Aloin kuuntelemaan kirjaa Lapsuuden kehityksellinen trauma (Juha Klaavu) ja kyselen kokemuksia muilta?

Up! Mitä pidemmälle kirjaa pääsen, sitä enemmän vakuutun siitä kuinka tämä teoria selittää ongelmani. Jo alun alkaen lapsuudesta mikä kantaa pitkälle aikuisuuteen ystävyyssuhteisiin ja parisuhteisiin saakka (miksi hakeutuu tietynlaisiin käyttäytymismalleihin).

Pitäisiköhän aloittaa jokin terapia vai onko näitä mahdollista parannella itsekseen?

Kiinnostaisi tietää onko kukaan pystynyt käsittelemään tuloksekkaasti lapsuuden vaikeita kokemuksia ilman terapiaa.

AV mammat ja incelit käsittelee traumat viinalla viikonloppuisin. Mutta kaunis idea sulla 

Moi ap. Tämä kirja on todellinen klassikko. Ja kyllä, oli jumalattoman rankkaa luettavaa kun todellakin osui ja upposi. Jos tästä kirjasta itsensä löytää, suosittelen lämpimästi traumaterapiaa. Kannattaa myös lukea tai kuunnella aika ajoin uudelleen.

Elämässä pitää mennä eteenpäin eikä tuijottaa taakse. Pysyy pää terveenä

Selkeä kirja,tosin paljon toistoa.

Itse olen käsitellyt traumani ilman terapiaa, hakemalla tietoa, kirjoittamalla, sallimalla tunteeni, puhumalla mieheni ja ystävien kanssa..aikaa on mennyt parikymmentä vuotta, mutta asiat on auenneet. Olen kyllä elänyt tasapainosta elämää jo useita vuosia,muttei tämä valmiiksi tule. Kykenen hyväksymään puutteeni ja sen että minulla on edelleen häpeää, muttei se rajoita,vaikka ei tunnu toki kivalta.

Mulle kolahti kirjasta erityisesti itsensä syyttäminen sellaisistakin asioista joihin ei ole osuutta. Tällainen ihminen joutuu helposti syntipukiksi myös muiden silmissä. Tunnistin nämä itsessäni niin ihmissuhteissa kuin työelämässä ja moni asia sai selityksen kirjaa lukiessani. Olen nyt itsekseni työstänyt tätä asiaa. Kun syyllinen olo taas tulee tai koen että jokin juttu on minun vikani, sanon itselleni että tähän sinä et ole syypää eikä sinun tarvitse ottaa sitä kannettavaksesi. Kysyn myös itseltäni, olenko todella tehnyt jotakin väärää. Jos olen, voin korjata asian tai pyytää anteeksi. Aiemmin olen pyydellyt anteeksi asioita joissa en ole edes ollut mukana. Ei ihme, että stressannuin töissä ja paloin loppuun. Joskus otin lopputilin koko työpaikasta koska koin että minua vihattiin niin paljon. Olen määritellyt myös ihmissuhteitani185 uudelleen ja parisuhteeni on parantunut. Olin jo eroamassa mutta luettuani kirjan sain puhutuksi asiat auki. En ollut uskaltanut kertoa mitä tunnen ja mitä haluaisin. Nyt menen koko ajan kohti parempaa oman näköistäni elämää.

Kyllä upposi, kun luin kirjan. Välillä tuli tuskaisia olotiloja, kun muistoja tuli pintaan. Toisaalta se oli helpotus, selitti niin paljon elämäni vaikeuksia. Selitti myös sen, että en ole niin paska ja epäonnistunut, kuin olen tuntenut. Tai jos olen, niin johtuu asioista, joihin en itse ole voinut vaikuttaa. Olin terapiassa vuoden aikoinaan, niin silloin selvisi, että vaikeuteni johtuvat äiti-suhteesta. En tiedä, kuka on niin rikas, että voi vuosia käydä terapiassa? Vaikeimmat oireet ovat kuitenkin poissa enkä vajoa vuosia kestävään tuskaan, niinkuin nuorena.