Jos ehdokkaani ei mene läpi, meneekö ääneni sille puolueelle?
Ajattelenpa, että tyyppi on ihan ok mutta puoluekanta ei oikein minun tyyliin, samassa leirissä kun on aivan sen vastakohtakin.
Eli jos tuo "minun" ehdokkaani ei pääse läpi, vaan pääsee se saman puolueen joku toinen, meneekö minun ääneni siihen heidän puolueensa "yhteiseen" pataan vai kuin?
Jos nyt ajattelee äänestää "ihmistä" eikä puoluetta?
Kommentit (9)
Ja sehän siinä onkin jännä juttu, että sinun äänesi avulla eduskuntaan saattaa päästä joku sellainen, jonka mielipiteet onkin ihan erilaiset kuin sillä äänestämälläsi ehdokkaalla. Mutta sinänsä huoli pois, aika harvassa asiassa siellä voi ns. sooloilla eli puolueen kannan mukaan mennään. Siinäkin mielessä kannattaa äänestää (myös) puoluetta.
Peelot äänestävät julkkiksia ja puolue laskee, että ääniä ei tule kuitenkaan tarpeeksi, vaan kaikki äänet valuvat puolueen ns. oikeuden ehdokkaiden kassaan.
Kai nämä vaaliasiat käydään nykyisessä peruskoulussakin läpi yhteiskuntaopin tunnilla? Ainakin käytiin v.78-79, jolloin itse olin ysillä.
myös siinä tapauksessa, jos ehdokkaasi menee läpi. Jos puolueella on yksi ääniharava, se vetää saman puolueen muita ehdokkaita perässään eduskuntaan.
Yksinkertaisesti sanoen, puolueen saama yhteisäänimäärä kertoo, kuinka suuri osa vaalipiirin paikosta annetaan ko. puolueelle. Ja puolueen paikat annetaan niille ehdokkaille, jotka saivat puolueesta eniten ääniä.
mikä puolue ajaa itselle tärkeitä asioita ja etsiä sieltä paras ehdokas. En minäkään äänestänyt sitä kivointa ja symppiksintä ehdokasta, vaan sitä, joka on todennäköisesti pätevin.
Ei kannata äänestää ihmistä vaan puoluetta. Suomessakin käytetyn ääntenlaskutavan mukaan äänesi menee nimenomaan puolueen yhteiseen pataan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/D%27Hondtin_menetelm%C3%A4