Lue keskustelun säännöt.
Onhan se selvä että äitien pitää yrittää päteä kun tehdään vaan se yks laps
31.03.2011 |
Yksi lapsi, kaikki on vaan mentävä nappiin ja täydellisesti. On valtavat paineet päteä kun on vaan se yks kerta näyttää miten hyvä äiti onkaan! Ne joilla on useampi lapsi ja lisää saattaa tulla vieläkin, eivät stressaa millään pätemisellä. Heille tärkeintä on että lapsi on onnellinen ja tyytyväinen ja että koko perhe voi hyvin. Viittaan mediassa esillä oleviin juttuihin kuinka nykyajan äidit ovat "suorittajia". Pitää täysimettää, käyttää kestovaippoja, mennä muskariin, oppia nukkumaan omassa sängyssä katkeamattomat yöt, purkkiruokaa ei meillä syötetä, karkkia ei anneta ennen kuin on 3v, potalle pitää oppia 1v, puhumaan pitää oppia tietyssä iässä... Kaikessa yritetään olla niin täydellisiä.
Kun se ainoa lapsi sitten kasvaa niin sille kasaantuu kauheat paineet. Vanhemmat keskittää kaikki tulevaisuudenodotuksensa tähän yhteen lapseen. Se on valtava taakkaa kannettavaksi. Toki lapsi saa kaiken huomion ja häntä hemmotellaan. Mutta kyllä hän sen taakan tuntee.
Kommentit (20)
Tavoittelen minäkin välillä täydellisyyttä, mutta otan kyllä ainokaiseni kanssa rennosti. Hirveää yleistystä ap:n aloituksessa, mutta onhan yhden lapsen äidillä paljon enemmän aikaa panostaa kasvatukseen. Itse en koe olevani kuitenkaan todellisuudesta irtaantunut uusavuton tai lapseeni toivottomia paineita kasaava. Toivon vain lapseni olevan onnellinen ja olen tyytyväinen, kun koko perhe voi hyvin. Lapsi ei ainutkertaisuudessaan ole maailmani ainoa keskipiste ja jollain tavalla pidän toimivaa parisuhdetta lapseni kasvattamisena tärkeämpänä. No, ei meillä pellossakaan silti eletä. Kultainen keskitie lienee paras.
Tiedän kyllä 3 lapsen suorittajaäitejä, jotka ovat juuri ap:n mainitseman tyylisiä. Arki on lasten harrastuksiin kuljettamista, osallistumista vanhempaintoimikuntiin, kaikki on täydellistä kotona kuin marttaliittolaisilla ja tehdään kaikki täydellisesti ohjeiden ja oppaiden sääntöjen mukaan. Ehkä kuitenkin enemmän ihmiskysymys kuitenkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lapsilta vaadittiin paljon, todella paljon. Ei kai siitä yhdestä sen enemmän oleta kuin 10:stä. Mä elän omaa elämääni ja annan ainokaiseni elää omaansa. Ei sen tartte mun puolesta päteä. Kun on vain yksi lapsi, mulle jää aikaa pätee ihan itsekin.
Yhdestä lapsesta kai suurin osa monen lapsen äidelistäkin on aloitanut, kaksosia tai kolmosia syntyy kuitenkin aika vähän. Miten tietää esikoisen kohdalla, onko kyseessä pingottava yhden lapsen painostusäiti vai rento tulevan monilapsisen perheen äiti? Ja jos se rento äiti ei sitten saakkaan kuin yhden lapsen, niin muuttuuko se pingotusäidiksi?
Mä olen tavallaan sun kanssa samaa mieltä, mutta toisaalta mä tunnen aika monta kolmen lapsen äitiä, jotka ovat myös näitä suorittajia.
Voisko tässä taustalla olla se, että ihmiset kokee tulevaisuuden niin epävarmana (maailma muuttuu liian nopeasti) että jostain pitää hakea alue millä voi päteä. Ruutinit ja "totuudet" luo turvaa. Useinhan se on lastenkasvatus tai syöminen ja liikkuminen. Joku sellainen asia kuitenkin, mistä löytyy helposti näitä yhden totuuden missioita.
