Lue keskustelun säännöt.
Huono itsetunto parisuhteessa
29.03.2011 |
Mulla on aina ollut huono itsetunto. En ole mikään menestyjä tyyppi, mutta en mikään luuserikaan. Ehkä ihan keskiverto tallaaja. Silti olen aina kärsinyt heikosta itsetunnosta. Nyt ensimmäisen lapsen saannin jälkeen huono itsetunto on nostanut päätään oikein urakalla. Mieheni on ihana, eikä ymmärrä, miksi mollaan jatkuvasti itseäni. Lähinnä olen kriittinen omasta ulkonäöstäni. Peilistä näen vain vikoja. Olen miettinyt, että asiaa pahentaa ehkä se, että lapsen kanssa kotona ollessa ei tarvitse laittautua, joten ulkoasu on useimmiten aika rähjäinen.
Nyt pelkään, että tämä alkaa jäytään parisuhdettamme. Mieheni ei juurikaan latele kohteliaisuuksia tai vanno rakkauttaan. Olen hänelle joskus sanonut, että olisi kiva saada joskus positiivista palautetta, mutta eipä sitä muista kertoa. Silti uskon hänen rakastavan minua. Olen vaan niin mustasukkainen, että se ärsyttää itseänikin. En tiedä, miten oppisin rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen? Muuten elämäni on kunnossa ja lapsen kanssa on ihanaa olla.
Kommentit (14)
täällä toinen rähjäinen kotiäiti,jolla tullut vuosien myötä painoa lisää 30 kiloo.ja kellä on hauska,hyvännäköinen hoikka mies,joka ei juurikaan kehu tms. seksiäkin harvoin.
mutta kyllä se on vaa luotettava siihen,että kyllä se mies rakastaa, ja pitää vaikka rähjäinen olenkin. naiset on julmempia itseensä kohtaan kuin miehet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina on ollut itselläni suuremmat halut kuin miehellä. Eikä tämä "nurinkurisuus" ole ainakaan auttanut itsetunto ongelmiani. Tosin silloin kun seksiä on, ei ole valittamista. :)
Minunkin mieheni on hoikka ja hyvännäköinen, joten mustasukkaisuus itää kaiketi myös siitä, että tiedän, että kelpais varmaan jollekin muullekin. Vaikka syytä mustasukkaisuuten mies ei anna, joten vika on vain omassa päässäni. Mitenköhän sitä oppisi hyväksymään oman kehonsa? Tiedän, etten mihinkään rantakuntoon koskaan itseäni saa. Olen sen verran mukavuuden haluinen... Eli kaiketi laiska. Tämä tietysti vain lisää suuttumusta itseäni kohtaan.
Ap
lisää kuulemma viehättävyyttä, vaikka ei olisi mallin mitoissa. Mutta miten sellaisen saa, jos ei ole itseensä tyytyväinen?
Ap
eli meillä samat ongelmat.
jotenkin se vaan tuntuu julmalta että joku muukin kirjoittaa samalla tavalla itsestään :(
mulla puuttuu se lenkkikaveri,sattuisitko asumaan lahdessa? tässä olisi 33 vuotias äippä ilman kaveria..tulis niin kuin kaks kärpästä samalla iskulla,ku tsempattas liikkumaan ja löytäisin ystävän. :)
lisää kuulemma viehättävyyttä, vaikka ei olisi mallin mitoissa. Mutta miten sellaisen saa, jos ei ole itseensä tyytyväinen? Ap
mä olen ollut hoikka ja kaunis,mutta siltikin en sitä silloin tajunnut,vaan pidin itseeni rumana.
t.kolmonen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vähän on välimatkaa... :( On ehkä hieman lohdullista tietää, että jollain on samanlaisia tuntemuksia itsestään, vaikka en tällaista kenellekkään toivokaan. Ei pitäisi soimata itseään, kun kaikki on kuitenkin muuten todella hyvin. Niin kuin tuossa sanoit, niin ei se itsetunto välttämättä kohoaisi, vaikka laihtuisikin. Pakko kai sitä on kuitenkin edes jotain yrittää..
välimatka harmillisen pitkä!
kait sitä pitäis kattoo peiliin ja etsiä se kaunis piirre ja kehua vaikka ääneen. tai ainakin laittaa hiuksia ja meikata. en tiiä. mutta joo,samassa veneessä ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka meikkaisi ja laittaisi tukkaansa. Hyvä, kun huomaa, jos on kampaajalla käynyt... :( Miksi siis edes yrittää kalastella kohteliaisuuksia, kun ei niitä kuitenkaan heru..?
