Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsettomuus ja syvä masennus

Vierailija
14.10.2024 |

Olemme vuoden yrittäneet saada lasta, mutta lääkärin mukaan se ei enää kannata, koska todennäköisyys on niin pieni (muutaman prosentin luokkaa/kuukausi). Taustalla endometrioosi ja adenomyoosi, joiden takia minut operoitu ja huomattu, että munasarjat ovat revenneet ja riekaleina. Kohtu, rakko, suoli ja vatsa endokudoksen vallassa ja sen kyllä tuntee menkkojen yhteydessä. Kuitenkin äitiys on elämäni suurin haave ja sen takia olen kai kirottu yrittämään aina vain uudestaan lasta ja seuraavaksi IVF-hoidoissa. Pelkään hoidoissa eniten sitä, että ne eivät onnistukaan. Koko elämä tuntuu olevan mennyttä. Olen tehnyt kaikki valinnat niin, että minusta voisi tulla joskus äiti, mutta en taida uskoa siihen enää itsekään. Mies ei osaa tukea. Käyn terapiassa, mutta terapeutti ei ota kantaa lapsettomuuden aiheuttamaan ahdistukseen. Tiedä kyllä miksi; sille ei voi mitään. Vaikka saisin tunteeni hallintaan, sen aiheuttajaa ei voi ratkaista kukaan. Siksi olen niin masentunut, enkä nää toivoa kun jokainen päivä on pelkkä musta syvä kuilu, jonne upota.

Kommentit (65)

Vierailija
1/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Adoptio?

Vierailija
2/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Adoptio?

Jos on masennusdiagnoosi niin pitäisin luvan saamista epätodennäköisenä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etsi jumalan rakkautta.

Vierailija
4/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Adoption ikäraja 45 eli kannattaa laittaa paperit vetämään jo ennen kuin aloitatte ivf:n niin se on sitten takaporttina. Ja siihen mennessä ajatusprosessi adoption suhteen selkeämpi. Pidän peukkuja että ivf:llä tärppää!

Vierailija
5/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota koira tai useampia. Niin moni eläin etsii uutta kotia. Lemmikki on kuin perheenjäsen. 

Vierailija
6/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Adoption ikäraja 45 eli kannattaa laittaa paperit vetämään jo ennen kuin aloitatte ivf:n niin se on sitten takaporttina. Ja siihen mennessä ajatusprosessi adoption suhteen selkeämpi. Pidän peukkuja että ivf:llä tärppää!

Tolla diagnoosilla AP ei tule saamaan ivfää julkiselta puolelta, eli menee yksityiselle jossa ei käytännössä ole jonoa ollenkaan.

T. Kolme lasta hoidoilla saanut

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei minustakaan tullut lentäjää, oon liki näköinen ADHD...

Vierailija
8/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoption ikäraja 45 eli kannattaa laittaa paperit vetämään jo ennen kuin aloitatte ivf:n niin se on sitten takaporttina. Ja siihen mennessä ajatusprosessi adoption suhteen selkeämpi. Pidän peukkuja että ivf:llä tärppää!

Tolla diagnoosilla AP ei tule saamaan ivfää julkiselta puolelta, eli menee yksityiselle jossa ei käytännössä ole jonoa ollenkaan.

T. Kolme lasta hoidoilla saanut

No eihän se nyt sitä tarkoita et heti tärppää vaikkei jonoa oiskaan. Mut toivotaan et niin käy

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajattele, että väistit luodin. Lapsi olisi vauvana huutanut läpi yön, uhmaikäisenä raivonnut ja rikkonut tavaroita ja purrut vanhempiaan jos ei saa tahtoaan läpi, koulussa olisi kiusannut muita, teininä alkanut käyttämään huumeita ja varastanut rahaa vanhemmiltaan ja pahoinpidellyt teitä. Lopuksi olisi huumepäissään tappanut teidät.

Vierailija
10/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyään luonnonvalintaa ei enää ole, vaan pidetään keinotekoisesti kaikki elossa ja lisääntymässä. Sairauksia osataan hoitaa ja samalla poistetaan niiden tarkoitus eli populaation suodattaminen. Lisääntymistä osataan kiirehtiä mikäli kyseessä on lisääntymistä vaikeuttava sairaus, että ehditään saamaan sairausgeenit eteenpäin. Keinohedelmöityksellä mahdollistetaan lisääntyminen niillekin joille luonto ei sitä mahdollista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/65 |

Mitä ihmettä? Olen päässyt julkiselle IVF-hoitojonoon ja minulle tarjottiin nopeaa aloitusta vaikean kiputilanteen vuoksi. Tiedoksi sinulle, että tämä sairaus on yleinen syy hoitoihin julkisella.