Saitko kiinni ajatuksesta?
Minä olen aivan eri mieltä. Minusta lasten lukumäärällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka "pätevä" äiti yrittää olla.
Olen onnellinen siitä, että lapseni ovat kukin tehneet omat ratkaisunsa: kuinka monta lasta, mikö urakehitys - eivätkä joutuneet runttaamaan elämänsä suuria päätöksiä sen mukaan, mitä "joku yhteisö" heistä olettaa ja odottaa.
Eiköhän eletä ja anneta toisten elää.
Toivoo
tytär,
äiti ja
mummi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, ymmärrän mistä puhutte. Mutta omassa tuttavapiirissä kaikki suorittajat ovat niitä jotka haluavat vain yhden lapsen. Joskus olen kysynyt että miksi et halua lisää lapsia kun olet noin hyvä äiti ja tunnut pitävän siitä? "Eihän toista voi rakastaa yhtä paljon" on yleinen selitys jota en myöskään ymmärrä. Ne joilla on enemmän lapsia tuttavapiirissä ovat sitten taas jotenkin rennompia. Sattumaako siis? Tuli vaan mieleen että johtuu pienestä lapsikoosta tuo suorittaminen kun siitä erikseen vielä lehdissä kirjoitettiin että näin nykyään on näin ja ennen ei tällaista ole ollut.
Eiköhän suorituspaine ole kiinni äidistä/isästä. Eikä lapsiluvusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan erään yhden lapsen julkkisäidin sanoneen haastattelussa, ettei uskaltaisi tehdä enempää kun niin monin keinoin voi aiheuttaa lapselle traumoja.
Toisaalta voiko kyseessä olla myös se, että on oikeasti kokenut lapsen niin raskaaksi, ettei enää jaksa uudelleen samaa. Ja lapsethan tehdään nykyään myöhemmin, joten ihminen on siihen mennessä saanut elää ehkä liian kauan yksin, joten on usein vaikeampi sopeutua äitiyteen. (Ei tietenkään aina näin.)
2
Eiköhän tuo päteminen vaivaa niitä useammankin lapsen äitejä. Ehkäpä se on aikamme riesa, kun elämä on muuten suht helppoa ja asiat kunnossa, takerrutaan pikkuasioihin ja yritetään liikaa, täydellisyyden tavoittelua tosian. Ehkäpä se ei ole pelkästään äitien syy, vaan myös median, joka meille tätä täydellistä äitikuvaa tarjoaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lähtee juoksemaan jokaisen median oikun perään. Ihmettelen jo tätä, että vauvan synnyttyä ihmiset tuhlaavat kymmeniä tuhansia euroja vauvaan, koska näin pitää olla. Hei haloo, mitä pieni vauva tarvitsee? Kainalon, missä nukkua ja rintamaitoa.
Se lähtee siitä kun kuvitellaan, että on välttämätöntä pitää kalliit häät ja hommata vauvalle kaikki "vimpan päälle" yms. sitten ollaan korvia myöten veloissa.
Tällä palstalla sen varsinkin huomaa. Niitä, joille ei ole tarvetta, eikä mahdollisuuttakaan materialistiseen näyttämiseen, haukutaan estoitta.
Kuitenkin uskon, että suurin osa näistäkin mammoista, jotka asuu suurissa taloissa, velkaa on vaikka toisille jakaa ja vauvan vaatekaapit pursuaa, sisimmissään ihmeissään, että millä tämä kaikki maksetaan. Sitten huudetaan, että media meitä tähän ajaa ja nykyajan äitien rooli on niin raskas kun ei ole tukiverkkoja.
Kun ihmiset hengittäisivät vähän syvempään joskus ja rauhoittuisivat paikalleen ja miettisivät, mitä he oikeasti tarvitsevat. Voisi se panta helpottaa siellä päässä lapsenkasvatuksessakin.
