Lue keskustelun säännöt.
Miten olette selvinneet lemmikin kuolemasta?
15.01.2025 |
Meidän kissa jouduttiin eilen lopettamaan. Olen niin kiitollinen, että saimme kokea mitä on kun oli sellainen kissa kuin hän. Omalaatuinen ja ihana
Nyt on sit herätty tähän päivään. En oikeen saa mistään kiinni. Enkä tiedä miten päin olla. Pyörin ympyrää. Juon teetä ja kyyneleet valuu. Kuitenkin tiedän,että hänellä on nyt hyvä olla<3
Miten te muut olette selvinneet?
Kommentit (41)
Noh. Ajan kanssa. Mutta en edelleenkään pidä kuvia esillä, koska muuten menen liikaa taas ns. sisään.
Menetys tuli täysin yllättäen ja ennen koiran vanhoja päiviä, niin olin silloin shokissa. Jouduin lopulta hakemaan rauhoittavat ja unilääkkeet terveyskeskuksesta, joilla menin n 3 viikkoa putkeen, sitten lopetin. Tämän suruajan vietin vieläpä eristäytyneenä mummon metsämökissä, yksin. Sen jälkeen lähti menemään helpommin, tosin suruaika jatkui.
Sen jälkeen kun saat käytännön toimet menetykseen liittyen ohitse, eli että ne ottavat sieltä klinikalta yhteyttä ja tuhkat lähetetään tai haetaan tms, niin siinä tulee vielä se romahtamisvaihe ja ehkä voit jo ennakkoon miettiä jotain kukkia ja sanoja ja rukousta mukaan. Kun se vaihe on ohi, niin sitten suruaika jatkuu.
Mutta siis: ajan kanssa. Ja mieti just näin, että hänellä oli hyvä elämä, oli rakkautta ja välittämistä. Ehkä joskus vielä eri elämässä kohtaatte uudestaan, jotenkin. Sitähän ei voi tietää, täytyy toivoa että se rakkaus mikä on ollut niissä atomeissa, tunnistaa taas sen rakkauden toisissa atomeissa.
Suunnattomassa surussa mua auttoi myös se ihmeellinen juttu, että vain muutama viikko taivaaseen lähdön jälkeen sukulainen otti valokuvan musta lenkillä joen varrella, ja se oli koiran lempireitiltä.., niin siinä valokuvassa oli mun vieressä valotäplässä koiran tassunjälki. Romahdin aika lailla, mutta hyvällä tapaa kun näin sen. Rakkaus ei häviä, se on energiaa. Ja on asioita joita ei vaan tiedetä. Elämiset, uudestaan elämiset, syklit, kosmos.
Voimia ja lepoa, anna aikaa. Rakkaus voittaa. 🤍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Spontaanisti olisin vastannut että oon selvinnyt huonosti, koska edelleen suru ja ikävä hyökyvät päälle kun edesmenneitä perheenjäseniä muistelen. Mutta tosiasiassa tietenkin aika auttaa kuten kaikissa suruissa. Täytyy antaa itsensä surra ja ikävöidä, mutta myös muistella ja olla niistä muistoista onnellinen.
Ajan kanssa. Laitoin myös heti kaikki tarvikkeet ja muut lemmikistä muistuttavat asiat pois.
Sitten otin välillä hetkiä, että katselin valokuvia ja itkin oikein kunnolla, ensin päivittäin ja sitten koko ajan harvemmin. Muina aikoina yritin elää mahdollisimman normaalisti, mikä on tietenkin vaikeaa mutta siihen pyrin.
Aika, aika ja aika. Se on se mikä helpottaa.
Edellinen jatkaa vielä: mulla ei ole vieläkään valokuvia esillä (on kulunut 4.5v). En halua sitä surun ja kaipauksen pistoa aina kun näen kuvan. Mutta nyt olen jo pitkään voinut halutessani katsella kuvia hyvällä mielellä ja ilolla muistellen :)
Aika auttaa. Mulla on jäljellä koirulin kaulapanta, joka edelleen tuoksuttaa hurtan hajua. Kun sitä haistelen, tunnen että hän on vieressä. Ikävähän ei katoa koskaan. Ja vieläkin tulee kyyneleet, kun muistelen yhteisiä ihania vuosia. Omat vanhemmat ei vesiä poskille tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikahan se auttaa. Ihan alkuun lähdin aina pitkälle kävelylle, jos tuntui, että alkoi liiaksi surettamaan. Sen huomasin, että sellaisissa paikoissa oleskellessa, missä koira ei ollut koskaan mukana (esim. työpaikka) oli helppo olla ajattelematta koko asiaa. Kotona taas joka ikinen asia muistutti lemmikistä ja siksi oli vaikeaa.