Ap

Vierailija
12/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Epäsuosittu fakta:

Kumppania vaihtamalla hedelmöittymisen mahdollisuus paranee. Monesti se vaan on niin, että syytä lapsettomuudelle ei löydetä mutta heti kun erotaan ja partneri vaihtuu, tärppää.

Jos oikeasti lasta haluat, joudut miettimään tämän asian. Haluatko pitää puolisosi tai onko hänelle ok että saat lapsen joka ei ole biologisesti hänen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ajattele, että väistit luodin. Lapsi olisi vauvana huutanut läpi yön, uhmaikäisenä raivonnut ja rikkonut tavaroita ja purrut vanhempiaan jos ei saa tahtoaan läpi, koulussa olisi kiusannut muita, teininä alkanut käyttämään huumeita ja varastanut rahaa vanhemmiltaan ja pahoinpidellyt teitä. Lopuksi olisi huumepäissään tappanut teidät.

Sellainenko sinä olet, lapsena ja aikuisena? Vanhempasi ovat sinusta varmasti onnellisia.

Vierailija
14/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoption ikäraja 45 eli kannattaa laittaa paperit vetämään jo ennen kuin aloitatte ivf:n niin se on sitten takaporttina. Ja siihen mennessä ajatusprosessi adoption suhteen selkeämpi. Pidän peukkuja että ivf:llä tärppää!

Tolla diagnoosilla AP ei tule saamaan ivfää julkiselta puolelta, eli menee yksityiselle jossa ei käytännössä ole jonoa ollenkaan.

T. Kolme lasta hoidoilla saanut

No eihän se nyt sitä tarkoita et heti tärppää vaikkei jonoa oiskaan. Mut toivotaan et niin käy

Jonotilanteella on merkitystä, erityisesti jos nainen on 30+

Julkisella se voi olla vuoden tai ylikin. Hedelmällisyyden käyrän laskusuunta on hyvin jyrkkä iän myötä.

T. Kolme lasta hoidoilla saanut

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Syntymä on kuolemantuomio :(

Vierailija
16/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naurettava terapeutti jos ei ota kantaa asiaan kun sille ei voi mitään. Noinhan voi sanoa joka toisesta ongelmasta. Tottakai niitä tunteita voi käsitellä. Typerä terapeutti. 

Vierailija
17/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Leikkinukella leikkimisestä pitäisi tehdä sosiaalisesti hyväksyttävämpää. Sitä ei tarvitse saattohoitaa eikä haudata, mutta emä pääsee silti tuuppaamaan vankkureita ja terhakkaasti huoltamaan.

Vierailija
18/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoption ikäraja 45 eli kannattaa laittaa paperit vetämään jo ennen kuin aloitatte ivf:n niin se on sitten takaporttina. Ja siihen mennessä ajatusprosessi adoption suhteen selkeämpi. Pidän peukkuja että ivf:llä tärppää!

Tolla diagnoosilla AP ei tule saamaan ivfää julkiselta puolelta, eli menee yksityiselle jossa ei käytännössä ole jonoa ollenkaan.

T. Kolme lasta hoidoilla saanut

Mitä ihmettä? Olen päässyt julkiselle IVF-hoitojonoon ja minulle tarjottiin nopeaa aloitusta vaikean kiputilanteen vuoksi. Tiedoksi sinulle, että tämä sairaus on yleinen syy hoitoihin julkisella.

Ap

Ehkä tilanne on sitten muuttunut, mutta jokunen vuosi sitten ainakin hussilla sairaushistoria ja nykytilanne käytiin hyvin tarkkaan läpi ja jos tilanne olisi ollut tuollainen kuin AP sanoi, "erittäin epätodennäköinen", ei jonoon edes oteta. 

Jonoon otetaan julkisella niitä, kenellä on mahdollisuus hyötyä hoidosta. Ei niitä, kenen tilanne on jo lähtöviivalla mahdotonta hipova.

T. Kolme lasta hoidoilla saanut

Vierailija
19/65 |
14.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nykyään luonnonvalintaa ei enää ole, vaan pidetään keinotekoisesti kaikki elossa ja lisääntymässä. Sairauksia osataan hoitaa ja samalla poistetaan niiden tarkoitus eli populaation suodattaminen. Lisääntymistä osataan kiirehtiä mikäli kyseessä on lisääntymistä vaikeuttava sairaus, että ehditään saamaan sairausgeenit eteenpäin. Keinohedelmöityksellä mahdollistetaan lisääntyminen niillekin joille luonto ei sitä mahdollista.

Miten luonnonvalinta on mahdollistanut sen, että sinä olet syntynyt? Sitä mietin.

Vierailija
20/65 |

Samoin kuin sinutkin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi yksi