Kuka lapsen kummiksi

Useimminhan kummeja on kaksi (joka yksittäinen henkilö kummina tai pariskunta yhdessä yhtenä kummina), niin kummi miehenpuolelta ja toinen naisen puolelta. Ainakin omassa tuttavapiirissä tämä on se yleisin tapa, se sitten kumpi/kummat sylikummeina on pariskunnan oman keskustelun perusteella.

Unohtui aloituksesta lisätä ettei tällä naisella ole yhtäkään sellaista henkilöä, joka kummiksi voisi ryhtyä. Ei siis ole tarpeeksi läheisiä ihmisiä hänellä, ei mitään omia ystäviä tai sukulaisia joihin olisi säännöllisesti enää yhteydessä. Toki on muutama vanha opiskelukaveri, joiden kanssa ennen on ollut hyvin läheinen, mutta onko se outoa pyytää tällainen henkilö kummiksi?

Tämä pariskunta jättänyt aikoinaan häät viettämättä juuri siitä syystä, ettei naisella ole tuttuja ja ei halunnut olla vieras omissa häissään. Jostain syystä ei ole miehen kaveriporukoihin ikinä päässyt mukaan. Muuten ihan täysin normaali, tasapainoinen ja työssäkäyvä aikuinen ihminen on.

-ap

Kuulostaa siltä, että nainen on hankala tyyppi jolle mikään ratkaisu ei kelpaa. Näistä vaihtoehdoista pyytäisin kummeiksi miehen ystäväpariskunnan, jonka kanssa muutenkin ollaan tekemisissä paljon. Mies hoitaa valinnan ja pyytämisen, kun kummit kerran haluaa.

Tai sitten ei kummeja ollenkaan. 

Kummit hommaa se joka niitä haluaa. Yksinkertaista. Tosin kummius on viime vuosikymmenten aikana menettänyt merkitystään, ja monet väkisin kummiksi pyydetyistä kokevat sen kuormittavana. Helpointa on yrittää pyydystää kummeja lähisuvusta.

Pyydä vaikka Elastista, sehän on joku pepsodent tukihenkilökin niin miksei sitten kummikin

Kummi on kasteen todistaja. Jos lasta ei kasteta, niin silloin ei tarvita kummejakaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että nainen on hankala tyyppi jolle mikään ratkaisu ei kelpaa. Näistä vaihtoehdoista pyytäisin kummeiksi miehen ystäväpariskunnan, jonka kanssa muutenkin ollaan tekemisissä paljon. Mies hoitaa valinnan ja pyytämisen, kun kummit kerran haluaa.

Tai sitten ei kummeja ollenkaan. 

Olen ap ja osaan kertoa ettei nämä tutut pariskunnat ole naiselle siis kovinkaan tuttuja, mutta mies on ystävä pariskunnan molempien osapuolten kanssa. Vuosia ovat parisuhteessa olleet ja ei vain ole kaveruus käynnistynyt näiden miehen ystävien kanssa. 

Tunnistan itseni tästä aloituksen äidistä, jolla ei oikein omia kavereita ole. En tosin ole äiti, mutta viisi vuotta ollut parisuhteessa erittäin laajan sosiaalisen verkoston omaavan henkilön kanssa.  Mulla ei ole jostain syystä ole ikinä synkannut mieheni kavereiden kanssa niin hyvin, että olisin saanut miehen aveciksi kutsuja esim häihin, synttäreille tai vappupiknikille. Tulen ihan hyvin toimeen näiden kavereiden kanssa silloin, kun mieheni aloitteesta tavataan heitä yhdessä, esim mies kutsuu kaverinsa puolisoineen meille kahville tai muuta kevyttä. Vuosia kun on kevyesti tapaillut harvakseltaan miehen ystäviä, en enää oikein jaksa yrittää heihin tutustua kun en vain ole päässyt porukkaan mukaan. Tällä hetkellä ainoat kaverini ovat työkavereita, joiden kanssa käydään joskus aftereilla ja näiden tyyppien kanssa minun on hyvä olla, vaikkei aidosti vapaa-ajalla yhdessä tehdäkään mitään. En koe että minussa olisi mitään vikaa ja miehenikin on pahoillaan ettei hänen kaverit ole minua vastaanottaneet mukaan porukkaan. Jos tällainen tila on aloittajan kuvaamalla pariskunnalla, niin symppaan tätä äitiä todella kovasti. Uskon, että voi olla todella kova paikka olla tuore äiti ja vailla muita ystäviä kuin se puoliso. Etenkin jos ja kun haluaa, että lapsella olisi sellaiset aikuiset elämässään, joiden kanssa itselläkin on hyvä olla. Aikuisetkin ihmisetkin kun osaavat kiusata toisiaan, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että nainen on hankala tyyppi jolle mikään ratkaisu ei kelpaa. Näistä vaihtoehdoista pyytäisin kummeiksi miehen ystäväpariskunnan, jonka kanssa muutenkin ollaan tekemisissä paljon. Mies hoitaa valinnan ja pyytämisen, kun kummit kerran haluaa.

