Rekrytoijatkin ovat vihdoin tajunneet olla kysymättä sitä "missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua" hokemaa

Ja oppineet käyttämään tekoälyä joka rajaa suurimman osan hakijoista pois. 

Omat haaveet ja inhorealismi kannattaa pitää erillään toisistaan. Esim. itsellä sijoitushorisontti on osakkeissa ja rahastoissa 30-50 vuotta, mutta tiedostan kyllä että yksikin katastrofaalinen tapahtuma (esim. se että Venäjä laajentaa sotaansa jonain vuonna) romahduttaa salkkuni arvon vaikka sitä hajauttaisin.

Se että haaveilee viiden vuoden päästä olevansa perheellinen, tai edennyt työpaikallaan, tai olevansa paremmassa kunnossa, ei vielä ole tae yhtään mistään. Yhtä hyvin voit olla rampa liikenneonnettomuuden jäljiltä jo ensi vuonna. Tai koko työpaikkaasi ei edes ole olemassa, tai et saa lasta edes hedelmöityshoidoilla.

Tuollainen "varman tulevaisuuden kuvittelu" kuuluu teini-iän idealismiin, ei aikuiselämään. Kukaan järkevä rationaalinen ihminen ei väitä tietävänsä missä on edes parin vuoden kuluttua, voi vain olla toiveita tai tavoitteita parin vuoden päähän, jotka sitten toteutuvat tai eivät toteudu täysin itsestä riippumattomista syistä (et voi itse esim. vaikuttaa siihen, että puhkeaa joku uusi koronan kaltainen massaepidemia).

Vierailija kirjoitti:

Ja oppineet käyttämään tekoälyä joka rajaa suurimman osan hakijoista pois. 

Ei tarvitse eikä ole osaamista. Ensin sieltä karsitaan kirjoitusvirheitä tekevät pois joka ottaa pinosta 70% hakemuksista pois.

Sitten pois ne joiden hakemuksesta käy rivien välistä ilmi (mm. ikää, sukupuolta ja työaikatoiveita lukemalla) että saattavat jäädä vanhemmuusvapaalle pian aloittamisen jälkeen.

Sitten pois ne joiden hakemus on pelkkää chatgpt-jargonia ja latteuksia ilman syvempää ymmärrystä työtehtävän hoitamisesta.

Sitten pois ne jotka työkkäri on pakottanut hakemaan X määrän paikkoja kuukaudessa karenssin uhalla.

Jäljelle jää lopulta 500 hakijasta 4 hakijaa jotka voi kaikki kutsua f2f haastatteluun. Niistä pari ei pääse paikalle koska on muita haastatteluita tai kiireitä, joten valinta kohdistuu kahden hengen välillä.

Outo kysymys kaikkinensa. Oikea vastaus lienee: paskapalkalla hymyssä suin tekemässä tätä entry-tason työtä, vaikka se ei vastaa millään tasolla pätevyyttäni ja osaamistani

Onpa kiva kuulla, ettei tuota enää kysytä. Itselle aiheutti aina suunnatonta ahdistusta ja tunsin olevani epänormaali kun en tohtinut suunnitella elämääni. Tämä johtuu varmaan siitä, että lapsena kuoli ensin isä.infarktiin, tästä parin kuukauden sisällä sisarpuoli ja kuinka ollakaan, sairastuin ykköstyypin diabetekseen parin vuoden päästä. Elämän hauraus ja epävarmuus tuli tutuksi jo lapsena. Olen kyllä.opiskellut ja hankkinut parikin ammattia sekä perheen, joten en ole sikäli hetkessä eläjä. Uraa en ole koskaan osannut suunnitella ja pöljiäkin urasiirtoja on tullut tehtyä. Sain elämänkokemusta 😀 

Vierailija kirjoitti:

Omat haaveet ja inhorealismi kannattaa pitää erillään toisistaan. Esim. itsellä sijoitushorisontti on osakkeissa ja rahastoissa 30-50 vuotta, mutta tiedostan kyllä että yksikin katastrofaalinen tapahtuma (esim. se että Venäjä laajentaa sotaansa jonain vuonna) romahduttaa salkkuni arvon vaikka sitä hajauttaisin.

