Tee ympäristöteko, älä pese ikkunoitasi.
Törmäykset ikkunoihin ja muihin lasipintoihin ovat merkittävä ihmisen aiheuttama lintujen kuolinsyy. Törmäyksiin kuolee Suomessa vuosittain miljoonia lintuja. Linnut törmäävät läpinäkyviin tai heijastaviin lasipintoihin, koska eivät pidä niitä esteinä. Erityisen vaarallisia linnulle ovat heijastavat pinnat ja suuret, yhtenäiset lasipinnat.
Ikkunatörmäysten ehkäisyyn on olemassa valmiita, tutkitusti toimivia keinoja. Törmäyksiä voi ehkäistä esimerkiksi erilaisilla lasiin tehtävillä kuvioinneilla tai teippauksilla, lintuturvalliseksi käsitellyllä lasilla sekä vähentämällä heijastavuutta.
Tavallinen asuja voi ehkäistä lintutörmäyksiä esimerkiksi jättämällä ikkunat pesemättä tai lisäämällä sälekaihtimien käyttöä, toteaa suojeluasiantuntija Aapo Salmela Birdlife Suomesta tiedotteessa.
Kommentit (13)
Nyt on hyvä syy jättää keväällä ikkunat rauhaan.
En jaksanut pestä tänä kesänä ikkunoita ollenkaan. Hauska kuulla, että siitä on iloa jollekin. Ajattelin vaan olevani laiska.
Olen asunut tässä 16 vuotta ja kertaakaan ei ole lintu tömähtänyt ikkunaan.
Kiitos! Minulla onkin likaiset ikkunat jo valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut pestä tänä kesänä ikkunoita ollenkaan. Hauska kuulla, että siitä on iloa jollekin. Ajattelin vaan olevani laiska.
Sama. Tosin itselläni kyseessä parvekelasit. Ja olen potenut tästä tunnontuskia aina, kun aurinko paistaa, ja lasien likaisuus on todellakin silminnähtävää. Mutta ihanaa, jos nyt olenkin tehnyt ekoteon! Kiitos!
Ja oliko tästä oikein tutkittuakin tietoa, vai mennäänkö vaan mutulla? Kuinka likaiset ikkunoiden täytyy olla, ettei niistä heijastu maisema? Pitääkö olla läpinäkymättömän likakerroksen peitossa? Ja miten sälekaihtimet vaikuttavat maiseman heijastumiseen, kun ne ovat ulommaisen ikkunan sisäpuolella?
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut tässä 16 vuotta ja kertaakaan ei ole lintu tömähtänyt ikkunaan.
Olet istunut 16 vuotta ikkunan ääressä 24/7?
Miten nämä miljoonat kuolleet on laskettu? Suomessa on kesällä noin 300 milj. lintua.
Ikkunat pitäisi peittää. Niin paljon pahaa mieltä kun joku katsoo ulos tai sisään. Mitä piip toi tuijottaa?
Tuommonen UV-tussi auttaa kun vetelee ulomman lasin sisäpintaan viivoja:
https://www.kivenalla.fi/tuote/edding-8280-uv-tussi-2/
Kestää noin vuoden riippuen kuinka lasin pesee.
Parempi muuttaa ikkunattomaan koppiin niin ei häiritse ikkunat.
Linnut uuniin