Lue keskustelun säännöt.
Muita pareja, joilla ei juurikaan ystäväpariskuntia?
05.09.2008 |
Hätkähdin äsken siihen, ettei minulla ja miehelläni ole oikeastaan ketään ystäväpariskuntaa ketä kutsua kylään iltaa viettämään! "Vain" sukulaisia me oikeastaan kutsumme harvoin (minun veljeni ja miehen veli perheineen).
Aika säälihän tämä on ja vähän surullistakin. Alkuaikoina emme tarvinneet muita "kuin toisemme". Sitten kun lapset tulivat niin oli meillä jotain ystäviä joiden luona kävimme, mutta sitten hekin jäivät. Oli paljon kiireitä kaksosten kanssa, lapsiperheen aika on kortilla jne. Monet ystävistämme myös muuttivat jne.
Ei meissä kai mitään vikaa ole. Ihan mukavia ihmisiä olemme, hih:-). Mutta nyt tuli tunne, että olisihan se kivaa kutsua välillä jotain ystäviä kylään iltaa istumaan. Ehkä jopa muita lapsiperheitä, niin lapsillakin olisi enemmän kavereita!
Onko ketään muita samassa tilanteessa? Voiko tällaista enää "korjata" +35-ikäisenä? Vai onko jo kaikilla omat piirinsä??
Kommentit (18)
ystäviä kotiin vaan olispa jotain sopivia ketä kutsuisi! Alkoi oikeasti harmittaa, että tilanne on nyt tällainen! Se on vain muotoutunut tällaiseksi, kun on ollut paljon kiireitä, monet ystävät ovat muuttaneet jne. Lapsillammekin voisi oikeasti olla enemmän ystäviä, ja ihan heidänkin takiaan olisi kiva tutustua muihin lapsiperheisiin. Vaikuttaa vain siltä, että täällä missä me asumme, kaikilla on jo (ehkä) omat tuttavansa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän kaksoset on 4v. eikä viime synttäreilläkään ollu kaverisynttäreitä ollenkaan, koska heillä ei ole yhtään kavereita :(
Meillä on sama tilanne ja välillä asia on mietityttänyt paljonkin. Ystäväpariskuntia on jonkun verran, mutta kaikki asuvat niin kaukana. Todella kurjaahan se on :-(. Uusia ystäväpariskuntia on ainakin oman kokemuksen mukaan vaikea saada, kun kaikilla on jo piirinsä valmiina. Välillä sitä kyllä kaipaa ystäviä...
viikonloppuiltaisin ois kiva kutsua ystäviä kylään. Laittaa ruokaa, juoda viiniä, pelata jotain vaikkapa. Vaan kun on harvoin ketään ketä kutsua!! Täällä sitä vain yleensä sitten istutaan miehen kanssa yksistään (lapset nukkumassa), katellaan jotain telkusta ja mennään nukkumaan. Huoh:((.
pariskunta jolta kaverit puuttuvat. Me vielä suht nuoria ja tulevaisuuskin jo pelottaa. Olisi tosiaankin ihana saada ystäviä joiden kanssa grillailla ja viettää iltaa. Siskoni perheineen ehkä ainoa tämmöinen. Oli meillä yksi kaveripariskunta, mutta yhteydenpito jäänyt heidän puoleltaan laihanlaiseksi :( Eipä enää tämän ikäisenä (30>< ) niitä kavereita noin vain löydäkkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä myös niin, että mulla omat kaverit ja miehellä omat. Tapasimme miehemme kanssa kun mä olin eronnut 35 v ja mies iki-sinkku 36 v. Siinä ei ollut paljon pariskuntia sitten ketä kutsua kylään. Sitten meille tuli lapsia ja nyt ei valitettavasti ole yhtään lapsellista kaveriparsikuntaa. Sellaiseen olisi kiva tutustua, mutta miten ja missä. Ja sitten vielä oikeesti sellainen, jonka kanssa olisi mukava olla yhteyksissä ja tavata eikä vaan sen takia, että olis joku tuttu.