Se että haaveilee viiden vuoden päästä olevansa perheellinen, tai edennyt työpaikallaan, tai olevansa paremmassa kunnossa, ei vielä ole tae yhtään mistään. Yhtä hyvin voit olla rampa liikenneonnettomuuden jäljiltä jo ensi vuonna. Tai koko työpaikkaasi ei edes ole olemassa, tai et saa lasta edes hedelmöityshoidoilla.

Tuollainen "varman tulevaisuuden kuvittelu" kuuluu teini-iän idealismiin, ei aikuiselämään. Kukaan järkevä rationaalinen ihminen ei väitä tietävänsä missä on edes parin vuoden kuluttua, voi vain olla toiveita tai tavoitteita parin vuoden päähän, jotka sitten toteutuvat tai eivät toteudu täysin itsestä

Vitsi piilee siinä, että ennen kuvaamasi suunnittelu oli mahdollista. Simppelinkin ihmisen kannatti suunnitella, vaikkei todennäköisyyksistä mitään ymmärtänytkään. Elämällä kuin asiat olisivat varmoja sai enemmän kuin lyhytnäköisellä elämäntavalla. Enää se ei toimi samalla tavalla. Jos annat kaikkesi työpaikalla, yhdistät rahasi nuoruuden elämänkumppanin kanssa ja otat asuntolainan, niin on valitettavan todennäköistä että töissä ponnistelu ulosmitataan sen sijaan että siitä palkittaisiin, kumppani eroaa ja ulosmittaa panostuksesi sen sijaan että panostuksilla rakennettaisiin yhteistä tulevaisuutta ja kodinkin voi joutua myymään parin vuoden päästä, ennen kuin se on ehtinyt vaurastuttaa omistajaansa sijoituksena. 

Entisen ja nykyisen ero on, ettei nykyään kannata edes leikkiä mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat haaveet ja inhorealismi kannattaa pitää erillään toisistaan. Esim. itsellä sijoitushorisontti on osakkeissa ja rahastoissa 30-50 vuotta, mutta tiedostan kyllä että yksikin katastrofaalinen tapahtuma (esim. se että Venäjä laajentaa sotaansa jonain vuonna) romahduttaa salkkuni arvon vaikka sitä hajauttaisin.

Se että haaveilee viiden vuoden päästä olevansa perheellinen, tai edennyt työpaikallaan, tai olevansa paremmassa kunnossa, ei vielä ole tae yhtään mistään. Yhtä hyvin voit olla rampa liikenneonnettomuuden jäljiltä jo ensi vuonna. Tai koko työpaikkaasi ei edes ole olemassa, tai et saa lasta edes hedelmöityshoidoilla.

Tuollainen "varman tulevaisuuden kuvittelu" kuuluu teini-iän idealismiin, ei aikuiselämään. Kukaan järkevä rationaalinen ihminen ei väitä tietävänsä missä on edes parin vuoden kuluttua, voi vain olla toiveita tai tavoitteita parin vuoden päähän, jotka s

Tämä. Synnyin itse 50-luvun puolivälissä, joten uskallan sanoa että minulla on asiasta kokemusta. Ennen Suomi ja maailma ylipäätään olivat niin tylsä paikka, että pystyin kyllä 99,9% varmuudella sanomaan miltä elämäni näyttää viiden vuoden kuluttua. Toki sitten tapahtui öljykriisi vuonna 73 joka toi hieman jännää tunnelmaa ja nosti inflaatiota, mutta ei siinä matkan varrella suurempia kupruja ollut.

Nykypäivänä en tiedä mitä tulevaisuus tuo ensi kesänä tullessaan. Tämä uusi maailma on hyvin arvaamaton ja pelottava paikka.

En ihmettele että nuoret masentuvat. Etu on niillä, jotka ovat jo perineet rahaa ns. varmoina aikoina eläneiltä vanhemmilta tai suvulta. Ne jotka nyt yrittävät aloitella 'turvallista arki-elämää' ovat aikamoisessa pinteessä. Moni koulutettu ei saa edes alkeellisia töitä kuten tuossa hesarin Finnkino-tapauksessa jossa 8€/h lipunmyyjäksi haki tuhat ihmistä. Kun itse aloittelin töitä, tuollaisiin töihin kirjaimellisesti vain mentiin. Ei sinne ollut mitään hakijoiden tulvaa.

