Miksei rikkaat tajuu kuinka vaikeeta on käyhän elämä?
Sitte vaan huudellaan että oma valinta ja mee töihin.
Kommentit (71)
Koska he ovat olleet vanhemmilla töissä, saaneet ilmaista rahaa perheeltä ja sukulaisilta tai 3lainaa tehdäkseen yrittäjyyttä, heillä on tili täynnä lapsilisiä pesämunaksi, ruoasta ja perustarvikkeista ei ole ollut koskaan pulaa.
He eivät käsitä elämäntarinaa, joka alkaa: Alussa oli nolla euroa. Heillä on välttämätön, eivätkä he käsitä, että joillain kaikki menee sen välttämättömän saavuttamiseen.
Sitten taas vanhempi sukupolvi ei ymmärrä mitä on olla ilman töitä. He ovat päässeet heti töihin ja nousseet työn ohessa korkeammille palleille. Kukapa lähetistä johtajaksi jne. Eivät vaan tajua, että ei pääse edes lähetiksi.
Suurin osa ihmisistä ymmärtää vain sen mitä on heille itselleen tapahtunut. Eivät pysty kuvittelemaan ja myötäelämään toisia elämiä. Eivät osaa kuvitella itseään sellaiseen tilanteeseen, kuin köyhät elävät.
Vierailija kirjoitti:
No miksi köyhät eivät mene töihin tai kouluun? En ole edes rikas ja silti ihmettelen.
Sitten tulee kyseisiin hommiin enemmän tarjokkaita (jos oletetaan niin kuin sinä, että kaikki pääsevät), jolloin työnantajat voivat laskea palkkoja. Köyhyys ei poistunutkaan.
Kysy ap sun äipältä. Äippä vastaa kyselyikäiselle mukelolle.
Vierailija kirjoitti:
No miksi köyhät eivät mene töihin tai kouluun? En ole edes rikas ja silti ihmettelen.
Koska esim. toimeentulotukea voidaan pudottaa 40 % jos opiskelee. Kela aika tehokkaasti karsii opintohaluja pois. Työpaikkoja ei ole. Katso paikat. te - palvelut .fi Näet, että tänään on avoimia työpaikkoja vain 8189 kpl (kokopäiväisiä). Työttömiä on 300 000.

Et sitten taida olla kovin fiksu jos tosissisasi ihmettelet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi köyhät eivät mene töihin tai kouluun? En ole edes rikas ja silti ihmettelen.
Sitten tulee kyseisiin hommiin enemmän tarjokkaita (jos oletetaan niin kuin sinä, että kaikki pääsevät), jolloin työnantajat voivat laskea palkkoja. Köyhyys ei poistunutkaan.
Missä näin on käynyt?
Vierailija kirjoitti:
No miksi köyhät eivät mene töihin tai kouluun? En ole edes rikas ja silti ihmettelen.
Noihin kumpaankaan ei noin vain mennä vaan hakeudutaan ja tullaan ehkä valituksi.
Mikäs on käyhä? Onko se joku köyhän ja rikkaan välimuoto? Vai kipee ja köyhä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi köyhät eivät mene töihin tai kouluun? En ole edes rikas ja silti ihmettelen.
Koska esim. toimeentulotukea voidaan pudottaa 40 % jos opiskelee. Kela aika tehokkaasti karsii opintohaluja pois. Työpaikkoja ei ole. Katso paikat. te - palvelut .fi Näet, että tänään on avoimia työpaikkoja vain 8189 kpl (kokopäiväisiä). Työttömiä on 300 000.
Miksei voi opiskella opintotuella? Näin tein itse kuten kaikki ystävänikin. Kaikkia työpaikkoja ei ilmoiteta te-palveluiden sivuilla. Aina voi myös ruveta yrittäjäksi tai lähteä ulkomaille töihin. En tajua miksi mitään näistä ei voi toteuttaa vaan pitää elää köyhänä tukien varassa vuodesta toiseen.
