Välillä jopa toivoisi, että olisi itse sairas, tyhjänpäällä tai mieli pahasti maassa

Tällä hetkellä lähipiirissä on useampia tapauksia, että elämä on kohdellut aika rankasti ihmistä. Näille yritän olla tukena, mutta jossain kohtaa tuntuu, että alkaa voimat loppumaan. Itsellä on elämässä ollut kaikki hyvin aina. Nyt mietin vain, että mitä voin tehdä tai mitä voin sanoa, ja yrittää olla kaikkien seurassa sen minkä kerkeän. Yksi, itselle erittäin tärkeä ihminen myös tuppaa aika tarkasti analysoimaan ja arvostelemaan sitä, miten hoidan läsnäoloni ja kaiken tuen ja sanat, mitä sanon hänelle. Muut ymmärtävät paremmin, että minulla on oma elämä ja myös muita murheita lähipiirissä. Mutta erityisesti tämän yhden takia hermot ja kyky yrittää kanavoida apua on pahalla koetuksella. 

Tästä on nyt viimeisen muutaman kuukauden aikana tullut mieleen sellaisia asioita, että olisipa itsellä kaikki huonosti, niin ei ainakaan tarvitsisi olla vastuussa kenenkään toisen pahasta olosta ja saisi tukea myös itselle. Nyt olen lähinnä roskakorina muiden tunteille ja samalla pitäisi yrittää ratkaista ongelmia, joihin muiden mielestä ei ole ratkaisua. Ja samalla kuitenkin yrittää olla positiivinen ja optimistinen, kuitenkin samalla suututaan, jos menen sanomaan sen, että kyllä kaikki näyttää paremmalta.

Ei minulla ole ketään, kenelle tästä voisi ilmoittaa, niin vien vähän tilaa palstalta :)