Lue keskustelun säännöt.
Sanokaa miksi pahoitan mieleni tästä?
29.03.2011 |
Mieheni äidillä tuntuu olevan jonkinasteinen viidenkympin kriisi. Ok, ei siinä mitään. Olemme hyvissä väleissä, joskaan emme kovin läheisissä. Etäisissä, mutta kohteliaissa. Tänään mieheni äiti oli käymässä kaupungissamme ja soitti ja poikkesi sitten meillekin. Oli ihan kiva että näin teki, olin iloinen siitä että "uskalsi" tulla yllätysvierailulle. Hän asuu perheineen n. 50km päässä meiltä ja näemme alle 10 kertaa vuodessa. Visiitti sujui nopeasti mutta ihan hyvin, joimme teetä ja hän antoi lapsellemme itse tekemänsä vaatteen, joka olikin tosi mieluisa. Kun hän oli lähdössä, mieheni kehotti lastamme antamaan "mummolle" suukon. Tästä hän närkästyi silminnähtävästi ja huudahti kiivaastuneena miehelleni "Lopeta tuo mummoksi kutsuminen! Enhän minäkään kutsu sinua isäksi, vaan X:ksi".
Mieheni siis osoitti koko ajan puheensa lapselle (2v), eikä siis suoraan äidilleen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, mutta jotenkin me kuviteltiin tuon vaiheen menneen isoäitiyden alkuaikojen myötä ohi. Meitä myös on aina nimenomaan vähän harmittanut se, että hän puhuu meistä vanhemmista lapsillemme etunimillämme. Jotenkin kuulostaisi kivemmalta kun puhutaan pienille lapsille heidän omista vanhemmistaan, että sanottaisiin "isä" ja "äiti" eikä vaikka "Matti" ja "Pirjo".
Mä yritän järkeillä tätä, ja ajatella, että sille vaan tekee tiukkaa vanheneminen tms, ja ettei tässä mistään sen suuremmasta ole kyse, mutta silti musta tuntuu tosi kurjalta ettei me saada puhua meidän kaksivuotiaalle lapselle "mummosta" ja sitten vielä erityisesti se ottaa päähän, että sen piti tiuskia noilla sanoin lapsen ollessa siinä ihan vieressä ihmettelemässä. Kolmanneksi, onko se "mummo" sitten niin kauhea kirosana, että siitä pitää noin loukkaantua?(Sana itseasiassa ei ole juuri "mummo", sillä emme asu Suomessa, mutta siis kuitenkin vastaava ja ihan neutraali ja yleinen sana)
Jos itse tekee lapsia parikymppisenä, niin kai sitä voi odottaa tulevansa isovanhemmaksi neli-viisikymppisenä. Mikä siinä on niin vaikea hyväksyä. Yritän kovasti ymmärtää, mutta nyt lähinnä vaan ärsyttää ja jostain syystä pistää vihaksikin. Ehkä siksi, että miehen isä on täysin pois kuvioista, ja näin ollen isänpuoleista pappaakaan ei oikein ole.
Onko kellään muulla ollut vastaavaa anoppinsa tai oman äitinsä toimesta? Miksi tämä hölmö asia saa mut jotenkin näin surulliseksi?
Kommentit (15)
Ei se lapsen ja mummon suhdetta pilaa vaikka etunimeltä kutsuttaisiinkin. Kutsuuhan jotkut omia vanhempiaankin etunimeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitää sitäkin kunnioittaa. Voi aivan hyvin käyttää etunimiäkin.
Oma mummoni eli esikoisen synnyttyä ja hänestä käytettiin nimeä isomummo. Minun ja mieheni vanhempia kutsutaan mummoksi ja ukiksi.
Äitini on ylpeä mummoudestaan, anoppi oli jo monen lapsen mummo ennen lasteni syntymää.
Toivottavasti tulen itsekin mummoksi ajastaan, mummo on maailman hienoin titteli minulle.
Moni nainen kokee saatuaan lapsen et muukin maailma muuttuu siinä mukana sivuamaan heidän elämäänsä.Mikäli AP,llä ja miehellä on sisaruksia, menettivätkö hekin nimensä ja ovat vain tätejä ja setiä ja enoja??Serkuista puhumattakaan.Ovatko kaikki samaa nimetöntä pesuetta yhden lapsen perheen ympärillä.?
Nimikkeitä siinä sitten mietittiin, kun oli oli jo valmiiksi mummi ja sitten oli tietysti oma äitini ja miehen äiti.
Äitini sanoi sitten lapsellemme mummia isomummiksi (kyseessä siis äitini anoppi, eli mieheni isä), niin mumminihan siitä oikein tulistui, ja kimpaatuneena tiuskaisi äidilleni, että hän ei mikään iso ole! Yritetiin siinä oikein porukalla selittää, että eihän tuo nimi mitenkään kokoon viittaa, mutta... sen 11 vuotta minkä mummini vielä eli, hän oli sitten Helka-mummi. Mieheni äiti on sitten Seija-mummi. Tylsä juttu, koska mekään ei olisi haluttu etunimellä kutsua, mutta se sitten jäi ainoaksi vaihtoehdoksi.