Kun kaikkea ei todellakaan voi hallita, vaikka kuinka yrittäisi.
Eiköhän tuo päteminen vaivaa niitä useammankin lapsen äitejä. Ehkäpä se on aikamme riesa, kun elämä on muuten suht helppoa ja asiat kunnossa, takerrutaan pikkuasioihin ja yritetään liikaa, täydellisyyden tavoittelua tosian. Ehkäpä se ei ole pelkästään äitien syy, vaan myös median, joka meille tätä täydellistä äitikuvaa tarjoaa...
Yksi lapsi, kaikki on vaan mentävä nappiin ja täydellisesti. On valtavat paineet päteä kun on vaan se yks kerta näyttää miten hyvä äiti onkaan! Ne joilla on useampi lapsi ja lisää saattaa tulla vieläkin, eivät stressaa millään pätemisellä. Heille tärkeintä on että lapsi on onnellinen ja tyytyväinen ja että koko perhe voi hyvin. Viittaan mediassa esillä oleviin juttuihin kuinka nykyajan äidit ovat "suorittajia". Pitää täysimettää, käyttää kestovaippoja, mennä muskariin, oppia nukkumaan omassa sängyssä katkeamattomat yöt, purkkiruokaa ei meillä syötetä, karkkia ei anneta ennen kuin on 3v, potalle pitää oppia 1v, puhumaan pitää oppia tietyssä iässä... Kaikessa yritetään olla niin täydellisiä. Kun se ainoa lapsi sitten kasvaa niin sille kasaantuu kauheat paineet. Vanhemmat keskittää kaikki tulevaisuudenodotuksensa tähän yhteen lapseen. Se on valtava taakkaa kannettavaksi. Toki lapsi saa kaiken huomion ja häntä hemmotellaan. Mutta kyllä hän sen taakan tuntee.
Meillä valitettavasti on vain yksi lapsi, mutta eipä ole tarvinnut toiselle paineita kasvattaa! Enpä viitsi enempää kommentoida näitä Porvoosta päivää viestejä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aivan eri mieltä. Minusta lasten lukumäärällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka "pätevä" äiti yrittää olla.
Olen onnellinen siitä, että lapseni ovat kukin tehneet omat ratkaisunsa: kuinka monta lasta, mikö urakehitys - eivätkä joutuneet runttaamaan elämänsä suuria päätöksiä sen mukaan, mitä "joku yhteisö" heistä olettaa ja odottaa.
Eiköhän eletä ja anneta toisten elää.
Toivoo
tytär,
äiti ja
mummi
Juuri näin se asia on. AP on vielä liian naivi ymmärtämään tätä asiaa. Jos hän menee tuollaista laukomaan toisille, voi tehdä tosi rumaa jälkeä esim. sanomalla sellaiselle äidille, jolla on yksi elävä lapsi ja toinen vaikkapa kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ole tullut yrityksistä huolimatta.
En ole käyttänyt kestovaippoja, enkä täysimettänyt ja lapseni söi pelkkää pilttiä ja bonaa, itse en edes yrittänyt tehdä ruokia. Muskarin aloitimme 1,5 vuotiaana ja se on edellenkin 5-vuotiaan tyttäremme ainoa harrastus. Ja kyllä joo, tyttö on hyvä nukkuja ja nukkunut 2-kk iästä omassa huoneessaan...
Että silleen...
kuivaksi lapsi oppi 2- vuotiaana... Karkista ei tykkää vaikka sitä saakin syödä, suklaa on ainoa, joka maistuu. Ja mitähän vielä, tuttia söi peräti 2-vuotiaaksi asti, puhumaan oppi aikaisin ja kävelemään 1v 3kk ikäisenä. Päivähoidon aloitti 1v 9kk ikäisenä... Että eiköhän tää aika normimenoa ole...?
odotetaanko yhdeltä lapselta täydellisyyttä.