Tai sitten ei kummeja ollenkaan. 

Olen ap ja osaan kertoa ettei nämä tutut pariskunnat ole naiselle siis kovinkaan tuttuja, mutta mies on ystävä pariskunnan molempien osapuolten kanssa. Vuosia ovat parisuhteessa olleet ja ei vain ole kaveruus käynnistynyt näiden miehen ystävien kanssa. 

En nyt näkisi sen oman keskinäise kaveruuden puutteen olevan este, jos kuitenkin toimeen tulee. En nyt itsekään väittää ystävystyneeni miehen kaikkien ystävien kanssa, mutta tulen heidän kanssa toimeen ja jos mies jonkun heistä kummiksi lapselle haluaisi en sitä alkaisi oman vähäisemmän suhteen takia kieltää. Eli jos kummeja haluaa pitää hyväksyä tilanne ja valita ne sieltä mistä edes joku tarpeeksi läheinen pariskunnan jommalle kummalle osapuolelle löytyy.

Jos ilman kummeja ei voi olla ja toiselle "tuttavatasoinen" ei kelpaa, niin sitten se joku etäisempi sisarus/serkku jonka kanssa edes jollain tasolla on tekemisissä. Itseasiassa minun ja serkkuni välit lähentyivät, kun hän pyysi minua lapsensa kummiksi ja vaikka lapsi on jo itsenäistynyt aikuinen on minun ja serkun välit pysyneen läheisimpinä mitä olivat ennen.

Nykyään on röyhkeetä asettaa kummeille niin pitkäaikaisia sitovia vaatimuksia, että harvat jaksavat moista kun elämäntilanteetkin ihmisillä muuttuvat.

Fiksuinta olisikin pyytää vain nimet paperiin ilman mitään vaatimuksia. Ihmisille ei tulisi mitään paineita ja saavat itse päättää mitenkä muistamiset hoitaa. Juokseeko joka vuosi synttäreillä, silloin tällöin tai ei ollenkaan.

Jos lapsi kastetaan, miehen kaveripariskuntaa pyydetään kummeiksi. Onko tässä muka muita vaihtoehtoja?

Haluatko kummiksi, mutta pelkäät, että kaverisi vaimo ei hyväksy sinua? Älä mieti liikaa kavereiden perheiden asioita. Kyllä se varmaan sinulle lähikuukausina selviää, kastettiinko lapsi vai ei ja pyysivätkö he sinua.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni tästä aloituksen äidistä, jolla ei oikein omia kavereita ole. En tosin ole äiti, mutta viisi vuotta ollut parisuhteessa erittäin laajan sosiaalisen verkoston omaavan henkilön kanssa.  Mulla ei ole jostain syystä ole ikinä synkannut mieheni kavereiden kanssa niin hyvin, että olisin saanut miehen aveciksi kutsuja esim häihin, synttäreille tai vappupiknikille. Tulen ihan hyvin toimeen näiden kavereiden kanssa silloin, kun mieheni aloitteesta tavataan heitä yhdessä, esim mies kutsuu kaverinsa puolisoineen meille kahville tai muuta kevyttä. Vuosia kun on kevyesti tapaillut harvakseltaan miehen ystäviä, en enää oikein jaksa yrittää heihin tutustua kun en vain ole päässyt porukkaan mukaan. Tällä hetkellä ainoat kaverini ovat työkavereita, joiden kanssa käydään joskus aftereilla ja näiden tyyppien kanssa minun on hyvä olla, vaikkei aidosti vapaa-ajalla yhdessä tehdäkään mitään. En koe että minussa olisi mitään vikaa ja miehenik

Ihan kuin miehesi ystävät eivät edes haluaisi tutustua sinuun, jos sinut jätetään kutsumatta. Tuona kumppaninasi pitäisin moista käytöstä epäkohteliaana, jos teidän suhde kuitenkin on jo vakava vakiintunut suhde.

