mies ja kehitysvammaisuus

Mulla on lievästi kehitysvammainen aikuinen sisko. Olen koko ikäni "katsonut hänen peräänsä" enemmän tai vähemmän.



Nykyään asun hänestä kaukana ja omaakin perhettä on tullut. Vanhemmat ovat kuolleet. Nyt siskon asumistilanne on muuttumassa. Hän on muuttamassa uuteen asuntolaan, kunhan nyt vain paikka saadaan järjestettyä. Tämä väliaikaistilanne on hänelle hyvin paljon epävarmuutta aiheuttava. Soittelen hänelle joka viikko, mutta itsestä tuntuu ettei se riitä.



Muille lähellä asuville sukulaisille olen sanonut, että siskolle voi soittaa ja häntä voi käydä tapaamassa. Olen sanonut siskon kuulostavan vaisulta. En jaksa/halua tuputtaa tätä asiaa sukulaisille. Mutta tuntuu pahalta, kun toinen lähisukulainen ei tee mitään. Ei ota yhteyttä siskoon, ei soita. Sisko itse kaipailee sukulaisiaan.



Olen jo todennut, että minun on pakko itse lähteä matkustamaan 500 kilometriä, jotta sisko näkee edes jonkun sukulaisen. Eihän tässä mitään ongelmia muuten olisi, mutta kun itse käyn töissä ja on kaksi pientä lasta. Lomaa ei ole, eli matka on tehtävä viikonlopun aikana. Vasta parin kuukauden päästä olisi mahdollisuus pidennettyyn viikonloppuun, mutta sinne tuntuu olevan liian pitkä aika.



Lapset on jätettävä miehen hoiviin, joka varmasti lasten kanssa pärjääkin. Eikä tässä suurempaa ongelmaa ole, vaikka itsestä tuntuu ikävältä hieman reilun vuoden ikäinen kuopus viikonlopuksi.



Mies vain ei tunnu oikein ymmärtävän, miksi murehdin siskon takia. Muuten hän suhtautuu siskoon ihan hyvin. Mutta hän ei ymmärrä, mikä hätä on mennä siskon luo nyt. Mutta joka ikinen kerta, kun siskolle soitan, hän kysyy, joko nyt ollaan sinne päin tulossa. Kertoo miten sitä tätä ja tuota sukulaista on ikävä. Hän on viimeksi tammikuussa nähnyt minua ja sukulaisiaan. Mä pelkään oikeasti, ettei siskosta vain tunnu siltä, että kukaan ei välitä hänestä.



Itse tunnen olevani puun ja kuoren välissä. Tuntuu niin pahalta, kun ei edes toinen lähisukulainen välitä. Hän aina sanoo, miten on huono omatunto, kun ei ole siskolle soitellut - mutta ei silti yritä korjata tilannetta. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mikä hänellä on ongelmana. Lähisukulaisen luona käyn siskon kanssa kylässä, ollaan tervetulleita, mutta lähisukulainen ei itse tee mitään. En tiedä, miten hänelle sanoa, että yritä nyt herranen aika jotain. Vuodesta toiseen en halua tuputtaa samaa asiaa.



Enkä osaa edes omalle miehelle sanoa, miten pahalta tämä tilanne itsestä tuntuu. Ei hän tiedä, millaista on ollut olla "vastuussa" siskosta koko ikänsä. Ja ikävästi näyttää siltä, että jollen minä välitä - muita ei tule tilalle. Yhden kerran suutuin tosissani miehelleni, kun kerran sanoin, että ai niin, pitääkin siskolle soittaa. Mies totesi, että hän ei ymmärrä miksi pitää niin usein siskolle soitella...

Räjähdin hänelle tosissani, että tuo oli typerintä, mitä mies on koskaan sanonut. Mies itse on omiin "normaaleihin" veljiinsä yhteydessä lähes päivittäin. Ja minun kerran viikossa siskolle soittaminen on jotain ylihuolehtimista??



En tiedä, mitä nyt tällä kirjoituksella ajoin takaa. Mutta onko muita henkilöitä täällä, joilla on kehitysvammainen sukulainen. Miten oma mies tai muu suku häneen on suhtautunut?



Muuten oma mies mielestäni osaa jutella ja olla siskon kanssa. Hän ei vain ymmärrä, miksi minä olen niin huolissani hänestä ja miksi yritän hänen asioitaan järjestellä.