Lue keskustelun säännöt.
miksi kaikki nykyään diagnosoidaan?
11.11.2024 |
Kaikki on adhd tms. nepsy tai mt- ongelmainen.
Minun molemmista lapsista on tultu sanomaan että "hän on selvä adhd tapaus" kun toinen on vilkkaampi kun toinen ja ei ujostele ihmisiä. Kuitenkin koulussa pärjää eikä ole mitään ongelmia arjessa niin en lähtisi heti syyttämään adhdta jos 8v ei jaksa istua hiljaa paikallaan vaan haluaa leikkiä ja tykkää jutella ihmisille. Koulussa istuu tunnilla hiljaa ja keskittyy ja tekee tehtävät ongelmitta. Samoin kotona tekee ja keskittyy tekemiseen. Mieluummin piirtää kun katsoo tvtä esim.
Toinen taas tosi rauhallinen mutta vähän sellainen huolimaton ja vieläkin välillä syö sotkuisesti tai ei pese käsiään vessa käynnin jälkeen (ei jaksa). Ja näistä asioista saa jatkuvasti muistuttaa, lapsi 9v. Hän on kuulema adhd selvästi kun ei ruokailu onnistu. Koulussa tämäkin pärjää ei mitään ongelmia koskaan ole ollut ja matemaattisesti erittäin lahjakas. Ei myöskään kotona ole ongelmia ollut.
Tuntuu että jos lapsi vähänkin liikahtaa tai joku vahinko sattuu niin heti pitäisi viedä adhd tai autismi tutkimuksiin ja lääkettä vaan naamariin että pysyy rauhallisena. Ei saa lapset enää olla lapsia.
Ja vanhemmille äkkiä persoonallisuushäiriö diagnoosia tai adhd kun elämä ei olekaan mennyt kuin lapsena luultiin että pitäisi mennä. Huomattiin että aikuisuus on vaikeaa niin hommataan diagnoosit ja lääkkeet että lähtee tunteet.
Mielestäni voisi vähän tiukemmat kriteerit olla noihin tutkimuksiin. Ettei kaikille niitä diagnooseja jaeta jotka haluaa. Ja nämä "koti lääkärit" voisi lopettaa diagnoosien jakelun toisille ihan pienistä syistä. Keskittyä vaikka omaan elämään tai opiskella oikeasti lääkäriksi.
Kommentit (39)
Koska se on nykyään mahdollista. Terveydenhuolto ja laitteet aivan kaikki tuolla saralla on kehittyneempää. Ollaan tietoisempia ja taitavampia lääketieteessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänä päivänä ei saa mitään tukitoimia, palveluita tai hoitoja/terapiaa ilman diagnooseja. T kahden erkan -nyt jo aikuisia-erkan äiti.
On itselläkin välillä elämä todella vaikeaa ja lukenut välillä noista häiriöistä ja muista mutta just tämän niinsanotun villityksen vuoksi en ole lähtenyt tutkimaan onko minulla jotain. Hyvin oon pärjänny silti ja hyviäkin hetkiä elämässä ollu.
Vierailija kirjoitti:
Tänä päivänä ei saa mitään tukitoimia, palveluita tai hoitoja/terapiaa ilman diagnooseja. T kahden erkan -nyt jo aikuisia-erkan äiti.
Miksi niitä pitäisi esim. Ap:n tapauksessa vaatia? Mikä muuten on hoito/terapia? Onko se nämä kaksi samassa vai erikseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänä päivänä ei saa mitään tukitoimia, palveluita tai hoitoja/terapiaa ilman diagnooseja. T kahden erkan -nyt jo aikuisia-erkan äiti.
Varmaan eriasia jos tarvii jotain terapiaa tai tukitoimia johonkin? Sittenhän selvästi jotain on vialla.Normaali lapsi jolla ei mitään ongelmia arjessa tai koulussa ja sitä väitetään adhd lapseksi jos niin on vilkkaampi tai puheliaampi nii on sitten eri asia.
Kukaan tukin haluaa diagnoosia muun kuin riittävän tuen saamiseksi. Ja nyt en tarkoita pelkstään rahaa vaan esimerkiksi kuntoutusta, terapiaa, koulun tukitoimia, apuvälineitä.