Lapsen kannalta on kuitenkin sääli kasvaa ilman sisaruksia, nämä kun ovat elämässä myöhemmin ainoa tuki ja turva kriisien keskellä.Tosin on huonoissa väleissä olevia sisaruksia, mutta moni jakaa syvimmät tuntonsa juuri sisarusten kanssa.
Ainoat lapset ovat usein itsekeskeisiä, omivat lelut ja vaativat huomiota. Ja monesti äidit siunaavat tämän, sillä ei ainoan mieltä haluta pahoittaa.
Äidit on myös usein kauhean kiinni ainoissa lapsissaan, pojissa etenkin. Paapotaan jatkuvasti. Tuttavalla on 20v nuorukainen, joka käy töissä. Kysyin, eikö tämä hanki omaa asuntoa, niin äiti vastasi, että eihän se nyt vielä, saa käyttää kaikki rahansa hauskutteluun. Kävi koulutkin äidin ja isän luota.Äiti laittaa ruuan pojalle aina valmiiksi ja huolehtii kaikin tavoin.
No, poika on varmasti tyytyväinen..
kuivaksi lapsi oppi 2- vuotiaana... Karkista ei tykkää vaikka sitä saakin syödä, suklaa on ainoa, joka maistuu. Ja mitähän vielä, tuttia söi peräti 2-vuotiaaksi asti, puhumaan oppi aikaisin ja kävelemään 1v 3kk ikäisenä. Päivähoidon aloitti 1v 9kk ikäisenä... Että eiköhän tää aika normimenoa ole...?
Ihan normaalia. Olet hyvä vanhempi lapsellesi ja ihana lapsesi on viettänyt ihan normaalia elämää ensimmäiset vuotensa. Tuollaisista ap:n kaltaisista tölväisyistä ei kannata välittää.
Minun kaverillani kuoli monta vauvaa yleensä ensimmäisinä elinpäivinään jos ei jo kohtuun. Lopulta he saivat yhden lapsen adoptoimalla. Kauheista kokemuksista huolimatta heillä on ihan normaalia elämää, ei kestovaippoja eikä mitään suorittamista vaan normaalia lapsiarkea.
Nykyään lapsettomuus ja sekundaarinen lapsettomuus ovat erittäin yleisiä ongelmia. Yksilapsisuus ei todellakaan kaikille ole valintakysymys. Eiköhän meistä jokainen silti yritä kasvattaa lapsemme parhaan tietämyksemme mukaan, oli niitä lapsia sitten yksi tai kymmenen. (Ja nyt olen vihainen itselleni, että vaivauduin kommentoimaan tällaista avausta.)
T. Yksi, joka vuosien yrityksestä huolimatta ei ole saanut kuin sen yhden, mutta sitäkin rakkaamman lapsen
"pellossa eläneen" yhden lapsen äiti
Päteminen ei varmaan tosiaan johdu ainakaan pelkästään lapsiluvusta.
Lisäksi listaat aika monentyyppisiä asioita listaasi. Esimerkiksi kestovaipat (ihme kun et mainitse vvv:tä, mulle ainakin kestot aivan peruskauraa, ihailen niitä, jotka oikeasti vauvojensa kanssa vvv:ta tekevät), aikainen pottailun aloitus (tosin kuivaksi oppimista en vaadi pieneltä) ja täysimetys ovat varmaan monelle tai ainakin itselleni yksi pyrkimys mahdollisimman luonnolliseen ja lopulta helppoonkin vanhemmuuteen, ei suorittamista.
En oikein ymmärrä miksi paheksut esimerkiksi sitä jollei joku anna alle 3-vuotiaalle karkkeja. Mihin se lapsi niitä tarvitsee? Ei liity mielestäni suorittamiseen mitenkään.
Mutta joo kyllä itse tunnistan myös itsessäni pyrkimyksen mahdollisimman hyvään äitiyteen. Lapsia on yksi, toinenkin saa tulla jos tulee.