Miksi naisena hankkisin lapsia kun en siitä mitenkään hyödy?
Huvittavaa miten yhteiskunta on painostamassa lastenhankintaan, vaikka samainen yhteiskunta syrjii minua perheessä. Miksi tekisin lapsia, kun se tietää vain lisää työtä, riskejä, heikomman ja alempiarvoisen aseman ja vastaavasti miehet eivät tee perheen eteen mitään ja saavat kaikki edut? Miehillä ei ole mitään velvollisuuksia, naiset käyvät nykyään töissä ja miehethän suuttuvat jos nainen vaatii elättäjän, komistuksen tai varakkaan miehen. Naiset sen sijaan hyväksyvät kaikki miesten vaatimukset. Naiset itsekin kannattavat mieslinjaista sukulaisuutta ja poikien suurempaa arvoa sekä miehen asemaa perheen päänä ja ylimpänä päättäjänä. Siis siitä huolimatta, että mies ei perheessä mitään tee.
Miksi tekisin lapsia kun se tietää vain valtaa appiukon sukuun ja miehille? Vastaavasti minulla on koko ajan riski tulla petetyksi ja jätetyksi. Mies on se joka todennäköisemmin hylkää ja jättää, silti hän on suuri arvostettu johtaja joka omistaa akan ja lapsen. Vain miehillä on oikeus moniavioisuuteen, naisilla ei. Miehillä on koko ajan toisia naisia ja perheelliset miehet ostavat eniten seksiä. Sellaista perhearvojen juhlaa miehiltä! :)
Kommentit (16)
Saatat hyötyä jos sinulla on sitten vanhana joku muu kuin virallinen tukihenkilö.
Tää nyt on provo, mutta monessa asiassa ihmiset kyllä ajattelevat hirveän paljon tuota hyötynäkökulmaa. Tai joillekin se on siis ainoa syy tehdä yleensäkään mitään. "Mitä minä tästä hyödyn?" kysyvät, kun jotain pitäisi tehdä. Itsekkyyttä kai se on, kun joka asiasta pitäisi olla itselle jotain hyötyä, että asian tekeminen olisi jollain tapaa kannattavaa.
Parempi kun jätät tekemättä :D
Miksi ketään kiinnostaisi sun kanssa alkaa vänkäämään?
Tee meille miehille palvelus ja pysy incelinä hautaan asti.
"Mies on se joka todennäköisemmin hylkää ja jättää, "
Ei todellakaan ole. Lähes kaikki erot on naisten aloitteesta.
En usko että pitäisit lapsen kanssa leikkimisestä. Et myöskään läksyjen tekemisen auttamisesta tai lapsen ja isän leikkimisen kuuntelemisesta. Et myöskään halua katsoa hänen vanhojen tanssia tai ylioppilasjuhlia.
Oikeasti. Parempi mennä bodypumppiin ja vetään pahvilaatikollinen punkkua sen jälkeen. Olethan itsenäinen voimakas nainen, etkä tarvitse ketään!
Ironista että työtön kelarotta kirjoittaa tuollaista soopaa.
Hyvässä lykyssä äitiys puhaltaisi noihin pölyttyneisiin käsityksiin uusia tuulia. Vanhemmuutta voi toteuttaa fiksusti monella lailla.
Suomessa on jo nyt 300 000 ihmistä liikaa, ja määrä tulee kasvamaan entisestään kun lisää töitä ulkoistetaan koneille ja keinotekoiselle älylle.
Syntymä on kuolemantuomio :(
Ei ole mitään itsekkäämpää.
"Omaperäinen" ajatusmaailma sulla
Ap, kysypä äidiltäsi miksi hän teki sinut. Hyötyikö hän sinusta? Mutta ilman häntä sinua ei olisi olemassa etkä voisi lässyttää vauvapalstalla.
Sukunimen saa muka vapaasti valita, silti kukaan ei valitse naisen nimeä. Saanko siis vapaasti valita myös työllistää, rekrytoida ja suosia vain naisia? ;) Jännä miten annatte ukkojen kitistä heidän itse keksimästään asepalveluksesta samalla kun akat itsekin kannattavat kaikkie miesten alullepanemia naisille suunnattuja pakkotapoja.
Älkää ihmetelkö miksi järkevät naiset eivät tee lapsia :)
Eipä kukaan mitään menetäkään jos jätät tekemättä.