Toiset valittaa kun mies ei tee mitään-toiset taas kun mies on "liian hyvä"

Oma mieheni on vähän lapanen ja kylläh, se tappaa seksin. Se on aivan totta. Pitää olla jännitystä ja arvaamattomuutta. Tykkkään myös, jos mua hallitaan sängyssä välillä rajustikin ja tämä mies ei- luonnollisesti-pysty siihen. Mutta toista ääripäätä nähtyäni ja vähän liiallistakin uhkaa ja "jännitystä" kokeneena valitsen mieluummin miehen, joka välittää minusta kuin miehen, joka ei välitä tippaakaan, ryyppää, narkkaa, pettää ja mitä ikinä. Seksi saattaa olla parempaa jännän ja kiehtovan miehen kanssa, Mutta täytyy valita taistelunsa. Aina ei voi voittaa.



Ja aina voi odottaa, josko joku "parempi" tulisi vastaan. Hyvin todennäköisesti ei tule, koska kaikissa on vikansa. Kuten sanoin, pitää valita taistelunsa. Jos tuleekin joku vastaan niin luultavasti hän ei kiinnostu sinusta tai et kuitenkaan välitä hänestä tarpeeksi jättääksesi lapasesi (minulle ainakin omani on todella rakas).



Kuten aiemmin sanoin, pitää valita taistelunsa. Minä taistelen mieluummin sellaisen kanssa, joka taistelee rinnallani. Aikuistuttuani olen ymmärtänyt, että jännitys, kiehtova luonne ja kiihko ovat aivan yliarvostettuja ominaisuuksia. Usein ne nimittäin kulkevat yhdessä ylimielisyyden ja välinpitämättömyyden kanssa. Juuri siksi että kiihkoa tuo epävarmuus ja tunne siitä, että toinen saattaa lähteä. Itse kuitenkin kestän epävarmuutta huonosti ja elämässä menee aivan liian hankalasti ilman että ottaisin tähän jonkun kiihottavan, tulisen ja kiinnostavan juoppo/narkkiretkun. Olen kai sitten sellainen tasainen ja järkevä luonne, en tiedä. Mutta olen kasvanut siihen, että suhteet renttujen kanssa, eivät johda mihinkään ja hukkaavat vain aikaa. Luulisin, että ap on myös samanluonteinen. Jollain tavalla tasainen ja järkevä, suunnitelmallinen ja haluaa hyvän miehen. Hyvissä miehissä ei ole mitään vikaa.



Tietenki paras mies olisi sellainen, jossa olisi molempien hyvät puolet. Mutta ne peijakkaat on kaikki varattu tai niitä ei edes ole. En ole koskaan tavannut.

BTW olin vannonut, etten ikinä ota tällaista miestä. Lapsena ja teininä sanoin aina halveksivani yli kaiken tylsiä, kilttejä miehiä, koska en itse ole yhtään sellainen. Halusin seikkailua, jännitystä. Että matka on yhtä ihana kuin määränpää. Tulikohan tarpeeksi kliseitä peräkkäin :DD



Mutta kuinkas kävikään... Rakkaus voi yllättää. Toki kaipaan noita asioita, jotka minulta puuttuu. Mutta uskon huonon miehen omaavien naistenkin kaipaavan hyvissä miehissä niitä ominaisuuksia, jotka heidän ukoltaan puuttuu.



Pitäisi oikolukea nämä kirjoitukset. Kirjoitin äsken kolmeen kohtaan tuosta taistelujen valinnasta...

Meillä mies pitää perhettä ykkösenä, tekee kotitöitä, on fiksu ja ahkera. Sanoo kuitenkin mielipiteensä, osaa myös kiukutella ja olla pahantuulinen ja ärsyttäväkin. Ei ole siis vässykkä, vaan mies, joka arvostaa perhettään, olematta vässykkä :)

mutta lisäkipinää kummasti tuo suhteeseen kun käymme yhdessä jossain ja naisten päät kääntyilevät mieheni perään, toiset tekevät itseään tykö selvemminkin, kummasti taas tovin muistaa itsekin enemmän "pitää ukostaa kiinni" kun huomaa että ottajia olisi ;)

Joskus nuorena mulla oli poikaystävä, joka palvoi maata mun jalkojen alla ja mä ahdistuin mokomasta perin juurin... Se suhde loppui aika lyhyeen - ihan vaan siksi, että liika on liikaa

Vaikka oma mieheni onkin aivan toista maata, kaverit ja viina menee jopa omien lasten edelle. On ollut viikonloppuja, jolloin mies vaan lähtee ryyppäämään, vastaamatta puhelimeen, ilmottamatta mitään. Olen käytännössä katsoen yksinhuoltaja, mies kun ei tee kotona ollessankaan muuta, kun valita, kuinka on tylsää.