Sitä kysellään vähä missä tilanteessa vaan. Multa murhattiin omainen niin terapeutti kysy tuon "missä/miten näät itsesi 5 vuoden päästä". Tapahtumast on 20 vuotta ja tässä oon yhä.

Ap on kyllä hieman vajaa, jos ei ymmärrä kysymystä. Ei kukaan kysy mitään ennustusta vaan kysymys on siitä, mitä ihminen tavoittelee. 

Aina jos joku kysyy missä vaan kyseisen kysymyksen sanon etten ole ennustaja ja elän päivä kerrallaan, koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan 

Vierailija kirjoitti:

Outo kysymys kaikkinensa. Oikea vastaus lienee: paskapalkalla hymyssä suin tekemässä tätä entry-tason työtä, vaikka se ei vastaa millään tasolla pätevyyttäni ja osaamistani

Jos se on parasta mihin pystyt, niin mikäs siinä sitten. Normaalilla ihmisellä kuitenkin on jotain tavoitteita. Ehkä ne entry- tason työt saattaisivat sopia sinulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo kysymys kaikkinensa. Oikea vastaus lienee: paskapalkalla hymyssä suin tekemässä tätä entry-tason työtä, vaikka se ei vastaa millään tasolla pätevyyttäni ja osaamistani

Jos se on parasta mihin pystyt, niin mikäs siinä sitten. Normaalilla ihmisellä kuitenkin on jotain tavoitteita. Ehkä ne entry- tason työt saattaisivat sopia sinulle. 

Joillakin on tavoite elää elämäänsä tässä ja nyt eikä se tarkoita että se on parasta mihin pystyy. Valoja päälle nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo kysymys kaikkinensa. Oikea vastaus lienee: paskapalkalla hymyssä suin tekemässä tätä entry-tason työtä, vaikka se ei vastaa millään tasolla pätevyyttäni ja osaamistani

Jos se on parasta mihin pystyt, niin mikäs siinä sitten. Normaalilla ihmisellä kuitenkin on jotain tavoitteita. Ehkä ne entry- tason työt saattaisivat sopia sinulle. 

Jos sanoisin, että olen tässä entryssä vuoden ja siirryn osaamistani vastaaviin tehtäviin joko tässä tai toisessa firmassa, minua ei palkattaisi ollenkaan. Eivät työnantajat halua osaavia ja kykeneviä vaan alistuvia työntekijöitä, jotka taantuvat heidän antiikkitasolleen. Asiantuntijatason erikoisosaajalle parin tonnin entry 80-luvun metodeilla on vitsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo kysymys kaikkinensa. Oikea vastaus lienee: paskapalkalla hymyssä suin tekemässä tätä entry-tason työtä, vaikka se ei vastaa millään tasolla pätevyyttäni ja osaamistani

Jos se on parasta mihin pystyt, niin mikäs siinä sitten. Normaalilla ihmisellä kuitenkin on jotain tavoitteita. Ehkä ne entry- tason työt saattaisivat sopia sinulle. 

Jos sanoisin, että olen tässä entryssä vuoden ja siirryn osaamistani vastaaviin tehtäviin joko tässä tai toisessa firmassa, minua ei palkattaisi ollenkaan. Eivät työnantajat halua osaavia ja kykeneviä vaan alistuvia työntekijöitä, jotka taantuvat heidän antiikkitasolleen. Asiantuntijatason erikoisosaajalle parin tonnin entry 80-luvun metodeilla on vitsi

Kuinkas monta ihmistä sinäkin viku-iita olet rekrytoinut? Sä haet vääriin duuneihin, mutta toki jos ymmärrys on tuolla tasolla, niin ei ehkä mitään hirmu vaativaa kannata harkita. 

Vierailija kirjoitti:

Aina jos joku kysyy missä vaan kyseisen kysymyksen sanon etten ole ennustaja ja elän päivä kerrallaan, koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan 

Minä vastasin hyvällä säkällä elossa. Siitä onkin aikaa nykyään en ole noin positiivinen.

Vastasin joskus että ne on henkilökohtaisia tavoitteita ja urallisesti en tarvitse muutosta. On kummallista että tätä kysytään kun jos sanoo että aikoo opiskelemaan niin tuskin pääsee siihen vakkariduuniin...