Ne tajuaa mutta eivät välitä,näin on aina ollut ja tulee olemaan..virsi ei vaihdu ennen kuin joku kääntää sivun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi köyhät eivät mene töihin tai kouluun? En ole edes rikas ja silti ihmettelen.
Noihin kumpaankaan ei noin vain mennä vaan hakeudutaan ja tullaan ehkä valituksi.
Ammattikouluun pääseminen ei ole mikään einsteinprojekti.
Elona kirjoitti:
Mikäs on käyhä? Onko se joku köyhän ja rikkaan välimuoto? Vai kipee ja köyhä?
Ei ollut varaa ö -kirjaimeen. Sori siitä.
Vierailija kirjoitti:
Koska he ovat olleet vanhemmilla töissä, saaneet ilmaista rahaa perheeltä ja sukulaisilta tai 3lainaa tehdäkseen yrittäjyyttä, heillä on tili täynnä lapsilisiä pesämunaksi, ruoasta ja perustarvikkeista ei ole ollut koskaan pulaa.
He eivät käsitä elämäntarinaa, joka alkaa: Alussa oli nolla euroa. Heillä on välttämätön, eivätkä he käsitä, että joillain kaikki menee sen välttämättömän saavuttamiseen.
Sitten taas vanhempi sukupolvi ei ymmärrä mitä on olla ilman töitä. He ovat päässeet heti töihin ja nousseet työn ohessa korkeammille palleille. Kukapa lähetistä johtajaksi jne. Eivät vaan tajua, että ei pääse edes lähetiksi.
Suurin osa ihmisistä ymmärtää vain sen mitä on heille itselleen tapahtunut. Eivät pysty kuvittelemaan ja myötäelämään toisia elämiä. Eivät osaa kuvitella itseään sellaiseen tilanteeseen, kuin köyhät elävät.
Olin itsekin joskus köyhä opiskelija. Söin makaronia ja ruskeaa kastiketta. Laskujen eräpäiviä siirrettiin joka kuukausi. Kesätöissä painoin pitkää pätkää ja yritin olla säästeliäs, jotta raha riittäisi talven varalle. Opiskelujen ohessa tein ilta- ja viikonloppuhommia. Keskeytin koulunkin pariin otteeseen. Vitutti jatkuvasti, mutta ymmärsin sen sossun luulkulla kerjätessäni, että onni on vain ja ainoastaan omissa käsissäni. Siihen eivät valitukset vauvapalstalla tai sossun luukulla vaikuta. Kävin koulut loppuun, pistin itseni likoon 100% ja se on kannattanut. Enää ei tarvitse köyhäillä. Talo on maksettu, 2 uutta autoa ja yli 500k€ säästöjä. Ainoa mitä tarvittiin oli sinnikkyys ja jonkin verran älyä.
Miksei köyhät tajua kuinka vaikeaa on olla rikas? Miksi ihmisten on joskus vaikea kuvitella itsensä toisten saappaisiin? Miksi toisilta tämä sujuu luonnostaan? Miksi on köyhiä ja rikkaita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi köyhät eivät mene töihin tai kouluun? En ole edes rikas ja silti ihmettelen.
Koska esim. toimeentulotukea voidaan pudottaa 40 % jos opiskelee. Kela aika tehokkaasti karsii opintohaluja pois. Työpaikkoja ei ole. Katso paikat. te - palvelut .fi Näet, että tänään on avoimia työpaikkoja vain 8189 kpl (kokopäiväisiä). Työttömiä on 300 000.
Miksei voi opiskella opintotuella? Näin tein itse kuten kaikki ystävänikin. Kaikkia työpaikkoja ei ilmoiteta te-palveluiden sivuilla. Aina voi myös ruveta yrittäjäksi tai lähteä ulkomaille töihin. En tajua miksi mitään näistä ei voi toteuttaa vaan pitää elää köyhänä tukien varassa vuodesta toiseen.
