Hei sinä ulkomailla asuva! Miten olet muuttunut ulkomailla, mitä uusia tapoja tullut?

Terveys parantunut täysin . Ei enää stressiä tai ahdistelevia ihmisiä . Oma firma edelleen Suomessa mutta sitä pyöritän palmun alta Espanjassa . Täysin uusi elämä alkanut . Liikuntaa tulee tehtyä moninkertaisesti entiseen verrattuna. Lähes päivittäin tennistä tai lenkkeilyä sekä uintia . Suosittelen !

Asuin Lontoossa, mutta tulin jo takaisin. Ei suomalaisen elämä siellä kovin suomalaisesta poikennut. Eikä brittien elämä muutenkaan kovin suomalaisesta poikkea.

Isäni asui Espanjassa 30 vuotta ja aika samanlaista hänen elämänsä siellä oli kuin Suomessakin, kun kävin vierailulla. Eikä edes sisareni elämä Kiinassa ja Japanissa juuri suomalaisesta poikennut.

Asuin, mutta muutin takaisin. Aika paljon tuli uusia tapoja. Japanilainen tapa käyttää sisätossuja ja istua polvien päällä lattialla. Amerikkalainen tapa viettää kiitospäivää ja askarrella kaikenlaista itse. Espanjalainen tapa valmistaa ruokaa ja viettää siestaa (tästä luovuin Suomessa). Muitakin tapoja omaksuin asenteella: maassa maan tavalla, mutta ne jäivät pois kun palasin Suomeen.

Olen avoimempi, siis myös Suomessa käydessä. En pyytele enää olemassaoloani anteeksi, vaan joko kelpaan sellaisena kuin olen tai sitten en. Tervehdin esim. työpaikalla jokaista ja se tuntuu nykyään hyvien tapojen mukaiselta ja kummalliselta, että Suomessa kaikki eivät esim. töissä tervehtineet. 

olen ollut niin nuoresta pois Suomesta, että vaikea sanoa. vähemmän kollektiivista yhdestä teemasta vouhottamista täällä, koska ihmisiä moninkertaisesti. ehkä käytöstavat paremmat, koska ihmeellinen epäsosiaalinen kyräily puuttuu.

Olen asunut ulkomailla jo pitkään. Kuten edellä, olen paljon avoimempi kuin ennen ja moikkaan kaupan työntekijöitä, tuntemattomia ihmisiä kadulla, jne. Muutoin elämä on aika samanlaista kuin Suomessa. Ehkä perspektiivi Suomeen on jonkin verran muuttunut ja laajentunut. Asiat näkee hieman eri valossa kun lluen suomalaisia uutisia ns. ulkopuolisena.  

Samoin täällä, eli olen avoimempi. Juttelen sujuvasti sellaista kepeää juttua ihan kenen kanssa vaan, otan katsekontaktia, hymyilen ja tervehdin. Tämä kaikki on tehnyt elosta kepeämpää, vähemmän raskasta, ja tuonut minulle paremman itsetunnon.

Olen asunut useaan otteeseen: New Yorkissa (USA), Lontoossa (UK), Australiassa, ja Sveitsissä. Korona aikana palasin Suomeen, mutta lähtö suunnitteilla 

Ei siinä mitään sen kummempaa ole ollut kuin laukkujen pakkaaminen ja muutto. Toisinaan minulla on ollut työpaikka tiedossa, toisinaan ei, mutta aina töitä on löytynyt nopeasti ja uudet verkostot muodostuneet erilaisten networking eventien kautta. Missä vain pärjää, mikäli on aktiivinen, energinen ja sinnikäs. Tosin viisumin tarvitsee, jos EUn ulkopuolle aikoo. 

Suosittelen ulkomailla asumista lämpimästi, koska kokemus avartaa. Ainakin jos uran rakennus kiinnostaa, niin ehdottomasti ulkomaille johonkin dynaamiseen suurkaupunkiin. Suomessa uramahdollisuudet ovat joka suhteessa erittäin rajalliset ja verotus järkyttävä.