Te saitte sentään luvan "mummi"-nimikkeeseen! :)
Mulla ei olisi mitään sitä etunimeä vastaan sinänsä, mutta kun koko mummoudesta ei saisi meillä puhua. Eli ei esim. Aleksandra-mummi, vaan pelkkä Aleksandra. Piste. Jotenkin tosi outoa musta.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseessä oli siis isäni äiti! Ei suinkaan mieheni isä :D Sen siitä saa, kun tekee montaa asiaa samaan aikaan.
Me ollaan ainakin kysytty, että miksi isovanhemmat haluaa että heitä kutsutaan. Kai sitä jokaisella on oikeus itse päättää omista kutsumanimistään..
Voi hyvinkin olla ap, että anopillasi on ikäkriisi. Eihän se sitä "mummoutta" näin sukulaissuhteena miksikään muuta vaikka häntä kutsuttaisiin etunimellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan ainakin kysytty, että miksi isovanhemmat haluaa että heitä kutsutaan. Kai sitä jokaisella on oikeus itse päättää omista kutsumanimistään..
Voi hyvinkin olla ap, että anopillasi on ikäkriisi. Eihän se sitä "mummoutta" näin sukulaissuhteena miksikään muuta vaikka häntä kutsuttaisiin etunimellä.
En itsekään oikein ymmärrä, miksi tämä näinkin näennäinen seikka harmittaa näin. Ehkä vaan siksi, että musta on jotenkin karua puhua pienelle lapselle etunimellä mummostaan siksi kun mummo ei tahdo kuulla olevansa mummo ja varsinkin tässä tilanteessa kun täkäläistä pappaakaan ei kiinnosta edes nähdä lapsenlapsiaan. En tiedä. Siksi tänne kirjoitinkin kun yritän vähän saada järkeä päähäni ja mieleni takaisin.
T. Ap
Teidän olisi pitänyt käydä tää keskustelu jo silloin kun lapsi syntyi, joten joudutte käymään sen nyt.
Jos anoppisi ei halua olla "mummo" niin hän ei halua ja hänellä on siihen oikeus. Et voi häntä pakottaa, vaikka se susta olisi kuinka herttaista ja asiaankuuluvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menikö sinulta itseltäsi etunimi, kun sait lapsen? Oletko jo miehellesikin "äiti", "mamma" tai jotain vastaavaa?
En mäkään oikeasti tajua miksi tuo nyt niin harmittaa. Tuo on kuitenkin sellainen asia, jonka mummu löyttää itse edestänsä. Kunhan teidän lapsi kasvaa, niin kyllä alkaa tulla kysymyksiä, että miksi hänellä on "Seija" kuin muilla on mummu.
Olisiko niin, että itse pidät mielessäsi jotain täydellisen perheen mielikuvaa ja nyt anopppi sotkee sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että on tämä "Seija", ei se miten häntä nimitetään.
Eikä sillä mitään väliä ole lapsille, korkeintaan se on cool, kun on normaalia jännempi isoäiti.
Vaan, että LAPSELLE puhutaan mummosta. Ja äidistä, isästä jne. Haloo...
Menikö sinulta itseltäsi etunimi, kun sait lapsen? Oletko jo miehellesikin "äiti", "mamma" tai jotain vastaavaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että jotenkin pitää ihmisten alkaa esittää jotakin rooleja, kun on saatu lapsi. Siis nimike on tärkeämpi kuin sisältö.
Ap on ilmeisen nuori ja äitiyteen on latautunut kovat odotukset ja käsitys täydellisyydestä on selkeä: Jo se että yksi isoisä puuttuu on jotenkin kamalaa, kun sitten isän, äidin ja lapsen idylli on jo muotopuoli!
Voisin kuvitella näin:
Nainen on ollut vuosikausia äidin roolissa. Hän pitää itse roolista, mutta hän ei haluaisi määrittyä pelkästään sen kautta. Hän kaipaa aikaa, jolloin hän määrittyy maailmalle itsenään, sinä naisena, joka hänestä on elämänsä aikana muovautunut. Äitiys on osa sitä, mutta on siinä paljon muutakin.
Sitten, juuri kun hän on saanut about kaikki lapset siihen ikään, että hän voi alkaa taas olla muutakin kuin äiti, hänestä tulee mummo, mahdollisesti ennen kuin kaikki lapset ovat lähteneet kotoa. Hänestä tuntuu, että häntä ei taaskaan nähdä ihmisenä vaan muiden päättämän näytelmän tietyntyyppisenä osana, joka on perinteisesti vanha ja kulunut, vaikka sitä hän ei suinkaan ole. Siksi hän ei halua tulla kutsutuksi mummoksi vaan etunimellään.