Onko teille käynyt niin olette ihastuneet kun olette kuulleet että toinen ihastunut teihin?
Kommentit (18)
Kyllä. Minun kiinnostukseni herää, kun toisen osoittaa minulle kiinnostustaan.
On käynyt, enkä koe että se olisi ollut jotenkin narsistista. Enemmänkin niin, että en ollut vaan tullut ajatelleeksi häntä siltä kannalta tai että minulla olisi jotain mahdollisuuksia. Sitten kun on selvinnyt, että onkin minusta kiinnostunut, olen alkanut miettiä tarkemmin että minkäslainen tämä ihminen oikeastaan onkaan, ja olen tajunnut että meillähän on paljon yhteistä yms., ja siitä on oma ihastuminen syttynyt.
Onhan se varsin yleistäkin ihastua saamaansa huomioon, eikä oikeasti siihen ihmiseen, etenkin nuorilla ja keskenkasvuisilla. Ihastuu siihen että joku näkee sinut ihastuttavana.
Ei ole käynyt, tuntui samalla lähinnä kiusalliselta, hieman imartelevalta. Harmittaa kun en juuri osannut suhtautua, mutta lusikkansa soppaan työntävät "auttavaiset" kaverit ei asiaa helpottaneet. Olin varmaan hiljaisena ja kilttinä helppo kohde ihastuksille.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se varsin yleistäkin ihastua saamaansa huomioon, eikä oikeasti siihen ihmiseen, etenkin nuorilla ja keskenkasvuisilla. Ihastuu siihen että joku näkee sinut ihastuttavana.
Minusta tämä vaikuttaa miehillä olevan tavallista. Sitten aletaan pian tyytymättömäksi kaikkeen, kun huomataan ettei nainen ole omaan makuun miltään osin. Mutta kun piti ottaa, kun nainen kerran oli tarjolla.
Mä ihastuin mieheen (jonka olin tuntenut vuosia) siinä vaiheessa, kun huomasin (ei kertonut suoraan) että hän taitaa olla ihastunut minuun. Muuttui hyvin huomaavaiseksi ja flirttaavaksi siis aivan yllättäen.
Tuo on hyvä merkki siitä, ettei ole oikeasti ihastunut. Tai onhan se periaatteessa mahdollista, että on jo ihastunut huomaamattaan, ja tajuaa tunteensa vasta kun saa tietää että toinen on ihastunut. Mutta kai sen jälkiviisauden valossa erottaa, onko jo aiemmin ollut jotain tunteita vai ei.

Sen ihastuksensa aitouden voi päätellä siitä miten reagoi siihen, kun kuulee toisen olevan ihastunut. Meneekö täysin sekaisin onnesta vai ilahtuuko vain.

Jos menee sekaisin onnesta, niin se viittaa siihen että on rakastunut eikä vain ihastunut.
Kaksi kertaa on käynyt niin, että olen saanut tietää/huomannut sellaisen miehen ihastuksen, joka on ollut minulle ihan mitäänsanomattoman näköinen ja oloinen tyyppi aiemmin. Seuraavana yönä olen nähnyt unen, jossa lähennymme, ja aamulla olen ollut korviani myöten ihastunut.
Kaksi kertaa tästä on seurannut myös ihmissuhde. Mutta selväksi on sen alkumyllerryksen jälkeen tullut, että olen todella ihastunut siihen miehen ihastumiseen, enkä oikeasti lopulta kokenut noita miehiä viehättävinä. Harmi. Mutta elämän oppitunteja nämä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Minun kiinnostukseni herää, kun toisen osoittaa minulle kiinnostustaan.
Vaikkei toinen olisi alunperin yhtään sellainen mistä tykkäät?
En muista mitä ihastuminen on. En ole ihastunut kehenkään yli kymmeneen vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
En muista mitä ihastuminen on. En ole ihastunut kehenkään yli kymmeneen vuoteen.
Onneksi olkoon. Minä ihastun lähes päivittäin, kun tapaan uusia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Minun kiinnostukseni herää, kun toisen osoittaa minulle kiinnostustaan.
Siis ihan kuka tahansa? Mikä siinä herättää sen kiinnostuksen, koska hän ihastuu juuri Sinuun eli tavallaan ihastut siihen hänen itseesi ihastumiseen?
Kuulostaa narsistiselta.