Kaikkea sitä vaille jääneistä poikkeavista pojista tulee häiriköitä, syrjäytyneitä, persuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim autismikirjoa ei diagnosoida ellei tukitarpeita löydy. Tukea ei myöskään saa, ellei diagnoosia ole.
Vierailija kirjoitti:
Esim autismikirjoa ei diagnosoida ellei tukitarpeita löydy. Tukea ei myöskään saa, ellei diagnoosia ole.
Tämähän samalla myös säästää persaukisen yhteiskunnan varoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tällainen esimerkki.
Minä, nuoresta asti villi, tuli juotua, sekoiltua, oli paljon irtosuhteita siks oikeasti paljon, meni luottotiedot, nuorena abortti kun ei ollut kotiakaan silloin (vanhemmille olisi saanut mennä mutta valehtelin että on oma kämppä), masensi monesti elämä ja mietin kuolemaa, välillä nousin ylös ja sekoilu jatkui ennenkuin taas masennuin. 26 vuotiaaksi tätä kunnes muutuin ja lähdin töihin. Sen jälkee kolme lasta ja vuokrakoti ja puoliso ja makselen ulosottoa pois, vieläkin ajoittai masentaa mutta pärjään. Eipä tullut missään vaiheessa mieleen tutkituttaa päätä että miksi ei elämä pysy hallinnassa. vieläkään en tiedä kuka minä olen tai mikä tarkoitus minun elämällä on. Mutta päivä kerrallaan.
Sitten nuoruuden kaveri: aina oli fiksu, koulussa ysejä ja kymppejä, ei juonut, ei juo vieläkään, aloitti työt jo alaikäisenä, on naimisissa ja oma talo ja kalliit autot. Päälleepäin oikeanlaista elämää. Kaveri meni kuitenkin tutkimuksiin kun ei kuulema elämä pysy yhtään hallinnassa ja on impulsiivinen ja masentunut. Kuulema selvästi adhd. kuinka ollakkaan sai adhd diagnoosin niinkuin halusi.
On oikeasti diagnoosia vaativia adhd ja muita nepsyjä.
Tosiasia on, että samaan joukkoon luisuu myös elämänhallinnan kannalta patalaiskoja tyyppejä joita ei huvita oikein mikään muu kuin ruudun tuijottaminen. He tarvitsevat potkun persuuksille diagnoosin sijaan.
Sääli kun tällaiset nahjukset ( tai oikeastaan vanhemmat, jotka seisovat tolloina vieressä eivätkä puutu kasvavan nuoren ruokailuun, unirytmiin, ruutuaikaan jne) haittaavat ja vaikeuttavat oikeasti apua tarvitsevien hoitoa ja syövät tukitoimiin varattuja resursseja niitä oikeasti tarvitsevilta.
Toinen joukko on yliherkät ja hysteeriset nuoret, jotka kehittävät päivät pitkät kaikkea draamaa ja murtuvat sirpaleiksi kun joku yrittää sanoa, että nyt riittää. Samaan aikaan ahdistuneita ja masennuksen kanssa kamppaileva nuoria kärsii hoitojonoissa kun nämä draamaqueenit vaativat kaiken hapen ja tilan ympäriltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ongelmaa eikä kuntoutuksen tarvetta niin miksi diagnoosi pitäisi saada? Itse en kyllä mitään nepsy tai mt diagnoosia edes haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ongelmaa eikä kuntoutuksen tarvetta niin miksi diagnoosi pitäisi saada? Itse en kyllä mitään nepsy tai mt diagnoosia edes haluaisi.
Ei sitä saakaan, enkä kyllä usko, että kukaan muukaan huvikseen diagnoosia haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylidiagnosointi on haitallista. Ei ole mitään "yhtään oikeaa" muottia, että sinä, minä, hän. Kaikki ollaan erilaisia omine tarpeineen. Näille kaikille yhteistä on tukiverkoston puute.
Jos halutaan, että henkilö pärjää vaikka työelämässä niin sitä henkilö pitää tukea, että hän menestyy omassa työssään. Kun puhutaan kiusaamisesta tms. niin tilanne on juuri päinvastoin eli sitä henkilöä ei silloin tietoisesti auteta. Kukapa henkilö jaksaisi vaikka taistella 10 henkilö vastaan 12 henkilön työpaikassa?
Sitä sopii miettiä
Vierailija kirjoitti:
Minulla tällainen esimerkki.