Juu, kyllä mullakin edelleen tulee kyyneleet jos jään muistelemaan. Kun luin tämän ketjun, niin kyyneleet tuli itsestään. Se on se menetys/ikävä, että ei ole enää.... Muisto tuo rakkauden ja surun. Rakkaus voittaa aikajanalla/syklissä/pyörteessä löytämään kaiken., tämä myös tulevaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika auttaa kaikkeen. Vaikein kuolema oli alle 5-vuotiaan koiran äkillinen kuolema. Muut koirat on olleet jo 9-12 -vuotiaita ja niin lemmikin kuin ihmisenkin kohdalla on helpompi hyväksyä iäkkään kuolema kun ns. ennen aikojaan lähtevän. Kyllä mä vieläkin muistelen kaikkia kuolleita lemmikkejäni, mutta se kuolinhetken pakahduttava suru muuttuu ajan myötä kaipaukseksi ja muistoiksi.
Vierailija kirjoitti:
Aika auttaa kaikkeen. Vaikein kuolema oli alle 5-vuotiaan koiran äkillinen kuolema. Muut koirat on olleet jo 9-12 -vuotiaita ja niin lemmikin kuin ihmisenkin kohdalla on helpompi hyväksyä iäkkään kuolema kun ns. ennen aikojaan lähtevän. Kyllä mä vieläkin muistelen kaikkia kuolleita lemmikkejäni, mutta se kuolinhetken pakahduttava suru muuttuu ajan myötä kaipaukseksi ja muistoiksi.
Juu, näin. Kirjoitin aiemmin ennen aikojaan taivaaseen lähteneestä koirasta, se oli iän ja tilanteen yhtäkkisyyden takia ihan shokki. Mulla on ollut myös toinen koira, joka oli yhtä rakas, mutta joka kuitenkin eli pitkän elämän vanhuuden päiviin asti, niin en mennyt ihan niin tolalta, kuin tämän toisen kanssa. Vaikeita paikkoja, kyllä silloinkin itkin silmät päästä pitkän aikaa.
Niin rankkoja paikkoja, että en tiedä, miten kestäisin ottaa lemmikkiä jatkossa. Suuri ilo, suuri suru, sydämeen. No tähänhän voi sanoa, se on elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitan tänne, jotta voin purkaa tuskaa ja valtavaa ikävää sekä arvokkaasti kunnioittaa edesmennyttä Zico-koiraamme. Yhdeksänvuotias Zico-Sheltti nukkui pois eutanasian kautta. Hän oli lenkillä syönyt ilmeisesti jotain myrkyllistä ja yöllä maksa sekä munuaiset romahtivat. Zico oli eläinsairaalassa, mutta ennuste oli huono ja eutanasia päätös piti tehdä heti. Ennen nukutusainetta Zico jaksoi vielä hieman nostaa päätään ja katsoi minua suoraan silmiin. Ette voi uskoa, kuinka tämä hetki lävisti oman sydämeni. Suukottelin pehmeää kuonoa ja sanoin, että minä tule perässä ja sitten näemme taas. Vuorokausi taaksepäin Zico oli elämää täynnä oleva ystävä ja tunteja myöhemmin menehtynyt. Pakko oli kysyä, että MIKSI. Ehkä Zico-enkelillä oli jokin tehtävä, joka tuli valmiiksi ja oli aika palata taivaaseen. Kiitos rakas Zico kaikesta!
Lapiolla roippeet asvaltilta muovikassiin ja kassi roskiin.
