Ovatko (4-vuotiaat) lapset tällaisia? Tehdään mitä vaan, leivotaan pullaa,

maalataan vesiväreillä ym., mikään ei onnistu ja lapsi saa hirveitä hepuleita, kun pullasta ei tule mieleisen mallista tai vesiväri ei tule paperille, kuten lapsi haluaisi. Kaikki on "vaikeeta" ja tuntuu, että elämä on jatkuvaa marinaa - vaikka kivoistakin asioista kyse, kuten jätskin ostaminen kiskalta pyöräretkellä tms. Lapsi ollut enmmän ja vähemmän uhmakas 1-vuotiaasta, joten mikään erityinen kausi ei nyt ole. Vaikka yritän suhtautua marinaan välinpitämättömästi - tai miten vaan, silti "mikään ei onnistu". Vinkkejä?

eikä mikään koskaan onnistu. Katso peiliin, sieltä se vika löytyy ja mieti, kannattiko haukkua lasta.

Itsetunnon kanssa tekemistä ja herkkä lapsi. Yrittäisin olla tällaisen lapsen kanssa erityisen hellä ja kannustava, opettaa katsomaan asioiden hyviä puolia.

Oppinut mallin kotoa, eihän kukaan luontaisesti vaadi täydellisyyttä.

Anna myönteistä palautetta, olipa lapsen tekemä tuotos mitä tahansa.

Meillä on samanlainen pikku perfektionisti. Ja arvaas mitä - minä olen myös perfektionisti. Lapsen kanssa helpotti, kun ITSE opettelin rentoutumaan ja ottamaan hetkestä kiinni ennemminkin kuin suunnittelin kaikkea kivaa etukäteen.



Kuopuksen kanssa kaikki suunnitellutkin jutut toimivat :P



En siis neuvo, koska en usko että itse kärsit perfektionismista. Halusin vain avautua :)

ja omaa käytöstäni, olen mielestäni tosi kannustava - ja tietty sopivassa määrin vaativa. Itse olin pienenä samanlainen, nyt isompana on helpottanut:-) Meillä ollaan paljon rauhassa kotona ja puuhaillaan mitä sattuu. Ja pienestä asti on leivottu ja kovasti olen aina kehunut, miten hienosti leipoo ym. Helpottaako asia yhtään taitojen karttuessa? Pk:n mukaan lapsi on ikäisekseen "taidokas", mutta vaatii itseltään, että osaa heti.



ap

Osa käytöksestä varmaan huomion- ja rakkaudenhakuakin. Jos sanon ulkona, että onpa ihana auringonpaista, lapsi saattaa sanoa, että ihan tyhmä auringonpaiste, en tykkää, että aurinko paistaa:-) Ruoka on pääsääntöisesti (kotona) pahaa, sitä on liikaa tai liian vähän ym. ym. ym....



ap

Ei tällä varmaan kannata mistään oikeista pulmista tällä hetkellä keskustella. Taitaa olla vaalit kuumentaneet persuttien tunnelmat niin, että asia mikä asia, niin osataan vaan vittuilla ja kehua itteensä. Tällä palstalla kun on maailmankaikkeuden ainoat äidit, joiden lapset ei koskaan kiukuttele, marise tai kiristä hermoja.



Ap:lle, meidän just 4v täyttänyt kiukuttelee ja marisee, tuntuu että useimmiten periaatteen vuoksi. Minä en enää jaksa koko aikaa hyvällä yrittää, vaan jos ei ole hyvät sukat, niin herra on hyvä ja lähtee sitten ilman sukkia. Ja jos ei passaa vaatteiden pukemisessa auttaminen, eikä vaatteet mene päälle ennen kauppareissua, niin sitten voi odottaa autossa ilman vaatteita. Ei kaikkee voi tehdä toisen puolesta ja turhautuminenkin kuuluu asiaan...

Itsetunnon kanssa tekemistä ja herkkä lapsi. Yrittäisin olla tällaisen lapsen kanssa erityisen hellä ja kannustava, opettaa katsomaan asioiden hyviä puolia.

Siis tuota tarkoitin.

Meillä on auttanut se, että lapsi on alkanut ymmärtää harjoittelun merkityksen. Siis että heti ei tarvitsekaan osata, vaan ensin pitää harjoitella ja että äiti ja isikin on harjoitellut tosi paljon ennen kuin oppivat. Tietysti kehutaan ja kannustetaan, mutta kehut harvoin uppoavat, jos lapsen mielestä oikeasti hänen tekeleensä (oli se sitten mikä hyvänsä) on mennyt pieleen. Silloin toteamme, että aina voi kokeilla/yrittää uudestaan...

Kenelläkään neljästä lapsesta. En tiedä onko kyse tempperamentista vai kasvatuksesta. Veljeni lapset käyttäytyvät myös usein tuolla tavalla. Ihania lapsia, mutta kauhean raskastahan sitä kitinää on kuunnella. Heidän äitinsä on itse ollut aina valittaja. Mitkään lahjat eivät ole kelvanneet. Jos hän on itsekin ostanut jotain, niin alkaa jälkikäteen miettiä, että "ei se sittenkään ollut hyvä". Turha varmaan sanoakaan, ettei veljenikään loppujen lopuksi kelvannut. Joillekin ei mikään riitä.

Ei se meillä ainakaan helpota taitojen karttumisen myötä, kun lapsen mielestä ne eivät kartu tarpeeksi nopeasti ja aina on jotain, mitä ei osaa "tarpeeksi" hyvin :P



Tuo kaikista asioista mariseminen voi johtua perusvireestä. Jos lasta pääsääntöisesti ketuttaa, kuten esim matala itsetunto voi ketuttaa, niin mikään ei tunnu kivalta. Lisäksi meidän neiti ottaa helposti asiat niin päin, että jos äiti kehuu jotain niin kohta se vaatii jotain toimenpiteitä asian suhteen. Eli jos on nätti ilma, niin kohta vaaditaan että pitää mennä ulos, tai jos on hyvää ruokaa niin vaaditaan että sitä syödään reippaasti. Ja se "vaatimus" on niin iso punainen vaate, vaikka olisikin ihan lapsen omaa kuvitelmaa. Toisaalta aivan liian usein lapsi on oikeassakin, kun kerran olen niin julmettu elämän käsikirjoittaja :(



t. vitonen

muut pitävät minua kyllä tosi positiivisena - vaikken aina olekaan. No, jänskä nähdä, millainen nyt vielä vauvaiässä olevasta kuopuksesta (poika) tulee...



ap