 

Itse harkitsen vakavasti Dubaita ainakin osaksi aikaa

Terveys parantunut etelässä.  Se on mulle tärkein asia näin ikääntyessä. 

Uusia tapoja harventunut ruokarytmi. Suomessa syödään jotenkin koko ajan ja aina on nälkä. Nyt syön 07, 13 ja 19. Ehkä kuppi kahvia joko ap tai ip ilman pullaa.

Luultavasti kun on mahdollista olla enemmän ulkona, parempi sää ja tekemistä ei tule ruoka mieleen. Eikä Tv, sitä mulla ei edes ole. Läppäriltä katson jotain sarjoja tai leffan, Suomessa saatoin istua 8h päivässä töllöä tuijottamassa talvisaikaan!?

Vaikea tarkasti sanoa mikä johtuu aikuistumisesta ja elämänkokemuksesta ja mikä ulkomaanvuosista mutta yritetään.

Mulle jäi Ranskan vuosista tarkat ruoka-ajat, ei välipaloja ja se että ruokahetkiin panostetaan arkenakin, plus satsaaminen pukeutumiseen ja laadukkaisiin asusteisiin.

Amerikasta mukaan tarttui rennompi esiintyminen, yhteisöllisyys, small talk,  sellainen ystävällinen jutustelu esim naapureiden, ovimiehen tai vaikka lähikahvilan baristan kanssa ja se että töissä omista saavutuksista täytyy pitää meteliä tai  joku muu ottaa ne nimiinsä. 

Nyt Briteissä, huomaan olevani kohteliaampi ja vähemmän suorasukainen kuin USA:n vuosina, mutta edelleen small talk sujuu, naapureita ym tervehditään. 

Lisäksi me käydään paljon ulkona koko perheen voimin, esim usein sunnuntaisin Sunday roastilla lähipubissa. 

Eniten muhun on kuitenkin vaikuttanut se että työpaikalla ja tuttavapiirissä on porukkaa kaikkialta maailmasta, kollegoita esim noin kuudestakymmenestä eri maasta.  Musta on tullut rennompi, avarakatseisempi ja suvaitsevaisempi. Ja lapset ovat huomattavasti  sosiaalisempia ja kohteliaampia kuin suomalaiset serkkunsa. 

Kohta 30 vuotta ulkomailla. 

Ensimmäisenä tulee mieleen ajaminen. Opin ajamaan kaaoksessa, änkeän vieläkin pieniin paikkoihin, kiihdytän ja jarrutan enemmän. Noudatan vetoketjua, eli päästän muita edelleni. Enkä hermostu, kun joku muu tekee jotain tyhmää.

Olen myös puheliaampi, mutta se lienee ikään liittyvä tekijä. 

Olen huomannut, että minusta on tullut vähän ylimielinen/ylimalkainen kaikille asioille. Ei ihmisille kuitenkaan. Olen asunut Ranskassa, Sveitsissä ja nyt Italiassa. Jotenkin koen, että olen vähän arkisten pikkuasioiden yläpuolella. Hoidan niitä, jos viitsin. Selittelen tosi paljon asioita parhain päin. Suomessakin, jos asioin verottajan kanssa (minulla on vielä pari asuntoa) olen selvinnyt selittämällä.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että minusta on tullut vähän ylimielinen/ylimalkainen kaikille asioille. Ei ihmisille kuitenkaan. Olen asunut Ranskassa, Sveitsissä ja nyt Italiassa. Jotenkin koen, että olen vähän arkisten pikkuasioiden yläpuolella. Hoidan niitä, jos viitsin. Selittelen tosi paljon asioita parhain päin. Suomessakin, jos asioin verottajan kanssa (minulla on vielä pari asuntoa) olen selvinnyt selittämällä.

Joo, tuo on totta. Minäkin selittelen. 

30+ vuotta ulkomailla.  En kyllä osaa sanoa  sanoa miten olisin muuttunut.  No ehkä sitä  väkisinkin omaksuu jotain uusia tapoja mutta eihän sitä huomaa.  