T. Urpo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suru kuuluu surra pois.
Lemmikkieni kuoltua olen kokenut outoja asioita. Herännyt klo 3 yöllä ja kuullut, kun lemmikki liikkuu. Olen sitten sanonut "lähde vaan sinne koirien/kissojen/lintujen tähdelle! Äiti pärjää kyllä. Kyllä! Kutsun itseäni äidiksi eläimilleni. Olen luonnonuskova ja en usko etteivät eläimet voisi päästä "taivaaseen". Olemme kaikki yhtä suurta kokonaisuutta.
Ei se lemmikki lapsi ole. Saa ja pitäähän sitä surra, mutta joku suhteellisuudentaju kannattaa säilyttää.
Siinähän se. Haulikolla otsaan ja traktorilla metri maata päälle. Itku siinä kyllä tuli, monesti jälkeenpäinkin. Mutta nopeasti lähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suru kuuluu surra pois.
Lemmikkieni kuoltua olen kokenut outoja asioita. Herännyt klo 3 yöllä ja kuullut, kun lemmikki liikkuu. Olen sitten sanonut "lähde vaan sinne koirien/kissojen/lintujen tähdelle! Äiti pärjää kyllä. Kyllä! Kutsun itseäni äidiksi eläimilleni. Olen luonnonuskova ja en usko etteivät eläimet voisi päästä "taivaaseen". Olemme kaikki yhtä suurta kokonaisuutta.
Ei se lemmikki lapsi ole. Saa ja pitäähän sitä surra, mutta joku suhteellisuudentaju kannattaa säilyttää.
En ole koskaan ymmärtänyt tuota, että eläimille puhutaan äitinä ja isänä. Tule nyt äidin luo....
Kun meidän koira vietiin piikille, se oli juhlapäivä. Mun mielestä koirista ei ole kuin haittaa ja harmia. En enää ikinä osta yhden ainutta lemmikkiä, miellyttäkseni puolisoa.
Teillä on varmaan ikionnellinen parisuhde...
Ajan kanssa suru helpottaa ja muistat niitä iloisia hetkiä ilman tuskaa. Kyllä se kova paikka on. Olin aiemmin sairaanhoitaja ja nykyään tuhkaan eläimiä. Surun suhteen ei ole juuri eroa onko kyseessä ihminen vaiko eläin. Menetys on menetys ja suru on surua. T. Krematorionhoitaja
Vierailija kirjoitti:
Kun meidän koira vietiin piikille, se oli juhlapäivä. Mun mielestä koirista ei ole kuin haittaa ja harmia. En enää ikinä osta yhden ainutta lemmikkiä, miellyttäkseni puolisoa.
Menisit itse piikille. Saat pentobarbitaalia, joten onnellinen lähtö olisi barbituraatin potkiessa kunnolla. Ei tarvitsisi kärsiä vanhuudenvaivojakaan. T. Eläintuhkaaja
Ikävähän niitä edesmenneitä on, mutta mulla on muitakin eläimiä niin niistä saa lohtua ja niiden hoitorutiinit tuo jatkumoa vaikka yksi joukosta puuttuukin. Laskin just, että mulla on ollut eläimiä yli 30 vuotta non stop.
Silloin oli rankin ajanjakso eläinten kanssa kun oli kolme vanhaa lemmikkiä yhtä aikaa. Joka aamu alkoi sillä, että tarkistin kaikkien olevan vielä hengissä. Sitten kun ne alkoivat yksi kerrallaan poistua keskuudestamme, niin teki tiukkaa, mutta toisaalta oli joka kerta outo helpotus. Vanhuksilla kun oli jo joitain kroonisia sairauksia, jotka vaativat seurantaa ja hoitotoimenpiteitä.
Nykyiset lemmikit ovat ikähaarukassa 6kk-4v, niin ehkä näillä on hyvää eloa jäljellä vielä monia vuosia.
Suru kuuluu surra pois.
Lemmikkieni kuoltua olen kokenut outoja asioita. Herännyt klo 3 yöllä ja kuullut, kun lemmikki liikkuu. Olen sitten sanonut "lähde vaan sinne koirien/kissojen/lintujen tähdelle! Äiti pärjää kyllä. Kyllä! Kutsun itseäni äidiksi eläimilleni. Olen luonnonuskova ja en usko etteivät eläimet voisi päästä "taivaaseen". Olemme kaikki yhtä suurta kokonaisuutta.