Ap
Naiset, takuulla te olette ihania! :) Olisitte itsellenne lempeämpiä. Jokaisella meistä on kohtia jotka voisi olla ohuempia, sileämpiä, kimmoisampia - mutta takuulla jokaisella on myös niitä oikeasti kauniita kohtia. Vaikka edes kauniin siniset iirikset, muuten valjuissa ja vaalearipsisissä silmissä. :) Sitten vaan ihastelemaan niitä kohtia itsessään ja parhaansa mukaan korostamaan.
Ja saahan kotona olla laittautumaton, mutta mun on ainakin itsellä jotenkin kurjuuden maksimoimisolo, jos kuljen koko päivän vaatteissa, joilla ei kehtaisi ulos lähteä. Ehkä vaatekaappia voisi päivittää mukavilla, silti kauniilla vaatteilla? Laadukkaammat lökärit, joihin ei tule polvipusseja eikä tahrat näy; empire-tyylinen paita (tai muuten edustava)... siis jotain, joka näyttää kivalta, muttei kiristä eikä tunnu juhlavaatteelta.
Meikata ei kotioloissa huvita, mutta toisaalta, eihän se iso homma ole vetäistä vähän ripsaria tai huulikiiltoa; mun ainakin tarvii rasvata huulia kuitenkin usein, niin olenpa sitten hommannut kiiltävän huulihoiteen. Tällaisia pikkujuttuja.
Enkä tarkoita että teidän täytyy nyt muuttua miehenne mieliksi, vaan puhun ihan siitä, millaisen olon tällaiset pikkujutut tuo itselle. Ja mulla ei edes ole miestä!! :D On vaan vähän "rempseämpi" olo.
Toinen juttu on kyllä se kokonaisvaltaisempi itsestään tykkäämisen opettelu. Ihan samanlainen olen ollut itsekin, kiitos koulukiusaamisen. Pitkä tarina miten sitten opin kuin vahingossa pitämään itsestäni, mutta kyllä sen myötä on tullut paljon hyvää elämääni. Kun ei tarvitse pyydellä suurinpiirtein anteeksi olemassa olemistaan...! Ja tykkäämään piti opetella itsestään sekä tyyppinä, että myös fyysisesti. Mä olen jees tyyppi ja mun vartalo ja ulkonäkö on jees.
Mulla on ohuet liruhiukset, juuri em. valjut silmät, iso rako etuhampaiden välissä ja ylipainoa 10 kg - ei kuulosta unelmanaiselta, vai mitä? ;) Mutta mulla on myös kiva nenä, kauniit sormet, lihaksikkaat reidet ja rypytön iho. Korosta ja häivytä... :)
Veikkaisin myös, että kun itse lakkaisitte vaatimasta/toivomasta/pyytämästä sitä sanallista arvostusta mieheltä ja teette itse huomaamatta niitä pieniä muutoksia oman paremman olon saavuttamiseksi, se väistämättä näkyy miehenkin mielenkiinnon lisääntymisenä.
Älkää olko mustasukkaisia; olkaa niitä naisia, joiden ei tarvitse olla! Se on vaan mielentila siinä kuin positiivisuuskin ja itsensä hyväksyminen ja teillä on kaikki avaimet siihen.
