Huomasin etten ole enää nuori
Katsoimme vaimon kanssa eilen valokuvia siltä ajalta, kun oltiin alle kolmikymppisiä. Nyt on ikää mittarissa 43 ja kyllähän se jo naamassa alkaa näkyä. Totesimme, että ei olla enää ihan nuoria.
Olen silti pysynyt mieleltäni positiivisena ja tietyllä tapaa nuorekkaana. Toki ei enää samalla tavalla jaksa innostua asioista ja tiettyihin juttuihin osaa suhtautua elämänkokemuksen tarjoamalla skeptisyydellä. Oikeastaan tuntuu ihan hyvältä huomata, että minusta on tullut kunnon äijä: Lapset ovat yläkoulussa ja pärjäävät hyvin. Tämä on elävä todiste siitä, että olen oikea karju ja todellinen siitossonni. Töissä olen asiantuntijana IT-alalla. Työni on haastavaa, mutta selviän siitä hyvin. Se hivelee itsetuntoa, kun pääsee välillä ohjaamaan työpaikan kirkassilmäisiä harjoittelijatyttöjä, jotka katsovat kaikkitietävää graybackiä ihailevasti. Värisevä-ääniset humanistipojat ovat yleensä pääseet minun ja muiden työpaikan äijien prässiin ja osasta heistä onkin kouliintunut ihan kunnon miehiä. Heikot ovat taas karsiutuneet kortistoon tai känisemään johonkin Palestiina-mielenosoitukseen.
Tänään aloitin aamun kuntosalilla ja odotan jo lounasta, jolloin mennään ÄIJIEN kanssa vetämään pihvit ja oluet perjantain kunniaksi. Hei - on IHANAA OLLA MIES PARHAASSA IÄSSÄ!!!
Kommentit (9)
täällä ne it-osaajat keskellä päivin ovat kirjoittelemassa...vai oletko vuorotöissä?
Taidat olla oikeasti i) nuori ii) nainen iii) elämäm Kallu.
Setämies tuntee itsensä parikymppiseksi kun astuu taksista ulos Pattayalla.
Oikein hyvä aloitus. Itsekin olen jo viisikymppinen, mutta koska olen lapseton ikisinkku, vieläkin ajattelen itseäni pikemminkin nuorena kuin vanhana. Ensimmäisen vakituisen työpaikkanikin sain vasta yli 40-vuotiaana. Naaman näkeminen peilistä järkyttää joka kerta.
Kaikki elollinen vanhenee, paras vaan elää tätä hetkeä parhaaksi katsomallaan tavalla.
Oletko sinäkin luuseri vai kova luu.
Luupää
Hyvä ja positiivinen kirjoitus! ÄIÄ! ÄIÄ! <3 <3 <3