Suosittele uusi ala farmaseutille
Työ on ihan kivaa apteekissa, mutta joko esimies on hanurista ja hirveä tiukkapipo ja kohtelee epäreilusti eri henkilökunnan jäseniä tai kuten nykyinen työnantaja, jolle en ilmeisesti ole mieleen. Muilta työnantajilta olen saanut hyvää palautetta ja hyvät työtodistukset.
Olen ehkä vähän erikoinen persoona. Lämpenen hitaasti ja tutustun hitaasti uusiin ihmisiin. Olen enemmän introvertti. Ja rauhallinen tyyppi muutenkin.
Kun olen asiakkaiden kanssa, minulla on tietty rooli. En siinä roolissa jaksa kuitenkaan koko työpäivää mennä, myös tauoilla tai jos teen muita tehtäviä.
Sosiaaliset taidot on kuitenkin mielestäni hyvät ja olen empaattinen. Tulen työkavereiden kanssa toimeen hyvin. Monen kanssa jaetaan ihan henkilökohtaisia juttuja.
En ota asiakkailta vastaan esim seksuaalista häirintää, en niele kaikkea.
Ehkä suurin ongelmani on, että en nauti kiireestä vaan kuormitun siitä ja EN PYSTY MULTITASKAAMAAN ainakaan niin että jälki olisi kelvollista.
Suunnilleen M yo-paperit mulla on. Ei muuta tutkintoa farmaseutin lisäksi.
(Ei proviisori, en varmasti pääse sisään. Lukiosta myös sen verran aikaa että mikään korottaminen ei onnistu).
Opiskelu voisi olla mahdollista 3-5 vuoden sisällä. Nyt voisi jo miettiä mahdollisuuksia....
Palkka pitäisi olla vähintään 2700-3000e, koska mulla on perhettä.
Kommentit (38)
Miksi et voisi päästä opiskelemaan proviisoriksi? Onko vaan itseluottamuksen puutetta, vai joku ihan konkreettinen syy ettet voi?
Mitä tästä nyt tulisi mieleen nopeasti, niin laborantti ja biokemisti voisi olla ammatteja missä saisit hyödynnettyä myös farmasian osaamista, toki vaatii sitten soveltuvan työpaikan. Ainahan voit vaihtaa ihan kokonaan alaa, mutta se tuosta viestistä ei selviä että mikä sinua voisi kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:

Koska sinne on oikeasti aika vaikea päästä. Helsinkiin otetaan vuosittain 20 sisään sellaisia, joilla on farmaseutin tutkinto jo tehtynä. Ja tulijoita olisi paljon.

Eikö sullakin ole farmaseutin tutkinto tehtynä?
Proviisoriksi voi varmaan opiskella myös muualla Suomessa, mutta jos muutto pääkaupunkiseudulta tai etäopinnot ei tule kyseeseen niin sitten tietysti rajaa vaihtoehtoja.
Millä alalla viihtyisit. Haluaisitko tehdä etänä kotona. Mikä ala on eettinen, muttei huijaava.
Miten yo-paprujen korottaminen ei muka onnistuisi? Kävin kirjoittamassa fysiikasta laudaturin 15 vuotta ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen.
Hitaus ei ole meriitti farmaseutin hommissa ainakaan apteekin tiskillä tai takahuoneessa. Nopea, tarkka ja asiakkaille ystävällinen on hyvä. En tiedä, mikä työ sopisi temperamemtillesi. Kuten joku edellä mainitsi, esim. kirjanpitäjille on kysyntää.
Ja haluanko jatkossa tehdä työtä apteekissa, vaan vähän paremmalla palkalla...
Sinuna yrittäisin vaihtaa eri apteekkiin töihin tai esim. sairaalaan farmaseutiksi. Kuulostaa siltä, että ongelma on lähinnä esihenkilö, ei sinun työskentelysi. Farmaseutin paikkojahan on jatkuvasti vapaana.
Paljon tsemppiä jatkoon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voisi päästä opiskelemaan proviisoriksi? Onko vaan itseluottamuksen puutetta, vai joku ihan konkreettinen syy ettet voi?
Mitä tästä nyt tulisi mieleen nopeasti, niin laborantti ja biokemisti voisi olla ammatteja missä saisit hyödynnettyä myös farmasian osaamista, toki vaatii sitten soveltuvan työpaikan. Ainahan voit vaihtaa ihan kokonaan alaa, mutta se tuosta viestistä ei selviä että mikä sinua voisi kiinnostaa.