En ole ystävystynyt miehen ystävien kanssa (tullaan toimeen ja tavatessa jutellaan kuin ketkä tahansa tutut, mutta ei keskenämme pidetä yhteyttä), mutta kyllä minut silti kutsutaan synttäreihin, häihin, yms. Miten tutustumista edes tapahtuisi, jos ei tavattaisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että nainen on hankala tyyppi jolle mikään ratkaisu ei kelpaa. Näistä vaihtoehdoista pyytäisin kummeiksi miehen ystäväpariskunnan, jonka kanssa muutenkin ollaan tekemisissä paljon. Mies hoitaa valinnan ja pyytämisen, kun kummit kerran haluaa.

Tai sitten ei kummeja ollenkaan. 

Olen ap ja osaan kertoa ettei nämä tutut pariskunnat ole naiselle siis kovinkaan tuttuja, mutta mies on ystävä pariskunnan molempien osapuolten kanssa. Vuosia ovat parisuhteessa olleet ja ei vain ole kaveruus käynnistynyt näiden miehen ystävien kanssa. 

Niin. Naisella ei ole ketään tuttua jota pyytää kummiksi. Siksi kummiksi pyydetään miehen tuttuja. Tai sitten kummeja ei tule. 

Kummit voi ihan hyvin olla vain toiselta puolelta jos molemmilta puolelta ei löydy halukkaita. Meilläkin yhden lapsen kummit on miehen molemmat sisarukset. Kavereita ei olla kummiasiaan sotkettu.

Itselläni on kaksi kummia ja molemmat isän suvun puolelta. Aiheutti lievästi sanottuna hieman kismaa, kun äitiäni syrjittiin isäni suvun puolesta aika avoimesti. Ei ollut riittävän hyvä sukuun, ja oli sellainen hylkiö. Ainoastaan isäni suvun nämä ulkopuolelta tulleet puolisot olivat sellaisia, jotka kohtelivat äitiäni normaalisti. Monet näistä pariskunnista erosikin, ehkä nämä toiset osapuolet tajusivat että meidän suku on todella sisäänpäinkääntynyttä porukkaa täynnä. 

 

Aikuisena tämän vasta olen tajunnut, ja sittemmin lopettanut suvun kanssa yhteydenpidon. Lapsena asiaa ei osannut havainnoida muuten kuin, että isän sukujuhliin meno oli aina äidistä ahdistavaa, ja paikanpäällä oli jotenkin kireä tunnelma. 

En enää ikinä suostuisi kenenkään kummiksi. Yhdelle lapselle "olen kummi", mutta välit mennyt tähän täydelliseen äitiin (joka linkitti, mitä pitää lapsen nimipäivänä, syntymäpäivänä, jouluna, vappuna tms.) ostaa ja ne toiveet oli aivan liian kalliita. Välit ovat menneet enkä ole nähnyt lasta vuosiin. 

Ei, ei enää IKINÄ kenenkään kummiksi.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on röyhkeetä asettaa kummeille niin pitkäaikaisia sitovia vaatimuksia, että harvat jaksavat moista kun elämäntilanteetkin ihmisillä muuttuvat.

Fiksuinta olisikin pyytää vain nimet paperiin ilman mitään vaatimuksia. Ihmisille ei tulisi mitään paineita ja saavat itse päättää mitenkä muistamiset hoitaa. Juokseeko joka vuosi synttäreillä, silloin tällöin tai ei ollenkaan.

Hyvä. Näitäkin tiedän jotka pyytää kahdet ja kolmetkin kummit lapselle. Täytyyhän sitä lapselle taata varmat lahjat ja varsinkin rahan saanti. " Meidän lapsi sai niin paljon rahaa ja lahjoja". Vanhemmat on tyytyväisiä, mutta onko tämä pieni ymmärtämätön lapsi. Hyväksikäyttöä pahimmillaan.