Mitä puhuisi muistisairaan ihmisen kanssa? Ei itse puhu oikein enää tai jos puhuu niin on aika sekojutut. Tuntuu hölmöltä puhua jos ei

Mikä pakko sinulla on lörpöttää taukoamatta?  Ole välillä hiljaa ja puhu vain silloin, kun on oikeasti asiaa.

Laula sen kanssa.

Katsele sen kanssa vanhoja valokuvia.

Lue sille kirjaa.

Näytä muistisairaalle vanhoja valokuvia hänen elämästään. Niin olemme tehneet vanhan muistisairaan äidin kanssa. Niistä voi koota vaikka yhdessä kertomuksen menneistä. 

Siinä on opettelemista. Vanhojen valokuvien katselukaan ei enää tunnu herättävän muistoja. Sekopäiset jutut ovat kamalaa kuunneltavaa. Yritän ohjata puhetta muualle, mutta valitettavasti hänelle jää jonkinlainen kiihkotila päälle ja jauhaa, jauhaa kunnes väsähtää. Eipä tee mieli viikoittain vierailla.

Yritäppä jutella hänen lapsuudesta ja nuoruudesta. Voi muistaa ne yllättävänkin hyvin. 

Päivän kuulumisia, ajattelisin ääneen yhteisiä muistoja. Juttelisin normaalisti ja olisin myös hiljaa.

Ei voi tietää miten toinen vastaanottaa vaikka kyky itse kommunikoida onkin mennyt. 

Minä annoin muistisairaan äitini puhua, jutut olivat tosiaan ihan puutaheinää, mutta kuuntelin kyllä sujuvasti. Hankala sitä on puhua kun toinen on jo ihan omassa maailmassaan; ilman kosketusta tähän päivään. 

Kysele sen lapsuudesta. Ne muistot häviää viimeisenä.

Ymmärrän että raskasta. Mitä jos ottaisi tämän sellaisena harjoituksena venyttää omaa käsitystä kommunikoinnista? Vastaa sekopäisyyteen kuin se olisi normaali asia sanoa, ja jatka juttua. Oliko Stephen Fry kun kertoi että eräs mies menetteli muistisairaan kanssa seuraavasti:

"Ulkona on apinoita!!"

"Eikös ole vähän erikoista että ovat näin aikaisin liikkeellä?"

Heille muodostui lämpimät välit vaikka mies ei ollut edes sukua. Sukulaiset olivat itse turhautuneet muistisairaaseen. Mikä, korostan, on ymmärrettävää.

Vierailija kirjoitti:

Siinä on opettelemista. Vanhojen valokuvien katselukaan ei enää tunnu herättävän muistoja. Sekopäiset jutut ovat kamalaa kuunneltavaa. Yritän ohjata puhetta muualle, mutta valitettavasti hänelle jää jonkinlainen kiihkotila päälle ja jauhaa, jauhaa kunnes väsähtää. Eipä tee mieli viikoittain vierailla.

Kuvauksesi perusteella tällä palstalla käy aika paljon muistisairaita. 😄

Se on vähän yksin puhumista mukavalla äänellä, se mikä ei toista ahdista. Ja toisen kuuntelua. Tai olemista. Myös pitää miettiä onko toisella mikä olo tai onko kipuja tms. Pitääkö korjata selkätyynyä tai asentoa jne. Onko jano tai nälkä, vai liikaa. Onko kylmä vai kuuma.

Sinun on luovuttava omista tavoitteistasi ja ihanteistasi kommunikaation suhteen. Lopeta taistelu ja ota ne hetket vastaan sellaisinaan.

Mummini 96v oli viimeiset vuodet muistisairaana ja me puhuttiin paljon hänen lapsuudesta ja nuoruudesta, josta minulla ei ollut hajuakaan ja hän taas muisti erinomaisesti sukulaistensa nimiä, paikkakuntia ja taloja. 

