oletteko te kateellisia sukulaistenne lasten menestyksestä?

Ennemmin brassailisin sukulaislasteni menestyksellä, kuin kadehtisin.

Ei tarvitse olla kateellinen koulumenestyksestä. Lapsellani kaikki numerot yhtä lukuunottamatta (on kasi) ovat 9-10.



Mutta en usko "aikuisten oikeesti", että tuosta syntyisi kateutta.

Minulla on kaikkein kauneimmat lapset, jotka menestyvät koulussa. Helppoa ei elämämme ole, mutta ei tarvitsekaan olla.



Meille ollaan kyllä hyvinkin kateellisia.

hienoa kun menestyvät ja onnistuvat hyvin. Mutta täytyy myöntää että joskus ärsyttää kun äitinsä hehkuttaa ja jatkuvasti korostaa suureen ääneen kuinka loistavan älykkäitä lapsia hänellä on. Mutta sehän ei tietenkään ole lasten vika, he ovat kyllä todella fiksuja ja mukavia.

Minulla on kaikkein kauneimmat lapset, jotka menestyvät koulussa. Helppoa ei elämämme ole, mutta ei tarvitsekaan olla. Meille ollaan kyllä hyvinkin kateellisia.

Niin, miksi vastata tähän ketjuun jos teitä kadehditaan? Niin ja mistä sen tiedät, ovatko muitten lapset luusereita? Kiva täti olet!

kateellinen. Appivanhemmat kyllä pitävät huolen, että lapset huomaavat serkusten olevan eri asemassa. Kaikki serkut jo koululaisia, anoppi kehuu aina miehen siskon lapsia ja meidän lapsia vähättelee. Nyt kun lasten serkku jäi luokalle, siitä ei puhuta sanaakaan. Lasten puolesta ikävää, kun kyselevät miksi mummo tykkää vain näistä serkuista ja sekut saavat olla mummolassa kesäisin viikkotolkulla. Meidän lapsia sinne ei oteta.

mutta eiköhän suurin osa kykene elämään sen kanssa ilman, että kateus nousee kaiken yli määrääväksi tekijäksi.

Itselläni on pahoista hahmotushäiriöistä kärsivä pikkukoululainen jolle on saavutus klaarata peruskoulu läpi ilman luokallejääntiä. Lisäksi meillä on ysiluokan läskiksi heittänyt poika, joka ei päässyt mihinkään jatkokoulutukseen, nyt sitten vain odotellaan uusintahakua ja koitetaan potkia poika johonkin kouluun. Väliin mahtuu yksi lapsi, joka on 7. lk ja koulumenestykseltään keskinkertainen.

Siskollani on myös kolme lasta, joilla yhdelläkään ei ole keskiarvo laskenut koskaan ysin alle, ei edes lukiossa. Hänen vanhin lapsensa kirjoitti ylioppilaksi loistavilla arvosanoilla tänä keväänä ja pääsee matematiikkaa lukemaan ilman pääsykokeita pelkästään todistuksen turvin.

Monta kertaa olen miettinyt miksi meidän lapsilla on näin isot erot koulumenestyksessä, kun lähtökohdat ovat kuitenkin samat. Sekä sisko että mä ollaan akateemisesti koulutettuja, samoin meidän miehet ja minusta meillä molemmilla on tosi koulutusmyönteinen ilmapiiri kotona.

Koskaan en kuitenkaan ole ajatellut että päällimmäisenä pitäisi olla tunne siitä että MINUA on nyt kohdeltu epäreilusti jossain vaan pikemminkin mietin kovasti sitä kuinka voisin auttaa lapsiani pärjäämään paremmin. Päällimmäisenä on siis huoli siitä, miten lapset pärjäävät, eikä se oma kateus.

Kun ei se kateus koskaan johda mihinkään. Varmaan meidänkin tapauksessa olisi fiksuinta sanoa kuten palstalla kehotetaan: katso peiliin, sieltä se vika löytyy.

5