Tässähän tämä aiemman kommentoijan esittämä pointti taas tulee, eli suurin osa ihmisistä ymmärtää vain itselleen tapahtuneet asiat. He eivät voi kuvitellakaan, että ihmisillä on erilaiset elämänkokemukset ja elämänpolut. Eikä auta, vaikka luettavissa olisi tuhat toisenlaista tarinaa. Luetun jälkeen hän on edelleen samaa mieltä: Koska minä minä, minulla, minun.... Ehkä he kärsivät ymmärryksen puutteen syndroomasta.
Vierailija kirjoitti: Olin itsekin joskus köyhä opiskelija. Söin makaronia ja ruskeaa kastiketta. Laskujen eräpäiviä siirrettiin joka kuukausi. Kesätöissä painoin pitkää pätkää ja yritin olla säästeliäs, jotta raha riittäisi talven varalle. Opiskelujen ohessa tein ilta- ja viikonloppuhommia. Keskeytin koulunkin pariin otteeseen. Vitutti jatkuvasti, mutta ymmärsin sen sossun luulkulla kerjätessäni, että onni on vain ja ainoastaan omissa käsissäni. Siihen eivät valitukset vauvapalstalla tai sossun luukulla vaikuta. Kävin koulut loppuun, pistin itseni likoon 100% ja se on kannattanut. Enää ei tarvitse köyhäillä. Talo on maksettu, 2 uutta autoa ja yli 500k€ säästöjä. Ainoa mitä tarvittiin oli sinnikkyys ja jonkin verran älyä.
Koska sinä sait kesätyön ja osa-aikatöitä. Sinulla ei ole kuitenkaan niin paljon älyä, että et käsitä, että kaikki opiskelijat eivät saa kesätyötä tai osa-aikatyötä? Voisitko selittää mikä estää sinua ymmärtämästä, että ne 100 muuta yhtä avointa työpaikkaa kohti jäivät ilman työtä joka haussa? Koska hakijoita on moninkertainen määrä.
Kyllä se nälkä ajoi minutkin epätoivoisiin tekoihin. Ajoin possujunaa tivolissa, olin hiihtohissien valvojana rinteessä, soitin keltaiset sivut lävitse kesätöitä hakiessani. Aloitin A:sta ja R:n kohdalle osuttuani tärppäsi ja työt alkoivat seuraavana päivänä. Ei näitä työpaikkoja ilmoiteltu missään. Työtä löytyi kun kysyi riittävän monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Olin itsekin joskus köyhä opiskelija. Söin makaronia ja ruskeaa kastiketta. Laskujen eräpäiviä siirrettiin joka kuukausi. Kesätöissä painoin pitkää pätkää ja yritin olla säästeliäs, jotta raha riittäisi talven varalle. Opiskelujen ohessa tein ilta- ja viikonloppuhommia. Keskeytin koulunkin pariin otteeseen. Vitutti jatkuvasti, mutta ymmärsin sen sossun luulkulla kerjätessäni, että onni on vain ja ainoastaan omissa käsissäni. Siihen eivät valitukset vauvapalstalla tai sossun luukulla vaikuta. Kävin koulut loppuun, pistin itseni likoon 100% ja se on kannattanut. Enää ei tarvitse köyhäillä. Talo on maksettu, 2 uutta autoa ja yli 500k€ säästöjä. Ainoa mitä tarvittiin oli sinnikkyys ja jonkin verran älyä.
Koska sinä sait kesätyön ja osa-aikatöitä. Sinulla ei ole kuitenkaan niin paljon älyä, että et käsitä, että kaikki opiskelijat eivät saa kesätyötä tai osa-aika
Kaikki eivät niitä saa, koska eivät ole välttämättä riittävän sinnikkäitä tai käytä kaikkia mahdollisia keinoja työn hankkimiseen. Valittavat asiasta mielummin vauvapalstalla, kun tämänkin ajan voisi käyttää itsensä sivistämiseen tai työmahdollisuuksiensa kartoittamiseen.