Sain todella arvokasta tietoa siitä ajasta ja elämästä ja kyllä, hän muisti asiat ja nimet hyvin, kun myöhemmin tarkistin asioita sukututkimuksista. 

Samoin moni muistisairas tykkää musiikista ja muistavat ulkoa laulujen sanoja, mitä oli kuullut nuorena. 

Muistisairaat palaavat vuosi vuodelta nuoruuteensa ja sieltä lapsuuteensa ja lopulta elävät lapsuudessa. 

Miksi siellä pitää käydä itseään kiduttamassa?

Jos mummeli ei muista mitään, ei se muista sinuakaan. Joten win win.  Varmasti aiheutat häneel stressi, koska itsekkäästi haluat sinne mennä. 

Käy siis varmasti koska sinun "pitää" tai tulee huono omatunto. Unohda tämä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi siellä pitää käydä itseään kiduttamassa?

Jos mummeli ei muista mitään, ei se muista sinuakaan. Joten win win.  Varmasti aiheutat häneel stressi, koska itsekkäästi haluat sinne mennä. 

 

Käy siis varmasti koska sinun "pitää" tai tulee huono omatunto. Unohda tämä.

Olen pitkälti eri mieltä. Liikaa ei kannata pohtia sitä, että sairas ei muista tai ymmärrä tai kykene vastavuoroisuuteen. Vierailija voisi jättää omat tarpeensa sivuun. Voi kuunnella, jos sairas puhuu jotain. Hänelle voi myös kertoilla jotain riippumatta siitä, vastaako hän. Ylipäänsä puhumiseen ei kannata takertua, jos se alue ei toimi millään tasolla. Voi esimerkiksi liikkua liikuntakykyisen kanssa, siis vaikka kuljettaa pyörätuolilla, jos hoivayksikön henkilökunnan mielestä se on ok. Voi viedä pientä mukavaa purtavaa ja juoda kahvit. Voi vain mennä, koska kunnioittaa toista. Kyllä itse siinä sitten oppii olemaan ja elämään hankalienkin tuntemusten läpi jopa niin, että asia lakkaa olemasta ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että raskasta. Mitä jos ottaisi tämän sellaisena harjoituksena venyttää omaa käsitystä kommunikoinnista? Vastaa sekopäisyyteen kuin se olisi normaali asia sanoa, ja jatka juttua. Oliko Stephen Fry kun kertoi että eräs mies menetteli muistisairaan kanssa seuraavasti:

"Ulkona on apinoita!!"

"Eikös ole vähän erikoista että ovat näin aikaisin liikkeellä?"

Heille muodostui lämpimät välit vaikka mies ei ollut edes sukua. Sukulaiset olivat itse turhautuneet muistisairaaseen. Mikä, korostan, on ymmärrettävää.

Tätä kutsutaan validaatioksi, yleisesti käytössä hoitoalalla.

Vierailija kirjoitti:

Miksi siellä pitää käydä itseään kiduttamassa?

Jos mummeli ei muista mitään, ei se muista sinuakaan. Joten win win.  Varmasti aiheutat häneel stressi, koska itsekkäästi haluat sinne mennä. 

 

Käy siis varmasti koska sinun "pitää" tai tulee huono omatunto. Unohda tämä.

Vaikka sitten siksi että käy tarkistamassa että omaisella on kaikki ok, eikä ole jätetty vaipoissa sänkyyn makaamaan koska kiire ja liian vähän työntekijöitä.

Vanhat miehet muuttuvat pian tällaisiksi. Näin kävi myös Bruce Willisille. 

Älä puhu. Ei se kuuntele. On jo muissa todellisuuksissa.

Mieti, mikä olisi sellainen, mistä tulee hänelle turvallinen olo. Muistisairaan pään sisällä voi vallita kaaos, kun ei pysty käsittelemään enää asioita. Ei sen turvallisen olon luomisen tarvitse olla puhumista, se voi olla kädestä pitämistä, tutun musiikin kuulemista vai vaikka pehmoeläimen silittelyä.