Avoin ja utelias kaikelle uudelle olen ollut aina, se ei ole uutta.  Ihmisiä en ole koskaan pelännyt,  sopeudun ja tulen hyvin toimeen monenlaisissa tilanteissa.  Ehkä joku minut pitkään tuntenut voisi vastata tuohon, toisaalta kun  lähdin nuorena niin onhan elämänkokemus joka tapuksessa muuttanut ihmistä.

Sen olen huomannut etten oikein osaa käyttäytyä suomalaisesti kun käyn Suomessa.  Olen liian tuttavallinen ja hymyilen ja naurankin ääneen. Se tuntuu olevan kiellettyä.  Vieraalle puhuminen saa monet vetäytymään ja sulkeutumaan.  

Vierailija kirjoitti:

. Se tuntuu olevan kiellettyä.  Vieraalle puhuminen saa monet vetäytymään ja sulkeutumaan.  

 

oi, ei se kiellettyä ole. Sitä vain sulkee itsensä, koska ei kiinnosta puhua hulluille tai juopoille. 90 prossan todennäköisyydestä kyse on jommasta kummasta.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä tulee mieleen ajaminen. Opin ajamaan kaaoksessa, änkeän vieläkin pieniin paikkoihin, kiihdytän ja jarrutan enemmän. Noudatan vetoketjua, eli päästän muita edelleni. Enkä hermostu, kun joku muu tekee jotain tyhmää.

Olen myös puheliaampi, mutta se lienee ikään liittyvä tekijä. 

Vetoketju on totta. En tiedä onko liikennekäyttäytyminen Suomessa muuttunut niistä ajoista kun siellä viimeksi ajoin joskus 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, mutta ainakaan vielä silloin ei vetoketju-ajattelusta ollut minkäänlaisia merkkejä. Ajotyyli oli kaikilla "minä ensin". Niissä maissa missä olen asunut sittemmin on vetoketju ja muiden päästäminen edelle ihan normaalia ja suorastaan oletetusarvo. Toivottavasti tilanne on nykyään parempi myös Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä tulee mieleen ajaminen. Opin ajamaan kaaoksessa, änkeän vieläkin pieniin paikkoihin, kiihdytän ja jarrutan enemmän. Noudatan vetoketjua, eli päästän muita edelleni. Enkä hermostu, kun joku muu tekee jotain tyhmää.

Olen myös puheliaampi, mutta se lienee ikään liittyvä tekijä. 

Vetoketju on totta. En tiedä onko liikennekäyttäytyminen Suomessa muuttunut niistä ajoista kun siellä viimeksi ajoin joskus 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, mutta ainakaan vielä silloin ei vetoketju-ajattelusta ollut minkäänlaisia merkkejä. Ajotyyli oli kaikilla "minä ensin". Niissä maissa missä olen asunut sittemmin on vetoketju ja muiden päästäminen edelle ihan normaalia ja suorastaan oletetusarvo. Toivottavasti tilanne on nykyään parempi myös Suomessa.

Pääkaupunkiseudulla osataan jo vetoketjutus kohtuullisen hyvin.

Aloin pukeutua siistimmin. En mene edes lähikauppaan verkkareissa, eikä asuinmaassani kuljeta legginseissä julkisilla paikoilla ellei olla juoksulenkillä. 

En syö leipää, juustoa ja makkaraa lämpimän ruoan kanssa. Tervehdin enemmän kuin mitä Suomessa on tapana. 

Hieman otsikon sivusta: Lapseni eivät kiroile puhuessaan tavallisista asioista, sillä se ei ole täällä tapana, eli v-sanan viljely joka lauseessa ei kuulu asiaan. Ymmärrän jos joku lyö vasaralla peukakoonsa, tai muusta syystä harmistuu tosi pahasti mutta en muuten. Suomessa vieraillessamme huomaan tämän eron. Itse en ole harrastanut kiroilua ikinä. Myös rasismin huomaan Suomessa.

Asun Lontoossa. Elämä muuttunut siinä mielessä eniten, että suurkaupungissa on aikalailla enemmän tekemistä kuin synnyinseudullani. Ystäväpiiri on erittäin kansainvälinen.