HS: Google luopuu DEI:stä
YHDYSVALTALAISLEHTI Wall Street Journal uutisoi, että Google luopuu tavoitteestaan palkata lisää työntekijöitä esimerkiksi aliedustetuista ihmisryhmistä ja tarkistaa joitakin monimuotoisuus-, tasa-arvo- ja osallisuusohjelmiaan.
Google liittyy lehden mukaan näin ollen siis muiden teknologiajättien joukkoon, jotka arvioivat uudelleen lähestymistapaansa niin kutsuttuun DEI:hin.
Wall Street Journalin mukaan Google lähetti työntekijöilleen keskiviikkona 5. helmikuuta sähköpostin, jossa se ilmoitti, ettei yhtiö enää aseta palkkaustavoitetta edustuksen parantamiseksi työvoimassaan.
Kommentit (33)
Olihan se tavallaan kaunis ajatus. Tositilanteessa on kuitenkin myönnettävä, että ihonväri tai seksuaalisen kiinnostuksen laji eivät takaa riittävän hyviä työntuloksia.
Vierailija kirjoitti:

Toisaalta jos suosit yhtä niin samalla syrjit kaikkia muita.
Vierailija kirjoitti:
Olipa nopea tähdenlento tuo dei
Se oli ajatuksena niin järjetön että olisi saanut hävitä jo aiemmin. Ei ihmisiä voi palkata pelkän sukupuolen tai ihonvärin perusteella.
Olisi aika ikävää olla nyt DEI-konsultti
Ei mitään tulevaisuutta alalla eikä esimerkiksi tällä yrityksellä: https://inklusiiv.com
Vierailija kirjoitti:
Olihan se tavallaan kaunis ajatus. Tositilanteessa on kuitenkin myönnettävä, että ihonväri tai seksuaalisen kiinnostuksen laji eivät takaa riittävän hyviä työntuloksia.
Mitä kaunista on syrjinnässä? Sitä se DEI oli.
Meritokratia takaisin koko yhteiskuntaan ja dei roskakoriin, joka on tietysti pelkkä uhrikultti ja syrjii pätevimpiä hakijoita.
Eikö Ylen ja Palefacen mielestä koko DEI ollut keksitty juttu jota ei ollut koskaan olemassakaan?
Parhaat ja sopivimmat pitää palkata. Ihmisen seksuaalisuuden ei työllistymiseen pidäkkään vaikuttaa. Trump sai toimillaan järkeä länsimaisiin yhteiskuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan se tavallaan kaunis ajatus. Tositilanteessa on kuitenkin myönnettävä, että ihonväri tai seksuaalisen kiinnostuksen laji eivät takaa riittävän hyviä työntuloksia.
Mitä kaunista on syrjinnässä? Sitä se DEI oli.
Tavallaan kaunis. Ajatus siitä, että joka firmassa pitää olla kaikenlaisia ihmisiä työntekijöinä, on kaunis.
Ajatteleminen pitää tosin lopettaa tuohon, jotta ei tule mieleen niitä ikäviä seikkoja.
Työntekijä pitää valita sillä perusteella kuka on paras eikä sillä perusteella mitä hänellä on tai ei ole jalkojen välissä saatikka minkä värinen naama hänellä on. Se jos joku olikin pahinta mahdollista syrjintää. Hienoa, että Trump saa edes jotain hyvää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan se tavallaan kaunis ajatus. Tositilanteessa on kuitenkin myönnettävä, että ihonväri tai seksuaalisen kiinnostuksen laji eivät takaa riittävän hyviä työntuloksia.
Mitä kaunista on syrjinnässä? Sitä se DEI oli.
Tavallaan kaunis. Ajatus siitä, että joka firmassa pitää olla kaikenlaisia ihmisiä työntekijöinä, on kaunis.
Ajatteleminen pitää tosin lopettaa tuohon, jotta ei tule mieleen niitä ikäviä seikkoja.
Kun palkataan pätevimmät niin luonnollisesti työntekijöiksi päätyy erilaisia ihmisiä. Pakonomainen ihmisten jaottelu ihonvärin ja sukupuolen mukaan ei sitä takaa.
Niin, tiedättekönmikwi esim pleikka 5 Pro maksaa 800€? Mikä voin kertoa. Sony kytti jättimäisen summan rahaa DEI-peliik mikä suoraan sanoen pulkkasi Japalik historias. Sitäpä ei sitten kukaan ostanut joten rahat pitää saada takas ylihinnoittelemalla tuo pro-versio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan se tavallaan kaunis ajatus. Tositilanteessa on kuitenkin myönnettävä, että ihonväri tai seksuaalisen kiinnostuksen laji eivät takaa riittävän hyviä työntuloksia.
Mitä kaunista on syrjinnässä? Sitä se DEI oli.
Tavallaan kaunis. Ajatus siitä, että joka firmassa pitää olla kaikenlaisia ihmisiä työntekijöinä, on kaunis.
Ajatteleminen pitää tosin lopettaa tuohon, jotta ei tule mieleen niitä ikäviä seikkoja.
Kun palkataan pätevimmät niin luonnollisesti työntekijöiksi päätyy erilaisia ihmisiä. Pakonomainen ihmisten jaottelu ihonvärin ja sukupuolen mukaan ei sitä takaa.
Voi käydä myös niin, että pätevimmät työntekijät ovat kuin samasta muotista. Ja sen on oltava ihan OK myös.
Kertoo vain siitä, että oligarkit kerääntyvät pelokkaina Trumpin taakse, kun pelkäävät miljardiensa puolesta.
Virkaanastujaisissa oli pitkä rivi eliittiä. Oikea liskoihmisten kavalkadi. Siis niitä, joita Trumpin piti vastustaa 😄
Miettikää nyt ihan järjellä kannattaako yrityksen palkata paras vai musta transnainen jolla ei alalta osaamista? Isoon firmaan tuhansien joukkoon mahtuu aina maskotti jos toinenkin mutta piaan rupeaa toiminnot sakkaamaa jos tarpeeksi minta epäpätevää häärää firmassa.
Vierailija kirjoitti:
Olihan se tavallaan kaunis ajatus. Tositilanteessa on kuitenkin myönnettävä, että ihonväri tai seksuaalisen kiinnostuksen laji eivät takaa riittävän hyviä työntuloksia.
Ei ole todellakaan kaunis ajatus, vaan syrjivä ja rasistinen ruma ajatus.
Vierailija kirjoitti:
DEI = syrjintää eli rasismia
DEI on englantia ja tarkoittaa did it earn it ei ansainnut sitä.
EVVK