Ihanaa kevättä, palstasiskot! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinhän se on. Pitää vain opetella näkemään myös niitä positiivisia asioita. Itseään kun ei voi loputtomasti muuttaa. Vaatekaupoille pitäisi ehdottomasti lähteä, mutta muutamien yrityksien jälkeen olen todennut, että en yksinkertaisesti osaa enää ostaa itselleni vaatteita. Nykyään kaikki vaatteet ovat jokseenkin ihmeellisiä tai eivät vain istu päälle. Monesti olenkin naureskellut, että tarvitsisin sellaisen personal shopperin. :) Ehkä en vain osaa hyväksyä vartaloani ja siksi kaikki vaatteetkin näyttävät siinä ihan mahdottomilta. En vain pysty ostamaan just ja just ok näköistä esim. paitaa, kun useimmiten hintaakin on yli 30e. Pelkään, etten ole siihen kuitenkaan tyytyväinen ja hintakin on hiukan turhan tyyris. Turhauttavaa!
t;kolmonen
ps. sinunkaltaisia kannustavia enkeleitä soisi olevan enemmänkin tällä palstalla! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinhän se on. Pitää vain opetella näkemään myös niitä positiivisia asioita. Itseään kun ei voi loputtomasti muuttaa. Vaatekaupoille pitäisi ehdottomasti lähteä, mutta muutamien yrityksien jälkeen olen todennut, että en yksinkertaisesti osaa enää ostaa itselleni vaatteita. Nykyään kaikki vaatteet ovat jokseenkin ihmeellisiä tai eivät vain istu päälle. Monesti olenkin naureskellut, että tarvitsisin sellaisen personal shopperin. :) Ehkä en vain osaa hyväksyä vartaloani ja siksi kaikki vaatteetkin näyttävät siinä ihan mahdottomilta. En vain pysty ostamaan just ja just ok näköistä esim. paitaa, kun useimmiten hintaakin on yli 30e. Pelkään, etten ole siihen kuitenkaan tyytyväinen ja hintakin on hiukan turhan tyyris. Turhauttavaa!
voihan niitä vaatteita kokeilla, vaikkei ostaisi! :) Itselläni on melko piintynyt tyyli miten pukeudun töihin, siis melko tylsästi. Mutta siitä huolimatta välillä innostun kaivamaan rekeistä mitä hullumpia vaatteita, joita en ikinä (?) ostaisi, mutta jotka näyttää tietysti kaikkien muiden päällä hyvältä... No, en ole päätynyt kokonaan tyyliä vaihtamaan :D mutta ihan mukavaa nähdä niitä itsensäkin yllä ja todeta, että ei ne niin pahalta näytä, kuin etukäteen luuli. Tiedä vaikka löytyisi ihan uusi tyyli, no ei kerralla, mutta kun vähitellen ostaa aina jotain uutta. Esim. sellainen leveä vyö, mikä on aina ihanasti korostanut naisten uumaa kuvissa. Sellaisen mä ostaa paukautin tammikuussa ja olenpa jopa käyttänytkin sitä jo, vaikken ois aiemmin uskonut että se sopisi mun olemassa oleviin vaatteisiin. Sitten ostinkin jo pidemmän tunikan, jonka kanssa se sopii vielä paremmin; seuraavaksi uudet farkut (takapuolen saa sopivasti sillä tunikalla piiloon :D ) ja tadaa - vaatetyylini on ihan uusi!
Enkä mäkään mihinkään pikkuputiikkeihin uskaltaudu, tulee tunne että PITÄÄ ostaa. Ihan vaan Sokkarin ja Anttilan rekkejä penkomaan (mäkin asun Tampereella) ja sitten sovittelemaan.
Lisäksi kiertelen kirppareita, sieltä vasta hyviä löytöjä tekeekin! :) Eikä tule kalliiksi.
Täytyy vaan repäistä itsensä liikkeelle eikä jäädä kotiin sanoen, etten just MÄ vois kuitenkaan... :)
T. 11
t;kolmonen ps. sinunkaltaisia kannustavia enkeleitä soisi olevan enemmänkin tällä palstalla! :)
~ 11
tullut samanlaisia tuntemuksia synnytyksen jälkeen? Jostain luin, että saattaa olla hormoonitkin vielä valloillaan, mutta onhan tämä ongelma ollut jo ennen synnytystä/raskautta. Raskausaikana itsetuntoni oli mielestäni parempi. Ehkä olin ylpeä siitä, mihin kehoni pystyi.
Nyt paineita tuntuu kertyvän, kun jokaisesta informaatiovälineestä tulvii hoikkia ja kuvan kauniita nuoria naisia. Hyvä esimerkki on tän päivän IS:n artikkeli Victoria´s secretin alusvaatemalleista... Pyri nyt tuohon sitten tällaisena kotiäitinä... :(
Ap