46v ja parasta tekemistä nykyään Barbeilla ym. nostalgisilla leluilla ym. leikkiminen

Tuli jotenkin surullinen olo ja samaistun täysin tuohon toiseen ketjuun, missä keskustelua, että epätodellinen olo nykyisyydessä ja kaipaa 80-90 -lukuja. Surullinen siksi, että tunnen itse täysin niin ja puoliksi jo elän jossain melko eristäytyneessä haave tai utopia maailmassa. Kaipaan päivittäin noita lapsuuden ja nuoruuden aikoja ja tuntuu, että tunne vain voimistuu. Koska niitä ei voi saada takaisin elää puoliksi jossain kuvitteellisessa todellisuudessa. Olen aina jossain määrin kaivannut noita aikoja, mutta tunne suorastaan räjähtänyt 2020-luvun edetessä. Tuntuu, että 2019 oli viimeinen onnellinen vuosi ihan jossain eri maailmassa. Se vuosi oli muutenkin yksi elämäni parhaita ja siitä on tultu vain alaspäin maailman ja henk koht elämän tasolla. Koen nykyisyyden liian muuttuneena. Tuntuu, kuin kaikki olisi nopeasti muuttunut joksikin mitä ei ymmärrä. Epävarmuus, perusturvan tunteen järkkyminen, tunne, ettei mitään voi enää itse hallita vaan mitä tahansa voi yhtäkkiä tapahtua ja itse on vain sivusta seuraaja tässä väkisten mukana. Kun ei ole luottamusta, eikä tunnetta hyvästä ei ole enää sitä positiivista ja optimistista mieltä tulevaisuudesta ja se syö ilon ja onnen elämästä. Ei tulevaisuuden näkymiä, ei oikein mitään unelmia tai hyvää mitä odottaa. Tähän päälle keski-iän turhuuden ja alakulon syveneminen, yksityiselämän kriisit. Joinain päivinä tuntuu, että elämä olisi jo lopussa, että kaikki on jossain päätepisteessä. Onnen hetket on nykyään harvinaisempia ja hyvin ohimeneviä. Jotenkin ei enää mitään hohtoa tai jännitystä hyvällä tavalla missään. Itseäkään ei suurimman osan aikaa huvita ja luovuus kadoksissa. Yhä enemmän olen kääntynyt sisäiseen kuplaan, jossa kaipaan ja muistelen 80-90 -lukuja. Kaikki niistä muistuttava lohduttaa ja jopa kerään niitä tavaroita, sekä syön niitä ruokia, katson elokuvia, kuuntelen musiikkia. Barbiet ja sen aiheiset tavarat esim. lohduttavat ja tunnen niistä mielihyvää. Kotona yksi huone täynnä näitä tavaroita ja sinne on ihana vetäytyä niitä fiilistelemään. Noiden aikojen tyylit ja värit vaatteissa, tavaroissa, sisustuksessa tuo ihanaa tunnetta. Tuntuu, ettei muusta enää saakaan niin ihanaa ja onnen tunnetta. Joskus jopa juon viikonloppuisin jonkin tuon ajan drinkin. Pakolliset elän ja hoidan nyky-aikaa ja loput vietän tuossa toisessa todellisuudessa. Itselläni kaikki paheni, kun iäkäs äitini sairastui vakavasti ja lopullisesti. Tunsin, että viimeinenkin linkki tuohon entiseen aikaan on menetetty. Tuntui, ettei millään nykyisyydessä ole enää sen jälkeen ollut väliä. Elän vain omassa kuplassani päivä kerrallaan ja se on ainoa keino pitää pää kasassa jotenkin.