Mikä voi olla syynä että kokee lapsuuden vaikeaksi?

Niin, koska perheissähän ei voi olla amuita ongelmia kuin vanhempien ero.

Tästä näkee, ettei aloittaja tiedä oikeista ongelmista mitään. Minullakin oli normaali perhe, mutta perheessä oli yhdellä krooninen sairaus, joka vaikutti jokaisen muunkin elämään, vaikka normaali perhe oltiinkin. 

Vierailija kirjoitti:

Tästä näkee, ettei aloittaja tiedä oikeista ongelmista mitään. Minullakin oli normaali perhe, mutta perheessä oli yhdellä krooninen sairaus, joka vaikutti jokaisen muunkin elämään, vaikka normaali perhe oltiinkin. 

Satun tietämään ettei tässä ollut sellaistakaan.

Vierailija kirjoitti:

Niin, koska perheissähän ei voi olla amuita ongelmia kuin vanhempien ero.

Vanhempien ero on usein lasten elämän mullistava kokemus joten tätä ei voi vähätellä.

Kysy siltä henkilöltä, ei meillä ole sinulle vastausta.

Henkilöllä on vaikea mielenlaatu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä näkee, ettei aloittaja tiedä oikeista ongelmista mitään. Minullakin oli normaali perhe, mutta perheessä oli yhdellä krooninen sairaus, joka vaikutti jokaisen muunkin elämään, vaikka normaali perhe oltiinkin. 

Satun tietämään ettei tässä ollut sellaistakaan.

Kukaan ei tiedä toisen elämästä mitään varmaksi vaikka kuinka kuvittelee "sattuvansa tietää".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, koska perheissähän ei voi olla amuita ongelmia kuin vanhempien ero.

Vanhempien ero on usein lasten elämän mullistava kokemus joten tätä ei voi vähätellä.

Ei sitä kukaan vähätellytkään, vaan totesi faktan että muitakin ongelmia voi olla kuin se ero.

Omat vanhemmat hakkasivat toisiaan ympärikännissä viikonloppuisin, mutta eivät eronneet. Kukaan ulkopuolinen ei tiennyt mitään, kun oli kulissit kunnossa. Ero olisi ollut huomattavasti pienenpi mullistus kuin tuossa helvetissä eläminen.

Kaikki ongelmat ei välttämättä näy ulospäin muille ihmisille. Esimerkiksi itse pelkäsin lapsena joutuvani perhesurman uhriksi toisen kotona elävän "vanhemman" arvaamattoman käytöksen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, koska perheissähän ei voi olla amuita ongelmia kuin vanhempien ero.

Vanhempien ero on usein lasten elämän mullistava kokemus joten tätä ei voi vähätellä.

Ei sitä kukaan vähätellytkään, vaan totesi faktan että muitakin ongelmia voi olla kuin se ero.

Omat vanhemmat hakkasivat toisiaan ympärikännissä viikonloppuisin, mutta eivät eronneet. Kukaan ulkopuolinen ei tiennyt mitään, kun oli kulissit kunnossa. Ero olisi ollut huomattavasti pienenpi mullistus kuin tuossa helvetissä eläminen.

Kyllä ero on aina lapselle vaikeampi kokemus.

Jos niin kokee niin silloin se on hänelle totta. Turha siinä on kenenkään asettua muka tietävämpänä kyseenalaistamaan kokemusta. 

Miten ajattelit että esim emotionaalinen viileys tai aidon kiinnostuksen puute vanhempien taholta näkyisi sinulle, ulkopuoliselle?

Jo se, että vanhemmilla on vahvat odotteet millaisia lapsensa ovat, mitä tuntevat ja mistä kiinnostuvat, voi aiheuttaa ahdistusta. Kokemukset, ettei omia pienen lapsen pelkoja ja kolhuja ole kohdattu kuin vähättelyllä, että ei voi pelottaa tai ei voi sattua, voivat luoda turvattoman ilmapiirin.

Lapselle voi tulla vahva kokemus, ettei ole ketään, jonka puoleen kääntyä. Ei ketään, joka auttaisi, kun kyllähän noin iso osaa ja pärjää jo. Se jatkuva epävarmuus ja riittämättömyys, voi saada tuntemaan, että lapsuus on ollut vaikea, vaikka on saanut merkkilaukun ja lihapullia kylliksi.

Ei ole olemassa normaaleja perheitä.

Kukaan, kukaan ulkopuolinen ei tiedä mitä perheissä tapahtuu neljän seinän sisällä niin kauan kuin kulissit ovat kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, koska perheissähän ei voi olla amuita ongelmia kuin vanhempien ero.

Vanhempien ero on usein lasten elämän mullistava kokemus joten tätä ei voi vähätellä.