Koska sinne on oikeasti aika vaikea päästä. Helsinkiin otetaan vuosittain 20 sisään sellaisia, joilla on farmaseutin tutkinto jo tehtynä. Ja tulijoita olisi paljon.
Eikö sullakin ole farmaseutin tutkinto tehtynä?
Proviisoriksi voi varmaan opiskella myös muualla Suomessa, mutta jos muutto pääkaupunkiseudulta tai etäopinnot ei tule kyseeseen niin sitten tietysti rajaa va
On toki.
Proviisoriksi ei voi opiskella etänä.
Muutto ei tule kyseeseen, koska meillä on koti täällä ja lasten ja miehen elämä on täällä.
Ja haluanko tehdä suunnilleen samaa työtä paremmalla palkalla vain??
Olin ehdottamassa lääketeollisuutta tai lääke-esittelijän työtä, mutta riittääköhän kunnianhimosi?
Vierailija kirjoitti:
Miten yo-paprujen korottaminen ei muka onnistuisi? Kävin kirjoittamassa fysiikasta laudaturin 15 vuotta ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen.
Olen vielä ihan paperille kirjoittanut x) nykyään kaikki koneella.
Lukiosta jo aikaa ja pitäisi opiskelu tyyliin alusta aloittaa. Sisällöt myös muuttuneet.
Kaikki tämä toki työn ohessa.
Vierailija kirjoitti:
Hitaus ei ole meriitti farmaseutin hommissa ainakaan apteekin tiskillä tai takahuoneessa. Nopea, tarkka ja asiakkaille ystävällinen on hyvä. En tiedä, mikä työ sopisi temperamemtillesi. Kuten joku edellä mainitsi, esim. kirjanpitäjille on kysyntää.
En sanoisi olevani hidas.
Saan jonoa nopeasti purettua kun en jää jaarittelemaan kuulumisia.
Olen myös ystävällinen. En mikään superiloinen ja nauravainen kyllä.
En yleensä ymmärrä asiakkaiden vitsejä. Eivät ne mitään hauskoja yleensä olekaan.
Usein asiakkaat kiittelevät palvelusta.
Minäkin ehdotan, että sairaalaan farmaseutiksi. Mukavan oloista hommaa, esim. antibioottien tekemistä, lääkkeenjakoa, potilaan ohjausta... menisin itse opiskelemaan farmaseutiksi, jos olisi päätä lukea ja jos tällä paikkakunnalla olisi koulutusta saatavilla
T: hoitsu
Vierailija kirjoitti:
Olin ehdottamassa lääketeollisuutta tai lääke-esittelijän työtä, mutta riittääköhän kunnianhimosi?
Edustajan työ olisi kauhistus. Kierrellä ympäriinsä, myydä apteekeille tuotteita, johon ei ehkä usko itsekään. Olla koko ajan edutava ja mukava.
Päivät helposti myös 10 tuntisia.
Edustajaksi on myös vaikea päästä.
Teollisuus olisi kiinnostavaa. Sinne tosi vaikea päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitaus ei ole meriitti farmaseutin hommissa ainakaan apteekin tiskillä tai takahuoneessa. Nopea, tarkka ja asiakkaille ystävällinen on hyvä. En tiedä, mikä työ sopisi temperamemtillesi. Kuten joku edellä mainitsi, esim. kirjanpitäjille on kysyntää.
En sanoisi olevani hidas.
Saan jonoa nopeasti purettua kun en jää jaarittelemaan kuulumisia.
Olen myös ystävällinen. En mikään superiloinen ja nauravainen kyllä.
En yleensä ymmärrä asiakkaiden vitsejä. Eivät ne mitään hauskoja yleensä olekaan.
Usein asiakkaat kiittelevät palvelusta.
Farmaseuteista on pulaa, hae toiseen apteekkiin.
Kiitos vastauksista.
Harkitsen toista apteekkia/muuta työpaikkaa.
Jätän opiskelunkin vielä muhimaan.
En kyllä tiedä mistä itseluottamus hakemisiin (varsinkin sairaala/teollisuus/muu mihin vaikeampi päästä töihin) kun tuntuu että persoonani on vääränlainen työelämään.
Jollain pitäisi perhe ja itsensä elättää kuitenkin.
OF hoitsun asussa missä olet jakelevinasi lääkkeitä