Pitäisitkö lapselle omaa huonetta, jos hän ei viihtyisi luonasi ja tulisi vain noin kerran kuussa kun toinen vanhempi pakottaa?

Asun kaksiossa ja asunnon makuuhuone on ollut sisustettu lapselle. Hän oli eron aikaan pieni, ja ikävä kyllä suhteemme ei päässyt kehittymään toisesta vanhemmasta johtuen. Tapaamisia peruuntui, viivästyi, niitä häirittiin ja tuli "sattumalta" päällekkäisyyksiä johonkin mukavampaan. Lapsi muuttui vihamieliseksi, eikä tapaamisista nauttinut kumpikaan, kun aina jäi vain paha mieli. Olen kuvitellut ja elätellyt toivoa, että kasvaessaan lapsi kiinnostuisi myös toisesta vanhemmastaan, ja siksi olen halunnut pitää hänelle omaa huonetta. Kun toinen vanhempi löysi uuden, hän alkoikin päinvastoin pakottaa lasta minun luo ja jopa syyllisti siitä, etten "saa pidettyä" lasta luonani. Heillä oli kuulemma rankkaa, kun ei ollut aikuisten aikaa. Ei suhteemme lapsen kanssa ole nykyään juuri parempi, vaikka hän on jo lähes aikuinen. Toisen vanhemman varakas puoliso pystyy tarjoamaan paljon enemmän kuin minä. Nyt sitten taas jouluisen pettymyksen siivittämänä aloin miettiä, että jos vaan muutan lapsen huoneen omaksi makuuhuoneekseni. Jos lapsi tänne pakotetaan, niin annan sitten tietysti huoneen hänen käyttöönsä siksi aikaa. Olen nimittäin voinut jatkuvasti huonosti tämän aiheen tiimoilta, ja tyhjänä oleva "lapsen huone" vain alleviivaa sitä, minkä olen menettänyt. Ehkä pitäisi jo alkaa ajatella itseäänkin? Mutta siitä toivon kipinästäkin tuntuu niin pahalta luopua...