Muita, joiden lapsuuden kodissa keittiössä oli/on kylmiö?
Kommentit (10)
Ihailin lapsena koulukaverin kotia, jossa oli tällainen kylmiö. Vaikutti tosi kätevältä.
Lapsuuskodissani oli kellari. Ensimmäisessä omassa kodissani oli kylmiö. Se oli ihanan iso ja siellä oli ihan kaikki kylmäsäilytystä vaativat ruuat. Isoihin juhliin oli helppo valmistautua kun kaikki mahtui kylmiöön. Sitten kun energia kallistui kylmiössä oli pakko luopua ja siirtyä jääkaappiin.
Jos joskus voitan lotossa, uuteen keittiööni tulee ainakin kylmiö, kuiva-ainekaappi (pantry), kaksi uunia ja hellaa. Tiskikoneen lisäksi kaksi tiskiallasta.
Meillä oli yhdessä talossa kylmiö ja jääkaappi. Kylmiö oli säilö ja kaappi jokapäivätavaralle. Juhlissa kylmiö oli suuri apu.
Täällä.
Lastenkodin pääkeittiöllä se toimi suurena jääkaappina.
On yhä. Kylmiössä säilytetään +10-14 asteessa säilyvät elintarvikkeet.
Meillä ei lapsuuden kodissa ollut mutta mummolassa oli. Ja on kai siellä vielä nykyäänkin, mutta mummon kuoltua talo myytiin ja uudet asukkaat ymmärtääkseni vain remontoivat oven umpeen jättäen vanhan kylmiön paikoilleen. Ja saman he tekivät myös kellarin ovelle.
Minun mummollani on. Säilyttää siellä kylmätavaroita, vaikkei se aina edes ole tarpeeksi kylmä.
Meillä oli. Se oli jääkaappimme, eli ihan kaikkia ruokia. Viimeisessä remontissa vanhempani luopuivat siitä ja laittoivat jääkaapin. Setäni kodissa on edelleen, heilläkään ei ole erillistä jääkaappia.