Miksi et ottanut äitiyspakkausta esikoisellesi?
Kommentit (13)
haluamiani pakkauksen vaatteita sain myös käytettyinä sukulaiselta, niin kuin paljon muitakin vaatteita. rahaa ei myöskään ollut paljon, ja mieluummin otin sen avustuksen rahana, jolla sitten ostin turvakaukalon. jos lapseni olisi ollut poika, olisin ehkä ottanut pakkauksen.
Lapsen ollessa 2 kk kela teki vihdoin päätöksen ja selvisi, että olisin kuitenkin ollut oikeutettu siihen rahaan. Mutta koska en ollut hakenut ajoissa, en saanut sitä. Vaikka eipä se sataneljäkymppiä paljoa olekaan.
ja epäilen että olisin käyttänyt vain muutamaa pakkauksen vaatetta. Suosin villaa ja silkkiä vauvan vaatetuksessa. Sain lähes kaiken tarpeellisen käytettynä tutuilta ja ostin kirpputoreilta ja alesta. KELA:n 140e käytettiin Ruskovillaan.
ota, koska ollaan saamassa niin paljon vaatteita, että raha voi tulla enemmän tarpeeseen.
vaatetta oli kertynyt ihan kiitettävästi. Ostin kivan makuupussin joka oli uusi ja toppahaalarin sain käyttämättömänä, toisen ostin.
tykkään persoonallisesta tyylistä, ja mieleni mukaisia (joo, en ottanut huomioon vauvan mielipiteitä tai edes sukupuolta) löysinkin pikkurahalla kirppareilta. Kovin montaa vaatekappaletta kesävauva ei edes tarvinnut, joten se äitiyspakkauksen korvaava rahasumma riitti vaikka mihin: rattaat ja turvakaukalokaan (käytettyinä ne) eivät maksaneet kuin kymmenesosan tuosta rahasummasta.
Tiesin, etten olisi ä-pakkauksen tavaraa käyttänyt kuitenkaan, on niin vahva oma tyyli ja ostin vauvallekin valmiiksi vaatteet asuina ja kaikki värit pitää olla just eikä melkein.
Kaiken tarpeellisen sai helposti kaupasta ja kirppareilta+tutuilta, ja vielä varmasti sellaista mikä itseä miellyttää.
se äitiyspakkauksen korvaava rahasumma riitti vaikka mihin: rattaat ja turvakaukalokaan (käytettyinä ne) eivät maksaneet kuin kymmenesosan tuosta rahasummasta.
Sait rattaat ja turvakaukalon 14 eurolla?
mutta mä saan kaukalon ja rattaat 0 e.
koska kuulun alempaan keskiluokkaan ja olisi KAMALAA jos joku ajattelisi että olen KÖYHÄ koska lapseni on puettu äp vaatteisiin!!!
koska lapsi oli minulle niin ainutkertainen juttu, että halusin valita joka ikisen vaatteen, jonka hänen päälleen laitan, itse.
kirppikseltä paljon halvemmalla, pystyin valita mieleiset (ostin paljon aiempien vuosien äitiyspakkausvaatteita, ne "helmet") ja sen lisäksi rahaa jäi turvakaukaloon. Katsoin tämän omalla kohdallani taloudellisesti järkevimmäksi ratkaisuksi. Samalla sain mieleiset vaatteetkin.
asuin ulkomailla enkä ollut oikeutettu saamaan sitä. Otti aivoon.