Katsotteko Ihmeellinen on elämä- elokuvan?
Kommentit (21)
Unohdin! Harvoja vanhoja Hollywood-klassikoita televisiossa tänä vuonna.
Sehän alkoi jo, joten miks enää ruveta, jos ei alusta alkaen katsonut. Leffa pitää katsoa kokonaan eikä jättää alkua näkemättä ja sitten katsella vähän sieltä ja vähän täältä.
Oon mä tuon nähnyt joskus ysärillä. Ei semmonen leffa, joka kiinnostaa. Hirveän vanhakin.
Ei ole minun makuuni kyseinen leffa.
Tuohan kertoo tyypistä, joka meinas päättää päivänsä jne. Tosi joulumieltä nostattavaa.😀
En ole koskaan katsonut enkä katso.
No voi nyt jumankekka. Tästäkin ikivanhasta, keskivertoa kehnommasta rainasta olisi kaikkien tykättävä, koska jollain jouluperinne. Muuten alapeukkua pukkaa.
En. Kaikki tv-roska lentää mäkeen, ei aivopesua ja tunnemanipulointia sieltä. Muuallakin sitä on tosin.
Minä katsoin, vaikka alusta jäi nyt noin 20 minuuttia näkemättä. Katson kuitenkin joka joulu, joten tarina on tuttu.
En tajua, miksi pitää tulla ketjuun mollaamaan toisen jouluperinnettä tai leffamieltymyksiä. Minustakin elokuva on hyvä ja todellakin katsomisen arvoinen. Te ankeuttajat voitte mun puolesta haistaa pitkän vi tun!
Katsoin. Ihana vanha filmi jolla on hyvä sanoma. Nykyajan veetuilevalla ihmisellä olisi paljon opittavaa siitä
Vierailija kirjoitti:
Minä katsoin, vaikka alusta jäi nyt noin 20 minuuttia näkemättä. Katson kuitenkin joka joulu, joten tarina on tuttu.
En tajua, miksi pitää tulla ketjuun mollaamaan toisen jouluperinnettä tai leffamieltymyksiä. Minustakin elokuva on hyvä ja todellakin katsomisen arvoinen. Te ankeuttajat voitte mun puolesta haistaa pitkän vi tun!
Enkä minä ymmärrä sitä, että kun joku tykkää jostakin, niin siitä pitäisi sitten kaikkien muidenkin tykätä. Sekin on ankeuttamista, kun yritetään takoa muita siihen samaan, omaan muottiinsa. Kun yksi tykkää, niin sitten saa luvan kaikki muutkin tykätä. Kiitos vaan pitkän vatun haistattamisesta näin joulun aikaan.
En jaksa katsoa tänä vuonna kun olen nähnyt tuon yli 10 kertaa. Ehkä sitten ensi vuonna taas.
Katsoinb ja nukahtelin koko ajan.
Sniif. Miksi jotkut eivät tykkää minun suosikki elokuvasta "Ihmeellinen on elämä"? 😢 Sniif. Se on minun suosikki namper van ja katson sen joka joulu. Nyt sitten ankeuttajat pyrkivät pilaamaan minulta tämän perinteen.😢 Yhyy.
Vierailija kirjoitti:
Katsoinb ja nukahtelin koko ajan.
Kyseinen leffa toimii parhaiten unilääkkeenä. On niin kulunut ja tunkkainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä katsoin, vaikka alusta jäi nyt noin 20 minuuttia näkemättä. Katson kuitenkin joka joulu, joten tarina on tuttu.
En tajua, miksi pitää tulla ketjuun mollaamaan toisen jouluperinnettä tai leffamieltymyksiä. Minustakin elokuva on hyvä ja todellakin katsomisen arvoinen. Te ankeuttajat voitte mun puolesta haistaa pitkän vi tun!
Enkä minä ymmärrä sitä, että kun joku tykkää jostakin, niin siitä pitäisi sitten kaikkien muidenkin tykätä. Sekin on ankeuttamista, kun yritetään takoa muita siihen samaan, omaan muottiinsa. Kun yksi tykkää, niin sitten saa luvan kaikki muutkin tykätä. Kiitos vaan pitkän vatun haistattamisesta näin joulun aikaan.
Kuka niin on väittänyt? Siis missä kohdassa aloittaja kirjoitti, että kaikkien on pidettävä ko. elokuvasta? Pelkkä kieltävä vastaus olisi varmastikin riittänyt ilman leffan ja aloittajan mollaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä katsoin, vaikka alusta jäi nyt noin 20 minuuttia näkemättä. Katson kuitenkin joka joulu, joten tarina on tuttu.
En tajua, miksi pitää tulla ketjuun mollaamaan toisen jouluperinnettä tai leffamieltymyksiä. Minustakin elokuva on hyvä ja todellakin katsomisen arvoinen. Te ankeuttajat voitte mun puolesta haistaa pitkän vi tun!
Enkä minä ymmärrä sitä, että kun joku tykkää jostakin, niin siitä pitäisi sitten kaikkien muidenkin tykätä. Sekin on ankeuttamista, kun yritetään takoa muita siihen samaan, omaan muottiinsa. Kun yksi tykkää, niin sitten saa luvan kaikki muutkin tykätä. Kiitos vaan pitkän vatun haistattamisesta näin joulun aikaan.
Kuka niin on väittänyt? Siis missä kohdassa aloittaja kirjoitti, että kaikkien on pidettävä ko. elokuvasta? Pelkkä kieltävä vastaus olisi varm
No kun siihen malliin tulee alapeukkua, kun ei satu leffasta pitämään. Jotain siitä pääteltävissä, ettei jollekin tai joillekin sovi eriävät mielipiteet. No, yhden mielipiteen holhousyhteiskunnassahan tässä koitetaan elää.
Miltä kanavalta, ja mihin aikaan?