Minä, nuoresta asti villi, tuli juotua, sekoiltua, oli paljon irtosuhteita siks oikeasti paljon, meni luottotiedot, nuorena abortti kun ei ollut kotiakaan silloin (vanhemmille olisi saanut mennä mutta valehtelin että on oma kämppä), masensi monesti elämä ja mietin kuolemaa, välillä nousin ylös ja sekoilu jatkui ennenkuin taas masennuin. 26 vuotiaaksi tätä kunnes muutuin ja lähdin töihin. Sen jälkee kolme lasta ja vuokrakoti ja puoliso ja makselen ulosottoa pois, vieläkin ajoittai masentaa mutta pärjään. Eipä tullut missään vaiheessa mieleen tutkituttaa päätä että miksi ei elämä pysy hallinnassa. vieläkään en tiedä kuka minä olen tai mikä tarkoitus minun elämällä on. Mutta päivä kerrallaan.
Sitten nuoruuden kaveri: aina oli fiksu, koulussa ysejä ja kymppejä, ei juonut, ei juo vieläkään, aloitti työt jo alaikäisenä, on naimisissa ja oma talo ja kalliit autot. Päälleepäin oikeanlaista el
Onko kaverisi dg sinulta jotenkin pois? Hän kuulostaa erittäin fiksulta, joten on varmasti kärsinyt todella paljon oireistaan; tehnyt helvetisti töitä pärjätäkseen - pärjännyt myös. Toisin kuin sinä, joka olet heti antanut periksi, elänyt kusten juosten, miten sattuu. Anna toisen hankkia itselleen apua - sinä olet tiesi valinnut.
??? Joooo... voi todellakin kysyä! Minkälainen olisi ihmisen elämä jos se olisi jotain pelkkää langaalla tanssimista?
Vierailija kirjoitti:
??? Joooo... voi todellakin kysyä! Minkälainen olisi ihmisen elämä jos se olisi jotain pelkkää langaalla tanssimista?
Vähemmän sitä pilveä. Kannabis ei tee kenellekään hyvää vaikka niin uskotellaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla tällainen esimerkki.
Minä, nuoresta asti villi, tuli juotua, sekoiltua, oli paljon irtosuhteita siks oikeasti paljon, meni luottotiedot, nuorena abortti kun ei ollut kotiakaan silloin (vanhemmille olisi saanut mennä mutta valehtelin että on oma kämppä), masensi monesti elämä ja mietin kuolemaa, välillä nousin ylös ja sekoilu jatkui ennenkuin taas masennuin. 26 vuotiaaksi tätä kunnes muutuin ja lähdin töihin. Sen jälkee kolme lasta ja vuokrakoti ja puoliso ja makselen ulosottoa pois, vieläkin ajoittai masentaa mutta pärjään. Eipä tullut missään vaiheessa mieleen tutkituttaa päätä että miksi ei elämä pysy hallinnassa. vieläkään en tiedä kuka minä olen tai mikä tarkoitus minun elämällä on. Mutta päivä kerrallaan.
Sitten nuoruuden kaveri: aina oli fiksu, koulussa ysejä ja kymppejä, ei juonut, ei juo vieläkään, aloitti työt jo alaikäisenä, on naimisissa ja oma t
Ei todellakaan ole siis iteltä pois. Vaan sitä näillä meidän radikaaleilla esimerkeillä yritin kertoa että jotkut näkee elämän raskaampana vaikka toisen silmästä näyttää että menee hyvin ja toisella näyttää että elämä on täysin menny pieleen ja silti ei koe tarvetta avulle tai miten tämän sanoisin että muutkin ymmärtäisi.
Vierailija kirjoitti:
Koska se on nykyään mahdollista. Terveydenhuolto ja laitteet aivan kaikki tuolla saralla on kehittyneempää. Ollaan tietoisempia ja taitavampia lääketieteessä.
Ei se ole mitään terveydenhuoltoa, että kaikki normaalikin oleminen diagnosoidaan sairaudeksi.
minun kaveri myönsi huijanneesa itsellee persoonallisuushäiriö diagnoosin kun epäili sitä itsellään mutta arveli ettei niillä oireilla kuitenkaan diagnoosia tule joten liioitteli kaikkia oireitaan ihan kunnolla. nyt pari vuotta tämän jälkeen katuu kun papereissa lukee ikuisesti tuo diagnoosi.