Mitä oppeja tämä vuosi on tuonut tullessaan?
Kommentit (16)
Tämä vuosi oli paska. Opin sen, sekä omalla kohdallani, että läheiseni: pidä itsestäsi huolta, syö terveellisesti, liiku ja nuku tarpeeksi, älä juo alkoholia ja mikä tärkeintä; käy terveystarkastuksessa säännöllisesti. Itse selvisin, läheinen ei.
Äänestämisellä on merkitystä, lukeminen kannattaa aina, Naton ulkopuolella oleminen olisi ollut järkevää, kuten myös Israelin asekauppojen peruminen.
Joulupukkia ei ole.
Opin sen minkä jo arvasinkin. Kilttimies ei kelpaa vaan naiset vaatii statusta ja jännyyyttä. Junnaukseksi meni siis.
1. Vältä palstoja. Osa negaa ja trollaa.
2. Älä kulje liian liukkaalla säällä ulkona.
3. Keskity positiivisiin asioihin. Jos mitenkään mahdollista.
4. Taktikoi jos tilaat verkosta paketin, että se tulee perille.
5. Luonto on voimistava elementti.
Paikoillani olen vaan junnannut. Surettaa.
Sen, että elämä on toivotonta eikä mikään tule menemään paremmin. Päinvastoin huonommin vaan vuosi vuodelta.
Opin virkkaamaan. Olen aika ylpeä itsestäni, en uskonut että koskaan pystyn siihen mutta jostain sain motivaation ja olen tehnyt vaikka mitä.
Lisäksi olin myös töissä, 4 vuoden työttömyysputken jälkeen. Nyt olen taas työtön mutta toiv. 2025 työpaikka olisi taas.
Krapula tulee jossain vaiheessa. Vaikka sitä kuinka siirtäisi ryypyillä.
Olen oppinut että sama heivata turhat tuttavat elämästään. Säästyy energiaa ja parempi fiilis.
Vierailija kirjoitti:
Epäonnistumista ei pidä pelätä. Aina kun yrittää jotain voi epäonnistua, mutta jos ei koskaan yritä mitään ei voi koskaan onnistua.
Eli kirjauduit rohkeasti Tinderiin ja "sait" jonkun alkoholistimiehen itsellesi.
Että en koskaan enää äänestä Perussuomalaisia.
Sen että juurettomuus ei ole ainoastaan huono asia, sen ansiosta voin suunnitella tulevaisuutta ja urapolkua myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Eli mahdollisuuksia on enemmän kuin alunperin olin ajatellut.
Tämän.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/78666004-5e49-4351-a7a9-a5d9a…
En kuitenkaan käynyt kun kukaan ei lähtenyt mukaan. Yritin naapurustolle markkinoida. Alakerran opiskelijatar katsoi jotenkin oudosti kun ehdotin pientä lenkkiä.
Älä luota kehenkään.Kaikki mikä näyttää hyvältä ei aina ole hyvää.Kaikille säädökset ei ole samat kaikille , vaikka pitäisi olla.Valehtelua on liikaa.
Että taidan olla aika sinnikäs selviytyjä.
Epäonnistumista ei pidä pelätä. Aina kun yrittää jotain voi epäonnistua, mutta jos ei koskaan yritä mitään ei voi koskaan onnistua.