als-pelko
En tiedä kohtalona mitään pelottavampaa kuin ALS. Olen alkanut pelkäämään sitä todella. Kärsin muutenkin ahdistuksesta ja masennuksesta ja olen mestari kuvittelemaan itselleni oireita kun alan ajatellakin jotain tautia. Tämä on kamalaa.
Kommentit (30)
Joo, se on paha tauti. Onneksi ei ole yleinen.
On pahempiakin asioita, kuten monen vuosikymmenen yksinäisyys. Mieluummin ottaisin alsin. Minäkin ennen pelkäsin kaikkia sairauksia, kun oikea pelko olisi pitänyt kohdistaa yksinäisyyteen.
Tiedän tunteen. Juuri ajattelin tänään, että hmmetti taas noita als-lööppejä netissä. Joo elohiiri voi olla alssia, mutta se voi olla myös tosi montaa muuta asiaa. Sitten kun saa neurologisia oireita ja erehtyy googlaamaan, joka paikasta tulee vastaan als, vaikka esin bfs, dystonia tai vaikka jokin puutos ovat todennäköisempiä. Sitten ei nukukaan useampaan viikkoon, kun luulee kuolevansa alssiin.
En uskalla mennä edes lääkäriin vaikka se fiksuinta olisikin, että saisi pelot pois
ALS tulee kyllä ihan oikeesti. Oma isänikin kuoli siihen ja vieläpä poikkeuksellisen vanhana, eräs työkaveri nelikymppisenä. Potilaita on paljon enemmän kuin mitä uskallat kuvitellakaan. Se lisääntyy Suomessa koko ajan ja Suomessa sitä on eniten maailmassa, pohjoismaissa enemmän kuin etelänmaissa ja länsimaissa enemmän kuin itämaissa.
Syöpä toki on paljon pahempi kuin ALS, isänikin lähti täysin kivuttomasti toisin kuin syöpäpotilas. Syöpiä kuvataan monesti täysin kivuttomina, syöpäkivuista puhutaan aivan liian vähän, moni sairaanhoitaja on nähnyt vierestä mitä se kituminen loppuvaiheessa on.
Itse pelkään syövän eri muotoja aina kun ryhdyn miettimään, eli en paljon mieti. Oireena väsymys. Koska EN olisi ollut väsynyt? Varmasti syöpä.
Ja silmäsairaudet, verkkokalvon irtoaminen. Miten jatkaa elämää sokeana?
Ja sitten on tietty muut rappeuttavat aivosairaudet. Alzheimer ja parkinson. Ja nivelvaivat. Kuka kävelee ja avaa purkit puolestani?
Vierailija kirjoitti:
En uskalla mennä edes lääkäriin vaikka se fiksuinta olisikin, että saisi pelot pois
Onko sinulla fyysisiä oireita? Ilman fyysisiä oireita ei voi olla alssia. Minulla oli ja on alssin oireita ja neurologi totesi hyvin painokkaasti, että tämä ei ole alssia eikä ms-tautia.
Luin juuri jutun iltalehdestä tms ja mietin, miksi edes oli kirjoitettu. Aiheuttaa vain pelkoa ihmisessä. Rauhoitu. Katso jokin hyvä ruokavideo tms. Kaikki on hyvin.
Hanki dante labsilta geenitesti jota sillä testataan.
Kaikki kuolee johonkin, koskaan ei tiedä milloin ja mihin, vaikka yöllä aivoverenvuotoon tai sitten jää kauppareissulla auton alle.
Lopeta uutisten lukeminen jos aiheuttaa pelkotiloja, tuskin viikko sitten edes tiesit mikä als on.
Vierailija kirjoitti:
ALS tulee kyllä ihan oikeesti. Oma isänikin kuoli siihen ja vieläpä poikkeuksellisen vanhana, eräs työkaveri nelikymppisenä. Potilaita on paljon enemmän kuin mitä uskallat kuvitellakaan. Se lisääntyy Suomessa koko ajan ja Suomessa sitä on eniten maailmassa, pohjoismaissa enemmän kuin etelänmaissa ja länsimaissa enemmän kuin itämaissa.
Syöpä toki on paljon pahempi kuin ALS, isänikin lähti täysin kivuttomasti toisin kuin syöpäpotilas. Syöpiä kuvataan monesti täysin kivuttomina, syöpäkivuista puhutaan aivan liian vähän, moni sairaanhoitaja on nähnyt vierestä mitä se kituminen loppuvaiheessa on.
En kyllä väittäisi että syöpä olisi pahempi kun Als!
Monista syövistä voi parantua, mutta Als on parantumaton sairaus!
T.eri
Vierailija kirjoitti:
Hanki dante labsilta geenitesti jota sillä testataan.
Sitten kun se on puhdas, tulee uusi pelko tilalle. Kaikkea ei voi testata, ja kuolla voi ilman mitään ennalta tiedettyä sairauttakin. Toisaalta jos joku testi on tänään puhdas, voi se ensi viikolla ollakin jotain muuta. Ap ei vain kestä elämän epävarmuutta.
Ahdistushullun aloitukset osa 2365
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kuolee johonkin, koskaan ei tiedä milloin ja mihin, vaikka yöllä aivoverenvuotoon tai sitten jää kauppareissulla auton alle.
Ai niin, unohdin mainita aivoverenvuodon pelon. Mulle tulee herkästi mustelmia, joten loogista on, että niitä tulee myös aivoihin. Ja autoiluhan on oikeasti hengenvaarallista, olen ajanutkin tieltä ulos liukkaalla kelillä, ja vain sattumaa oli etten osunut sähköpylvääseen ja kuollut tai vammautunut.
Ja sitten on tukehtuminen. Muistakaa ihmiset pureskella ne appelsiininlohkot ja leipäpalat.
t. 7
Minä itkin lähes hysteerisenä, että pieni lapseni menettää vanhempansa.
Vähän samaa itselläkin, eikä yhtään auta iltapäivälehtien lööpit. Milloin mistäkin sairaudesta tehdään lööppejä, miksi? Lisääntyy vaan koko ajan.
Sairauden pelot ovat kamala pakkomielle. Kannattaa hakeutua lääkäriin ja aloittaa jokin lääkitys. Totta toki että aina joku oikeasti saurastuu mutta siihen pelkoon ei kannata sairastua.
millä todennäköisyydellä saat sen? olet varmaankin laskenut.