Omat ystäväni ovat paljon lapsettomia tai sitten sellaisia, että ei tulisi mieleenikään kutsua heitä puolisoineen kylään (tiedän heti pari kenen miehen kanssa minun miehelläni ei olisi mitään sanottavaa).
Olen oikeasti kateellinen sellaisille, joilla tuntuu olevan aina joitain kutsuttavia ystäväpariskuntia. Tunnen muutamia sellaisia, joilla paljonkin tuttuja ja tuntuvat olevan aina viikonloppuisin varattuja. Viettävät kivoja iltoja yhdessä, korttia pelaten esim. Tai kokoontuvat joka juhannus tai uusivuosi porukalla jonkun kotiin.
Jopa anopilla ja apella on vilkkaampi seuraelämä kuin meillä! Ja on aina ollut... He ovat aina asuneet samalla paikkakunnalla ja siellä sitten kutsuvat naapureitaan tai sukulaisiaan kylään.
Mietinkin että ehkä yhteiskuntakin on vähän muuttunut tämän sukupolven aikana? Aikaisemminhan samat ihmiset asuivat samoissa paikoissa koko elämän. Näin kontakti säilyi niihin ystäviin tai sukulaisiin. Omat ex-ystäväni ovat muuttaneet ties minne tässä aikojen saatossa. Muuten olisivat varmasti olleet läheisiä vieläkin, ainakin osa heistä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse viihdyn oman perheen kesken, yksikseen, enkä koskaan kutsu ketään meille kylään, enkä haluakaan.
En kaipaa ihmisiä, kavereita ja tuttavia ympärilleni. Kyllästyn nopeasti ja en jaksa kuunnella muiden ihmisten jorinoita.
Joskus olemme unohtaneet millaista on hengailla kaveripariskuntien kanssa ja ollaan tiiviimmin oltu yhteyksissä joidenkin kanssa, mutta hyvin nopeasti sitä huomaa, että ei enää jaksa ihmisiä, heidän mielipiteitään, heidän tekemisiään..
Toisinaan sitä joutuu oikeasti innokkaita tuttavia ja pariskuntakavereita välttelemään, kun he niin haluavat olla yhteyksissä ja viettää aikaa meidän kanssa.
En kuitenkaan pidä sitä ongelmana, koska mun mielestä semmonen pariskuntailu on vaivaannuttavaa, ellei sitten kaikki ole keskenään OIKEESTI ystäviä. Meidän ystävät on myös melkeen järjestään sinkkuja, vain muutamalla on lapsi ja ainoostaan yks mun ystävä on edelleen miehensä kanssa naimisissa. Ei siis paljoa pariskuntien peli-iltoja pidetä, mutta meidän asunto on sen verran pieni ettei tänne mahtuiskaan. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta pitääkö olla?? Eikö tavalliset ystävät riitä?
Meillä on miehen kanssa jokaisella omat ystävät. Miehen ystävien vaimot on ihan ok, mutta ei ne mitään mun varsinaisia ystäviä ole. Minulla ei vaan ole näiden naisten kanssa paljon yhteistä. Samoin toisin päin, mieheni ei oikeen aina löydä yhteistä säveltä minun kavereiden puolisoiden kanssa.
Minusta taas on tosi vaikeeta löytää pariskuntia jossa meillä olisi yhteistä molemmilla. Eikä se minua haittaakaan. Kutsutaan niitä kavereita ihan noin vaan, ei tartte olla pariskuntia, eikä lapsia. Jokainen saa tulla meille kylään ihan sellaisenaan.
Oletpa assosiaalinen!! Ja kyllästyt ihmisiin... Millainenhan mahdat olla? Oletkohan tavannut vain vääriä ihmisä kun noin heihin kyllästyt? Toki on vaikea löytää passelia ystäviä.
