mutta en jaksa siitäkään välittää, elän omaa, onnellista elämääni ja annan muidenkin elää omaansa.

ja keskityn puhumaan vain koulutuksestani ja lasten jutuista.



Ko. paikkakunnalla nautitaan niin paljon takanapuhumisesta ja siitä, että muilla menee huonosti, etten halua antaa juoruilun aihetta.

menee yhtään paremmin? Kävin juuri omalla kotipaikkakunnallani pitkästä aikaa ja tapasin vanhoja tuttuja. Siellä oli avioeroa, alkoholismia, sairautta, huonoja parisuhteita. Ei niillä muilla välttämättä ole yhtään sen hienompaa kuin sinullakaan. Ja vaikka olisi niin mitä sitten? Ei kai ihmisarvoa mitata rahassa? Minä olen paljon onnellisempi terveydestä, hyvästä miehestä, ihanista lapsista kuin rahasta. Onnettomilta tuntuivat nämä vanhat tuttuni vaikka rahasta ei kaikilla pulaa ollutkaan.

niin eikös ole tapana puhua Small talkia ?



Small talk ei jaottele ihmisiä. Kaikki ovat samalla viivalla. Small talkissa yleisen sosiaalisen harmonian luominen on tärkeää, eikä siinä prosessissa saa asettaa henkilökohtaisten mieltymysten varjolla ihmisiä eri asemaan.



Ehkä illan aikana jonkun vanhan tutun kanssa tulee kaiveltua hieman tarkemmin asioita mutta ne sitten erikseen. Ja muista pitää itsestäsi niin puheessasikin näkyy arvostuksesi.

Tapa 1:

Meillä on 2 lasta, omakotitalo isohkolla tontilla, 2 autoa (farkku-Volvo ja uudehko citymaasturi), moottoripyörä, olen e-äitiysvapaalla vakituisesta työstäni, mies on työelämässä ja siirtynee syksyllä/talvella yrittäjäksi, lapsilla on merkkivaatteita ja muutenkin suosin merkkejä...



Tapa 2:

50v vanha tönö on aivan liian pieni ja vaarallinen asuttavaksemme (lisäksi typerällä rinnetontilla), Volvo on 15v vanha ja kolhuinen raahka, maasturi on pieni onneton karvahattukippo johon emme suosiolla edes mahdu, moottoripyörä on halvinta settiä (125cm3 ja maksoikin vain reilu 700e), vakituinen työni on vain alle 20h/viikko, miehellä on lyhyt muutaman viikon pätkätyö huonolla palkalla kesäpoikana, yrittäjäksi mies haaveilee pääsevänsä jos työkkäri kustantaa kurssin ja hän saa muutenkin starttiapua hommaan, ostan lastenvaatteet käytettyinä kirppikseltä/huutiksesta...

Mitä tahansa sanotkin niin älä ainakaan vähättele itseäsi. Hyvä mies, työpaikka ja lapset ovat mahtavia asioita ja voisin luopua aika paljosta saadakseni nuo kaikki. Kanna osasi ylpeänä ja hymyillen. :D



Jos tapaan tuttuja vuosien takaa, ei tulisi mieleenkään kysellä kenenkään talon tai auton ikää, varallisuutta tai tuloja. Yleensä vain kysyn että missä asut nykyisin ja mitä teet työksesi sekä perhetilanteen. Siinäpä ne, loput yleensä muistellaan vanhoja tai kysellään tietääkö toinen mitään yhteisistä vanhoista tuttavista.

No meillä on vanha auton kottero ja erittäin korkeasta koulutuksesta huolimatta ei niin hyväpalkkaiset työt. Ei minua hävetä. Olen kunnollinen ihminen ja suurin osa maailman nuorista ihmisistä tulee olemaan työttömiä.



Ei sitä rahaa riitä kuin nykyisille eläkeläisille samassa mittakaavassa mitä sitä on ollut tähän saakka. Kyllä muita asioita tulee alkaa kunnioittaa ja arvostaa kuin sitä, kuinka paljon ihminen kuluttaa luonnonvaroja.

Niin, ja meillä on ok parisuhde, kestänyt jo noin 2 vuosikymmentä, kauniit hyvät moraalisesti hienot ja älykkäät ja lahjakkaat lapset ja oma pieni nätti koti ja elämme tulojen mukaan. Ja ostan esim. kalleinta ruokaa, luomua, koska ajattelen että se on lasteni planeetalle parasta.



En ite ihaile ihmisiä joilla on rahaa.

Jos itse tapaan lukiokaverin, kysyn missä päin hän vaikuttaa, onko siunaantunut lapsia ja montako ja ehkä iät, ja ehkä mikä hänestä on tullut.

Eikö se ole oman pääsi sisällä? Jonkun mielestä olet kadehdittava ihminen, joka vaatii elämältään aivan liikaa. Sinulla on siis olut mahdollisuus olla työssä, sinulla on mies, sinulla on asunto ehkä lapsiaki? Millaista satu-unelmahöttöä odotit? Tapaat prinssin, joka kantaa sinulle aarteita ja elelette onnellisena elämänne loppuun asti satupuutarhan keskellä... Kuule, kohtaa ensin todellisuus ja itsesi. Se toisten kohtaaminen on sitten ihan pikkujuttu sen jälkeen.

sulla on rivari? Helsingissä moni akateeminen humanisti ei voi kuin unelmoida sellaisesta.

Monilla on työttömyyttä nykyään.

Niin kauan kuin on elämää on toivoa ja tuollainen märehtiminen suorastaan turhasta raivostuttaa minua. Vertaa kuule tuota ihan hyvää elämääsi vaikka jonkun oikeasti köyhän kehitysmaan köyhän ja terveytensä täysin menettäneen ihmisen elämään. Ja silti he siellä osaavat iloitakin... Koeta parantua asennevammastasi ja etsi omia ilon aiheita elämästäsi, vaikka kuinka pieniä mutta etsi tietoisesti niitä. Hyvä kuppi kahvia aamulehteä lukiessa?



Ja hei, jos joku ei sua tuollaisena hyväksy, niin mitä väliä? Mitä menetät jos joku on ilkeä pintaliitokusipää, joka ei mitään elämän kolhuja ole _VIELÄ_ itse osakseen saanut.

Monilla on työttömyyttä nykyään.

Työttömyys Suomessa on laskemassa juuri 90-laman jälkeiselle alimmalle tasolleen.