Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten voisin tukahduttaa rakkaudenkaipuuni?
09.04.2011 |
Tilanteemme on sellainen, että perheemme ainoa lapsi on kehitysvammainen ja autistinen, usein aggressiivisesti käyttäytyvä 7- vuotias poika.
Joskus saan halata häntä, mutta kosketusyliherkkyytensä takia en kovinkaan usein.
Minua kohtaan hän ei osoita kiintymystä, autismin takia.
Mies on niin stressaantunut, että viettää illat tietokoneella, hän ei halua mennä ulos erikoisesti käyttäytyvän pojan kanssa, ei kuulemma kestä sitä ihmisten tuijottamista.
Olen niin helsetin yksin. Rakastan tätä poikaani yli kaiken, enkä ikinä voisi antaa häntä mihinkään laitoshoitoon.
Uskon että jaksaisin paremmin, jos saisin joskus tuntea olevani tärkeä ja arvokas.
Poika lyö minua usein, mutta en voi suuttua hänelle, koska hän käyttäytyy niin vammansa takia.
Touhuan illalla kaikenlaisia kotitöitä, jotta olisin nukkumaan mennessä niin väsynyt, etten kaipaisi syliä ja halauksia.
Luulen, että mies lähtee kohta, hän on usein sanonut, että vihaa tällaista perhe- elämää, kun lapsi on epänormaali (hänen sanojensa mukaan)
Minä olen hyväksynyt poikamme sellaisena kuin hän on, mutta mies ei.
Yritän tukahduttaa yksinäisen oloni vaikka väkisin. Usein se onnistuukin, mutta olen alkanut nähdä unia, että minua halataan ja silitetään poskesta, ja herättyä on sitten ihan kamala olo, kun se onkin ollut vain unta. Näköjään alitajunta ei kuitenkaan anna unohtaa..
Kommentit (3)
suostuisiko miehesi johonkin keskusteluapuun tai sopeutumiskurssille? voisitko mennä yksin, jos hän ei suostu lähtemään?
itselläni on sairas kuopus, mutta eri lailla. tunnistan silti paljon siitä mitä kirjoitat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyynel tuli silmään... Ei kai sitä rakkauden, hellyyden, koskeutuksen kaipuuta tarvitse eikä pidäkään tukahduttaa, tukahduttaminen tekee vain pahaa, loppujen lopuksi. Ottakaa koira, se kaipaa hoivaa ja hellyyttä!
Toivon niin että saisit miehesi jonnekin pariterapiaan, tai mikä nyt oliskaan teille sopiva väylä. varmasti sekin auttaisi sinua että voisit yksin kertoa tunteistasi jollekin.
Seitsemän vuotta on pitkä aika, en osaa kuvitella että autistiseenkin lapseen kiintyminen tai tilanteen hyväksyminen, tai edes tilanteeseen alistuminen voi olla miehellesi noin vaikeaa... Kai se voi, eihän minulla ole siihen mitään kokemusta.
Alue: Aihe vapaa
Otan todella osaa ja ymmärrän hyvin tuskasi. Minulla ja miehelläni on vähän samanlainen suhde (vaikka lapset ovatkin normaaleja), stressaantunut mies istuu tietokoneella, tiuskii, arvostelee eikä vahingossakaan anna läheisyyttä ja hellyyttä.
Itse olen toistaiseksi selvinnyt elämällä unelmissa. Niissä joku toinen rakastaa minua, haluaa minua ja minä haluan häntä... unelmat saavat usein jonkun elävän ihmisen kasvot enkä tosiaan tiedä mitä tapahtuisi jos joku todella osoittaisi rakkautta minua kohtaan ja olisi tilaisuus pettää...
Sinulla on vielä tuo poika, joka varmasti imee sinusta mehut, vaikka rakkautesi avulla sitä jaksaisitkin. Tarvitsisitte varmasti ulkopuolista keskusteluapua miehesi kanssa. Joku perheterapeutti tai sitten avioliittoleiri (mm. NMKY)? Voisitte siellä kertoa turvallisesti tunteistanne toisillenne ja miettiä miten jaksaa eteenpäin. Sekin päivä voi tulla että joudut laittamaan lapsesi laitoshoitoon. Kun hänen fyysiset voimansa kasvavat, et ehkä enää pysty hillitsemään tai kestämään hänen väkivaltaista käytöstään. Silloin olisi ihanaa jos olisi vielä se mies vierellä, joka on käynyt kanssasi sen saman matkan.