Et ehkä nyt ollut oikea ihminen vastaamaan tähän ketjuun. Ap:han kaipais nimenomaan ystäviä, pariskuntia joita kutsua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emme ole kauhean sosiaalisia, mutta meitäkin on alkanut kypsyttämään ainainen kolmisin olo (minä, mieheni ja naperomme). Mieheni harrastaa ruoanlaittoa ja tykkäisi tehdä isommallekkin porukalle. Laittakaas osoitteita niin tutustutaan. Itselläni ei ole nyt tähän hätään sellaista jota antaa...
Meillä on tykätty vetäytyä oman perheen piiriin iltaisin ja viikonloppuisin. Nyt kun lapset vielä vähän kasvavat, voisi tuotakin taas harrastaa. Naapurit käyvät joskus kahvilla, mutta yleensä tavataan pihalla ja lapset leikkivät molemmin puolin raja-aitaa.
Ongelma on, että minulla ja naapurin rouvalla synkkaa hyvin, mutta miehillä ei ollenkaan, ovat aivan eri piireistä. Ja miehen yksi tuttava käy joskus perheineen, mutta sen naisen kanssa en keksi oikeastaan mitään puhuttavaa, kun marimekot, lapset ja niiden vaatteet on käyty lävitse.
Mutta aikansa kutakin, olemme tiedostaneet asian ja sopeutuneet siihen, että nyt pienten lasten aikana ei juosta kapakassa eikä seurustella. Kyllä se siitä kun pari vuotta kasvavat. Elämä etenee vaiheittain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se johtuu osittain siitä, että olemme muuttaneet elämämme aikana aika paljon. Sekä myös se, että ns. entiset ystävämme on joko sinkkuja, lapsettomia tai muuten erilaisia kuin me jolloin yhdessä ajan viettäminen ei ole hauskaa.
Toivoisin niin kovasti että saisi kutsua jonkin ystäväpariskunnan syömään/grillaamaan ja viettämään hauskaa iltaa.
Olemme mieheni kanssa olleet kaksistaan lasten kanssa siitä lähtien kuin 1.lapsemme syntyi...saimme kaveriporukasta ensimmäisinä lapsen ja muut jatkoi bailaamista kun me keksityimme perhe-elämään. Sitten muutimmekin uudelle paikkakunnalle josta emme saaneet yhtään ystävää.
Kavereita molemmilla oli omia jonkin verran, niin kuin nytkin, mutta ei sellaisia joiden kanssa olisi voinut ajatella viettää vapaa-aikaa, siihen tarvitaan ne ystävät joiden kanssa synkkaa todella hyvin.
Nyt meillä on 4 lasta ja muuttoja takana muutama ja koko tänä aikana (6 vuotta) ei ole ollut ketään ystävä pariskuntia. Tällä hetkellä asumme suvustakin niin kaukana, että vaikka sisarusten perheet meille läheisiä ovatkin niin pitkän välimatkan takia emme tapaa kuin pari kertaa vuodessa.
Muutamat ovat ylimalkaisesti vastanneet, etteivät kaipaakkaan seuraa. Epäilen, että näissä perheissä jonkinlaisia ihmissuhteita kuitenkin on (sukulaiset, naapurit tms., on sekin jotain verrattuna meidän elämään). Meillä ei ole mitään, käyn toki puisoissa, kerhoissa jne. mutta vuoden aikana ei ole löytynyt yhtään ystävää...sama miehellä, töissä on toki työkavereita mutta ei yhtään sellaista joiden kanssa voisi miettiä yhteisiä juttuja.
Olen itse hyvin perhekeskeinen ja viihdyn oman perheen kanssa mutta silloin tällöin olisi ihana kutsua vieraita kotiin ja viettää hauskaa iltaa, tällaista emme ole saaneet 6 vuoteen kokea. Ennen lapsia meillä oli hyvinkin tiivis kaveriporukka ja teimme kaikkea hauskaa yhdessä...kaipaan sellaisia hetkiä vaikka muuten täydellistä elämämme onkin!!