Noh, aina asiat eivät ole ihan noin huonosti, on parempia aikoja, ja sitten huonompia aikoja. Sitä kauan tätä enää jaksan, en tiedä, kummasti sitä vaan toista rakastaakin, vaikka osaaki olla täys mulkku.



Mutta, oon miettinyt, että ehkä just toi arvaamattomuus on yksi syy siihe, että edelleen ollaan yhdessä- koskaan kun ei tiedä mitä tapahtuu...No joo, ehkei nyt kuitenka.

Mutta silti, olen sitä mieltä, että mieluummin pidän mieheni tuollaisena, kun vaihtasin sellaseen lässyn lässyn lapaseen.



Serkkuni mies on juuri sellainen täydellinen puoliso ja perheenisä, ei käy ikinä missään yksin, ei baareissa, jos kavereita näkee, niin vaimo tottakai on aina mukana, hoitaa lapset, siivoaa, tekee ruokaa, ja musta näyttää, että tekee muutenkin kaiken, mitä vaimo tahtoo. Sitten tää serkkuni hehkuttaa, kuinka IHANA mies hänellä on ja kuinka mäkin voisin saada yhtä ihanan miehen, jos vaan omani tajuaisin joskus jättää.

Mut hei, eihän KUKAAN voi haluta tollasta herra täydellistä tosissaan puolisokseen? Eihän siinä o mitää haastetta, jos joutuu riitelemäänki yksin.



Ainakaan minä en ikinä haluais. Että siis joo, ymmärrän sua kyllä ap :)

Vaikka oma mieheni onkin aivan toista maata, kaverit ja viina menee jopa omien lasten edelle. On ollut viikonloppuja, jolloin mies vaan lähtee ryyppäämään, vastaamatta puhelimeen, ilmottamatta mitään. Olen käytännössä katsoen yksinhuoltaja, mies kun ei tee kotona ollessankaan muuta, kun valita, kuinka on tylsää.

Noh, aina asiat eivät ole ihan noin huonosti, on parempia aikoja, ja sitten huonompia aikoja. Sitä kauan tätä enää jaksan, en tiedä, kummasti sitä vaan toista rakastaakin, vaikka osaaki olla täys mulkku.

Mutta, oon miettinyt, että ehkä just toi arvaamattomuus on yksi syy siihe, että edelleen ollaan yhdessä- koskaan kun ei tiedä mitä tapahtuu...No joo, ehkei nyt kuitenka.

Mutta silti, olen sitä mieltä, että mieluummin pidän mieheni tuollaisena, kun vaihtasin sellaseen lässyn lässyn lapaseen.

Serkkuni mies on juuri sellainen täydellinen puoliso ja perheenisä, ei käy ikinä missään yksin, ei baareissa, jos kavereita näkee, niin vaimo tottakai on aina mukana, hoitaa lapset, siivoaa, tekee ruokaa, ja musta näyttää, että tekee muutenkin kaiken, mitä vaimo tahtoo. Sitten tää serkkuni hehkuttaa, kuinka IHANA mies hänellä on ja kuinka mäkin voisin saada yhtä ihanan miehen, jos vaan omani tajuaisin joskus jättää.

Mut hei, eihän KUKAAN voi haluta tollasta herra täydellistä tosissaan puolisokseen? Eihän siinä o mitää haastetta, jos joutuu riitelemäänki yksin.

Ainakaan minä en ikinä haluais. Että siis joo, ymmärrän sua kyllä ap :)

menee vaimon ja lasten edelle... Kaikenlaisia äijiä te kattelettekin :O

Palvoi siis maata vaimonsa jalkojen alla. Jos lapset teini-iässä riitelivät äitinsä kanssa, aina oli isä äidin puolella, vaikka riita olisi kuinka ollut periaatteessa äidin vikaa. Vaimo siis oli aina ykkönen ja lapset kaukana jäljessä. Vaimokin tiesi tämän ja oikutteli kotona mielensä mukaan, ei mennyt töihin vaan pönötteli kotirouvana mutta miehen piti osallistua kotitöihin iltaisin. Mies ei ikinä käynyt missään iltaisin ja oli muutenkin töitään lukuunottamatta aina kotona.



Mutta olipas yllätys vaimolle, kun 20 vuoden jälkeen haki avioeroa, oli 5 vuotta pitänyt salasuhdetta työtoveriinsa.



Osaa ne nössykätkin yllättää, ja kun niistä ei koskaan sitä uskoisi, on niiden helpompi pettää ihan näkyvästi. Ei olisi kukaan uskonut tuota siitä miehestä!

Kommentoin pelkästään otsikon tekstiä.