Ei sitä kukaan vähätellytkään, vaan totesi faktan että muitakin ongelmia voi olla kuin se ero.

Omat vanhemmat hakkasivat toisiaan ympärikännissä viikonloppuisin, mutta eivät eronneet. Kukaan ulkopuolinen ei tiennyt mitään, kun oli kulissit kunnossa. Ero olisi ollut huomattavasti pienenpi mullistus kuin tuossa helvetissä eläminen.

Kyllä ero on aina lapselle vaikeampi kokemus.

Ero olisi ollut kuin lottovoitto, ei enää pelkoa tai stressiä siitä onko turvallista mennä kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Miten ajattelit että esim emotionaalinen viileys tai aidon kiinnostuksen puute vanhempien taholta näkyisi sinulle, ulkopuoliselle?

Jo se, että vanhemmilla on vahvat odotteet millaisia lapsensa ovat, mitä tuntevat ja mistä kiinnostuvat, voi aiheuttaa ahdistusta. Kokemukset, ettei omia pienen lapsen pelkoja ja kolhuja ole kohdattu kuin vähättelyllä, että ei voi pelottaa tai ei voi sattua, voivat luoda turvattoman ilmapiirin.

Lapselle voi tulla vahva kokemus, ettei ole ketään, jonka puoleen kääntyä. Ei ketään, joka auttaisi, kun kyllähän noin iso osaa ja pärjää jo. Se jatkuva epävarmuus ja riittämättömyys, voi saada tuntemaan, että lapsuus on ollut vaikea, vaikka on saanut merkkilaukun ja lihapullia kylliksi.

Kaverillani oli tällainen koti. Vanhemmilla vahvat odotukset ja vaatimukset siitä millaisten lapsien kuului olla ja mm. kielsivät kaverini lukihäiriön olemassa olon. Kaveri oli lukiossa aivan burn outin partaalla kun yritti suoriutua vanhempiensa vaatimuksista ilman tarvitsemaansa tukea. Hän viilteli saadakseen vanhemmiltaan edes jonkinlaisen reaktion pahoinvoinnilleen ja vanhemmat vain kielsivät, että "meidän perheessä ei hyväksytä tällaisia asioita".

Kaveri "epäonnistui" yliopiston pääsykokeissa ja lähti pienelle ulkomaan reissulle välivuotena. Siitä on nyt seitsemän vuotta, eikä ole käynyt kertaakaan Suomessa lähtönsä jälkeen. Hän rakensi itselleen omannäköisen elämän muualle. Täällä vanhemmat sitten selittelevät ihmetteleville tutuille jotain lorea ulkomailla opiskelusta ja menestymisestä.

Terkkuja J:lle jos mammailet täällä. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt kuinka myrkyllisessä ilmapiirissä sinä kasvoit, vaikka puitteet olivat upeat. Toivottavasti olet juuri niin onnellinen kuin some-päivityksissäsi vaikutat olevan <3

Meillä oli myös normaali perhe ulospäin. Oltiin oikea kiiltokuvaperhe.

Sisällä sitten olikin ongelmia vaikka muille jakaa, väkivaltainen super mustasukkainen isä, kontrolloiva narsistinen äiti, isosisko jolta paloi käämi ihan mistä vaan pienestä asiasta ja sitten lenteli tavarat ja ovet paukkui.

Ja ulospäin tästä ei näkynyt yhtään mikään. Kaikki luulivat että ollaan normaali, onnellinen perhe.

Meillä oli varmaan ulospäin just tuollainen sinun näkemyksesi kukaan normaali perhe, mutta oikeasti se isä ei edes ollut minun isäni ja äiti oli käytännössä yksinhuoltaja minulle ja sisarukselleni.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli myös normaali perhe ulospäin. Oltiin oikea kiiltokuvaperhe.

Sisällä sitten olikin ongelmia vaikka muille jakaa, väkivaltainen super mustasukkainen isä, kontrolloiva narsistinen äiti, isosisko jolta paloi käämi ihan mistä vaan pienestä asiasta ja sitten lenteli tavarat ja ovet paukkui.

Ja ulospäin tästä ei näkynyt yhtään mikään. Kaikki luulivat että ollaan normaali, onnellinen perhe.

Tuskin kenenkään perhe on täydellinen tai aina mukava.

Inhottava, riitelevä tunnelma kotona esimerkiksi.

No esimerkiksi itse opin jo lapsena varomaan sen niin sanotun isän mielialoja, tiesin milloin on parempi odottaa koulun jälkeen vaikka 5 tuntia ulkona pakkassäässä kuin mennä kotiin kuulemaan yhden riehumista ja huutoa. En ole koskaan voinut pitää tätä niin sanottua isää vanhempana, hän ei ollut mitään muuta kuin pelottava paskiainen.