Jos AVIOLIITOSSA TULEE VAHINGOSSA RASKAAKSI, niin

nimenomaan sellaiset abortit ovat viime vuosina lisääntyneet, että pari tulee vahingossa liian pian raskaaksi suunnitellun raskauden jälkeen. Koetaan, että voimia ei ole vielä toisen vauvan tuloon, jos ensimmäinenkin on pieni tai vauva-aika ollut rankka.

Me kun ei tahdota enempää lapsia.



Mitähän tekoo hoitsulla tai lääkärillä tän kanssa oli?

Perhesuunnittelu on käsittääkseni ihan yhtä hyväksyttyä avioliitossa kuin muissakin suhteissa.

Abortti avioliitossa on aivan tavallista nykyään. Nimenomaan se on tavallista sellaisissa tapauksissa kuin toinenkin vastaaja sanoi: edellisen lapsen syntymästä on vasta vähän aikaa ja ehkäisyasioita ei olla hoidettu kuntoon.



Myös tehdään jonkin verran vaihdevuosia jo lähestyvien naisten abortteja, olivat luulleet hedelmällisyyden jo olevan takana.

Yksikin tuttu nainen 49v teetti sellaisen.

Perhesuunnittelu on käsittääkseni ihan yhtä hyväksyttyä avioliitossa kuin muissakin suhteissa.

Koen, että perhesuunnittelu kyllä tarkoittaa -tai sen pitäisi tarkoittaa- ehkäisyä. Hyväksyn kyllä abortit, eikä naimissaolo sitä muuta. Yksilöille sattuu erehdyksiä.

Mutta yleisessä keskustelussa en pitäisi aborttia kuuluvana normaaliin perhesuunnitteluun, siis siihen tyyliin, että ainahan sen voi tehdä jos vahinko pääsee sattumaan... Kyllä se on iso päätös ja ääritilanne, kun muut vaihtehdot eivät tule kyseeseen.

Itse esimerkiksi ehkäisen ja voisin hyvinkin ottaa katumuspillerin jos tajuaisin vahingon tapahtuneen (meillä jo 2 lasta), mutta aborttia tuskin pystyisin kuitenkaan tekemään, kun meillä olisi perhe tarjota tulokkaalle.

Ymmärrän, että vastaavassa tilanteessa toinen päätyisin aborttiin, mutta ei sen koskaan kevyt tai helppo pikkujuttu pitäisi olla.

En pidä aborttia ehkäisykeinona, vaan vetosin siihen että jos pariskunnalla on perheluku jo ehdottomasti täynnä eli lapsia on jo valmiiksi monta, niin abortti voi olla parempi ratkaisu vanhempien jaksamisen ja lastenkin tulevaisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Totta kai pitää huolehtia ehkäisystä, mutta sekään ei anna 100% suojaa.



Se nyt on silkkaa tyhmyyttä, jos olettaa esim. imettämisen ehkäisevän raskaudelta tai olevansa jo hedelmätön. Aborttikin on aika rankka toimenpide, itse varmaan antaisin lapsen tulla jo siksi että haluan abortin vielä vähemmän kuin lapsia, vaikken haluaisi niitäkään.

Näin kävi muutama vuosi sitten. Miksi? Taustalla lapsettomuutta ja hoitoja. Mieheltä kysyi pitäisikö käyttää ehkäisyä ja miehen mielestä ei. Antoi ymmärtää, että jos niin käy, että raskaaksi tule niin sitten tulen. Itse vähän ihmettelin miehen vastausta, koska minä olin ollut meillä se, jolla krooninen vauvakuume. Mielessäni ajattelin,että yksin en jaksasi, mutta jos mieskin kerran on tuota mieltä....Vuosia kului ja sitten olinkin raskaana. Ikää reilusti, edelliset raskauden henkeäuhkaavia ja pari lääkäri oli suositellut suositelleet, että ei enää raskauksia, ei ollut varmaa edes se selviäisikö lapsi. Mies oli ehdottomasti keskeytyksen kannalla,eikä antanut muita vaihtoehtoja. Jos kyseessä olisi ollut tavallinen raskaus, olisin jatkanut raskautta. Tiesin kuitenkin, että tulossa oli monen kuukauden epävarmuus ja pelko. Pelkäsin olevani muutaman kuukauden päästä siinä tilanteessa, että olisi silloin sikiön jo ollessa iso pitänyt valita elämän ja kuoleman välillä. MIehen tuella olisin ottanut riskin, mutta yksin minun oli pakko ajatella perheen muitakin lapsia.



Mies ei varmasti edes silloin tajunnut kuinka iso asia minulle oli. On pahoillaan ,mutta on edelleen sitä mieltä, että päätös oli oikea. Itse olen hulluuden partaalla eikä onnellista päivään keskeytyksen jälkeen ole ollut. Silti: jos uudestaan joutuisin samaan tilanteeseen, en vieläkään tiedä miten menettelisin. Toivon vain ,että olisin sillloin aikoinani todennut miehelle, että jos raskaaksi tule, keskeytykseen en mene.



Itse en ole koskaan tuominut aborttia, mutta olen ollut sitä mieltä, että miksi ihmeessä ihmiset tuhoavat jotain niin kallisarvoista. Nyt sitten olen siinä tilanteessa ja oma loppuelämä on pilalla.



Miehen kanssa ollaan yhtä ydessä, mutta väleihin on vaikuttanut ja pahasti. Ei miehen painostus (koska ymmärrän tässä tilanteesa myös hänen näkökulmansa) mutta se, että mies ei ole jaksanut tukea, kun minulla on keskeytyksen jälkeen ollut vaikeaa.