Minä en todellakaan valita siitä, että mieheni tekee paljon perheemme hyväksi eli ilmeisesti jonkun mielestä 'on liian hyvä'. Sehän on aivan keskeinen asia hyvässä suhteessa, että molemmat jakavat perheestä huolehtimisen tasan. Se, että voin luottaa mieheeni kaikessa, vain vahvistaa suhdettamme, myös seksielämää. Olisi kauheaa olla miehen kanssa, joka kohtelisi minua huonosti ja jonka menoihin ja tekemisiin en voisi luottaa.



On vanha klisee, että naiset rakastuvat renttuihin ja ilmeisesti se pitää joidenkin masokististen naisten kohdalla paikkansa.

ei ilmoita, missä on, ja viina ja kaverit merkkaa enemmän, mitä vaimo ja lapset?? En tajua.



Ja mies voi olla hyvä ilman, että on puhumaton muumio. Meillä mies tekee kotitöitä, kasvattaa lasta, viettää aikaansa perheensä kanssa. Omaa silti mielipiteet ja oman tahdon, ei ole mikään nössö laama :D

Mies ei siis ole nössykkä,on ollut renttu kun rakastuttiin ja huonosti minua kohdellut. todella huonosti. Nyt on muuttunut, mutta on muuttunut liikaa:DD siis tiedän, erittäin tyhmää valittaa tälläisestä, mutta mies vie kaiken intohimon minulta kun kokoajan hehkuttaa minun ihanuutta..voiko näinpäin olla? miehellä omia menoja ja omia kavereita jne..mutta jotenkin se että olen alkanut pitää häntä itsestään selvyytenä,että "tuo nyt niin jumaloi minua että ei se siitä koskaan lähde" tyyliin arkistaa suhdetta entisestään ja jotenkin se että mun ei juurikaan tarvitse tehdä mitäääään töitä suhteen eteen.Kaipaan vähän haastetta ja sitä että mies laittas mua välillä "varpailleni" että kuules eukko,ei minun läsnäoloni ole itsestään selvää.Ap

kerro noista ajatuksistasi miehelle niin luultavasti saat taas miettiä, että lähteekö se vai ei.

Vaikka oma mieheni onkin aivan toista maata, kaverit ja viina menee jopa omien lasten edelle. On ollut viikonloppuja, jolloin mies vaan lähtee ryyppäämään, vastaamatta puhelimeen, ilmottamatta mitään. Olen käytännössä katsoen yksinhuoltaja, mies kun ei tee kotona ollessankaan muuta, kun valita, kuinka on tylsää.

Noh, aina asiat eivät ole ihan noin huonosti, on parempia aikoja, ja sitten huonompia aikoja. Sitä kauan tätä enää jaksan, en tiedä, kummasti sitä vaan toista rakastaakin, vaikka osaaki olla täys mulkku.

Mutta, oon miettinyt, että ehkä just toi arvaamattomuus on yksi syy siihe, että edelleen ollaan yhdessä- koskaan kun ei tiedä mitä tapahtuu...No joo, ehkei nyt kuitenka.

Mutta silti, olen sitä mieltä, että mieluummin pidän mieheni tuollaisena, kun vaihtasin sellaseen lässyn lässyn lapaseen.

Serkkuni mies on juuri sellainen täydellinen puoliso ja perheenisä, ei käy ikinä missään yksin, ei baareissa, jos kavereita näkee, niin vaimo tottakai on aina mukana, hoitaa lapset, siivoaa, tekee ruokaa, ja musta näyttää, että tekee muutenkin kaiken, mitä vaimo tahtoo. Sitten tää serkkuni hehkuttaa, kuinka IHANA mies hänellä on ja kuinka mäkin voisin saada yhtä ihanan miehen, jos vaan omani tajuaisin joskus jättää.

Mut hei, eihän KUKAAN voi haluta tollasta herra täydellistä tosissaan puolisokseen? Eihän siinä o mitää haastetta, jos joutuu riitelemäänki yksin.

Ainakaan minä en ikinä haluais. Että siis joo, ymmärrän sua kyllä ap :)

menee vaimon ja lasten edelle... Kaikenlaisia äijiä te kattelettekin :O

Niin kattelenkin, en kyllä kattelis, jos en miestä rakastais. Valitettavasti, kun toisesta välittää, niin se eroaminen on tosi vaikeeta. Ehkä joku päivä kasvan ulos tästä sinisilmäsyydestä, ja jätän mieheni. Valitettavasti nyt vaan pelkään niin kovasti sitä yksin jäämistä, ja sitä, että tietäisin ikävöiväni miestäni, enkä usko että olisin yhtään onnellisempi yksin.

Mutta silti, en ikinä koskaan haluaisi/voisi kuvitella olevani sellasen lapasen kanssa. valitan. Ehkä tässä jotai masokismia sitten on, tiedä niin.