fb ja parisuhdeasiaa
olen aikoinaan tavannut mieheni netissä ja netti on jatkuvasti ollut meidän suhteessamme tärkeä paikka, lähes fyysinen. kolme ensimmäistä vuotta asuimme eri paikkakunnilla ja istuimme illat netissä omalla yksityisellä foorumillamme. kolme vuotta sitten muutimme lopulta yhteen. eli tavallaan yhdessäoloa on ollut kuusi vuotta, vaikka emme ihan fyysisesti olekaan jatkuvasti olleet yhteydessä. tämä nyt vain taustana sille, miksi facebookiin liittyvät asiat tuntuvat tärkeiltä.
välimme ovat olleet kireät kokonaista kaksi päivää. emme siis ole oikeasti riidelleet, mutta jotain kireyttä on ollut ilmassa parin päivän ajan. mieheni, joka yleensä on herkkä ja hellä, on yhtäkkiä hiljainen ja jopa töykeä. syytä en tiedä ja kun kysyin, hän väitti, ettei mitään ole, vaikka yleensä hän on se meistä, joka puhuu kaikki asiat niin läpi, että minua jopa rasittaa. nyt hänellä ei kuulemma ole mitään... kaikki on ok.
tänään illalla huomasin yhtäkkiä, että hän on poistanut minut facebook-kavereistaan. ja kuten jo aikaisemmin tuossa kerroin, netti on ollut suhteessamme tärkeä asia, eli tämä on todella iso statement häneltä. kysyin onko hän todella tehnyt näin ja miksi, eikä hän puhunut mitään. ei siis sanonut sanaakaan. ei selittänyt syytä, ei väittänyt vastaan, ei mitään.
olo on nyt vähän tyhjä. tapasimme aikoinaan netissä ja vaikka silloin kumpikin oli vapaita (eronneita) olen nyt melko varma siitä, että hän on löytänyt netistä jonkun toisen. yritin virittää jotain keskustelua asiasta, mutta mies vain vaikenee. totaalisesti.
paska olo. enkä edes kaipaa mitään vastauksia tähän, kunhan halusin purkaa itseäni johonkin. vaikka sitten tänne.
Kommentit (4)
jos kerran parisuhteessa olette. Muista se.
ihmeellistä miten täysin vieraitten ihmisten osanotto tuntuu näin hyvältä. kiitos kovasti.
ap.
jos kerran parisuhteessa olette. Muista se.
ja ihmetyttää tämä tilanne, koska hän on todellakin meistä se, joka enemmän parisuhdeasioista puhuu. jopa niistä vaikeista asioista.
nyt just tuntuu, että en enää jaksa rukoilla vastauksia. etenkin, kun en ole varma, haluanko kuulla vastausta.
niin kurjaa kuin se onkin :( Jaksamista sinulle ?