Ehkä olen sitten kranttu ja vika onkin minussa, mutta ystävyyteen tarvitaan mielestäni jotain erikoista, niitä ei minulla ole elämän aikana ollut kuin kaksi ja edelleenkin pidä heihin yhteyttä paljon, valitettavasti välimatkat heihinkin on pitkät = (! Joten ymmärrän täysin ap:n pointin!!
Muuten minulla on omat ystäväni ja miehellä omat. Välillä tilanne ärsyttää paljonkin, koska minä haluaisin kutsua meille / kyläillä, mies ei ole kiinnostunut. Miehen ystävistä kaikki ovat nykyään naimisissa tai avoliitossa, yhdessä perheessä olisi lastemme ikäistä leikkiseuraakin. Hänelle riittää se, että itse pääsee kavereidensa kanssa silloin tällöin kaljalle, ei edes lämpene sille, että pitäisimme aikuisten kesken grillijuhlat Itselläni on muutama semmoinen ystävä, joilla on samanikäisiä lapsia, mutta sielläkin vierailen yksin lasten kanssa, miestä ei kiinnosta :(
Onneksi on edes se yksi perhe. Siellä mies "ilmoittaa" minun miehelleni, että voisivat tulla kylään tai kutsuvat sinne Tämä järjestely sopii minulle, viihdyn oikein hyvin pariskunnan kummankin osapuolen kanssa. Pitäisi varmaan vaan alkaa kutsua vieraita sen enempää mieheltä kyselemättä, mutta ajatus tuntuu niin nuivalta, kun tietää miehen keskusteluissa sitä vastustavan.
Ollaan jo 10 vuotta sitte muutettu kahdestaa paikkakunnalletyön perässä (täällä ei sii sukulaisia, eikä vanhoja ystäviä). Valitettavasti itse olen siitäkin ajasta kuitenkin suurimman osan opiskellut ja ollut töissa muilla paikkakunnilla.
Ei ole siis ehtinyt tutustuakaan, vaikka olisi tosi kiva jos olisi pariskuntia viikonloppuvieraana ja kaiken kivan merkeissä.
Nyt viime vuodet on pienet lapset pitäneet kiireellisinä, ja vaikka olemmekin tällä hetkellä samalla paikkakunnalla, niin ei ole juuri ehtinyt tutustua.
Harmittaa, kun paikkakunnalle muutti pariskunta, joiden tytär oli tyttäremme kanssa samassa esikoulussa ja nyt samalla luokalla koulussa, mutta meidän välit on nyt pahasti tulehtuneet.
Tein nimittäin töitä ystävyyden eteen ja kaikki meni tosi kivasti ja hetken meillä oli tosi hyvä ystävyys ja vierailimme toistemme luona kerran pari viikossa ja pidimme yhteisiä peli-iltoja usein viikonloppuisin. Se oli ainakin meille ja meidän perheelle tosi tärkeää.
Aina ei elämä mene niinkuin toivoo ja ja ikävä kyllä emme enää ole puheväleissä ja se ahdistaa itseäni paljon. Ystävyyttä kesti vajaa vuosi.
Kuulostat kyllä niin tylsältä että en usko kovin monien ihmisten "tunkevan seuraanne".
Anti-sosiaalisista vanhemmista tulee myös samanlaisia lapsia. Ajattelepa sitä.
lähinnä yhtä vähän kaukasempaa sukua olevaa perhettä kutsutaan.
Ja sitten on yksi toinen perhe, jonka kanssa kyläillään ehkä pari kertaa vuodessa.
Ja kolmas perhe, jonka kanssa kyläillään hyvä jos kerran vuodessa edes.
Nää on kaikki nuoruusajoilta.
Sen lisäksi ei oo muita tuttuja oikeen jäänyt. Satunnaisesti voi lisäksi olla jotain esim. työkuvioissa hommattuja tuttavuuksia, joitten kanssa voidaan kyläillä joskus, mutta ei mitenkään säännöllisesti tai usein.