Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kukaan nainen täällä palannut parisuhteeseen hylättyään ensin miesmarkkinat?
11.10.2024 |
On paljon naisia, jotka ovat kokeneet vakkarisuhteen miehen kanssa ja todenneet, että se ei ole se, mitä he haluavat.
Oletko muuttanut mieltäsi, ja jos niin mistä syystä? Onko mitään syytä palata heteroparisuhteeseen? Jos olet ottanut sittenkin miehen, oliko valinta oikea vai kadutko?
Kommentit (60)
Olen oikeastaan hiukan hämmästynyt. Kuvittelin, että edes osa naisista olisi todennut, että sittenkin haluaa heteroparisuhteen.
Eipä silti, en halua itsekään. Kaipa tämä aihe on tällä käsitelty.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Ero tuli yli 20v avioliittovuoden jälkeen. Päätin etten enää ikinä tule asumaan yhdenkään miehen kanssa saman katon alla. Ihan tarpeeksi tuli elätettyä perhettä.
Erosta 7 vuotta ja kohta 4 vuotta on mies asunut minun katon alla. Raha-asioista olen tarkka ja pidän rahamme erillään. Vahingosta viisastuin.
Aina olen ollut monogamisem heterosuhteen kannalla, joten haluan olla samassa kainalossa ja saman miehen kanssa sängyssä puuhastelemassa.
N46
Odotan sitä hetkeä kun haluan ensimmäistäkään kertaa. Olen 29 ja ihan hetero kyllä, mutta en oikein romanssi-ihminen
Ajantuhlausta onpi. Vasta tällä viikolla mietin, että miksi on lapsesta lähtien edes iskostettu mieleen hankkia mies. Ja yrittää sietää miesten käytöstä: osa ei kokkaa, ei puhu tunteista, ei osaa edes huomioida naisen or gasmin tarvetta..Miksi ihmeessä tuhlata aikaa tuollaiseen? Ja sitten vielä deittaillessa altistua mahdollliselle väkivallalle tai muulle hullulle, stalkkereita yms. Ei mitään järkeä. Parempi pysyä miehistä kauempana. Sehän on ihan tutkittu juttu, että naimisissa olokin lisää miehelle elinvuosia, mutta vie niitä naiselta.
Menin rakastumaan. Ei tarvittu sen enempää tai vähempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt ymmärtänyt tarvetta korostaa HETEROparisuhteeseen palaamista. Tarkoittaako ap että kaikki parisuhteesta eronneet naiset ryhtyisivät yleensä lesboiksi?
Pitkän liiton jälkeen kuvittelin haluavani hyvän parisuhteen, toisenlaisen kuin edellisen. Muutamaa miestä kokeiltuani totesin, että parempi yksin, vaikka rakastuminen onkin ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menin rakastumaan. Ei tarvittu sen enempää tai vähempää.
Otan osaa. Niin minullekin kävi aluksi. Aivokemia vie naista. Toivottavasti sinulla on parempi tuuri tällä kertaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
On. Ero tuli yli 20v avioliittovuoden jälkeen. Päätin etten enää ikinä tule asumaan yhdenkään miehen kanssa saman katon alla. Ihan tarpeeksi tuli elätettyä perhettä.
Erosta 7 vuotta ja kohta 4 vuotta on mies asunut minun katon alla. Raha-asioista olen tarkka ja pidän rahamme erillään. Vahingosta viisastuin.
Aina olen ollut monogamisem heterosuhteen kannalla, joten haluan olla samassa kainalossa ja saman miehen kanssa sängyssä puuhastelemassa.
N46
Miksi muutit mielesi?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odotan sitä hetkeä kun haluan ensimmäistäkään kertaa. Olen 29 ja ihan hetero kyllä, mutta en oikein romanssi-ihminen
A-romantikko?
Itse rakastuin ensimmäistä kertaa kunnolla 39-vuotiaana. Sitä edeltävät jutut oli lähinnä hassuttelua.
ap
Vierailija kirjoitti:
En nyt ymmärtänyt tarvetta korostaa HETEROparisuhteeseen palaamista. Tarkoittaako ap että kaikki parisuhteesta eronneet naiset ryhtyisivät yleensä lesboiksi?
Eei. Eihän ihminen voi suuntautuneisuuttaa muuttaa. Harva varmaan ryhtyy silti naisen kanssa, en ryhtyisi itsekään.
Mutta aika moni nainen varmaan tajuaa, että suhde miehen kanssa on tietynlainen. Kuten yksi vastaaja sanoi, nainen ei välttis saa itselleen hyviä asioita miessuhteesta. Mies hyötyy suhteesta naiseen, nainen ei hyödy suhteesta mieheen. Siksi sukupuolella on väliä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulkaa vaan takaisin markkinoille. Ihan kivojakin miehiä on pinoiksi asti. Ei toki täydellisiä, mutta eivät naisetkaan ole, eikä sellaista kannata vaatia muilta tai itseltään.
Olette ihania tytöt, naiset ja mummot! 🙂
Muutin mieleni kun 100km oli välimatkaa ja aina kamala ikävä. Aina mielessä montako päivää, tuntia ja minuuttia on siihen kun seuraavaksi nähdään.. Rakastuminen teettää sellaista.
Vaimoksi ei minusta kyllä enää ole. En lupaa itseäni kenellekään loppuelämäkseni. Yhdessä ollaan niin kauan kuin molemmat sitä haluaa. Vapauttavaa, kun ei ole talolainaa tai yhteisiä lapsia, joiden vuoksi "joutuu" olla yhdessä.
Olemme tässä, koska niin haluamme. Realismia, kaikki suhteet loppujen lopuksi päättyvät. Joko eroon tai kuolemaan! ;)
N46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajantuhlausta onpi. Vasta tällä viikolla mietin, että miksi on lapsesta lähtien edes iskostettu mieleen hankkia mies. Ja yrittää sietää miesten käytöstä: osa ei kokkaa, ei puhu tunteista, ei osaa edes huomioida naisen or gasmin tarvetta..Miksi ihmeessä tuhlata aikaa tuollaiseen? Ja sitten vielä deittaillessa altistua mahdollliselle väkivallalle tai muulle hullulle, stalkkereita yms. Ei mitään järkeä. Parempi pysyä miehistä kauempana. Sehän on ihan tutkittu juttu, että naimisissa olokin lisää miehelle elinvuosia, mutta vie niitä naiselta.
Ei tuollaista ole tutkittu. Köyhät, sairaat kouluttamattomat jne. miehet eivät pääse naimisiin, kun taas korkeasti koulutetut, hyvin tienaavat jne. naiset eivät saa tasoistaan miestä, joten ovat mieluummin sinkkuja. Köyhyys lyhentää elinikää, varakkuus pidentää sitä. Oli naimisissa tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajantuhlausta onpi. Vasta tällä viikolla mietin, että miksi on lapsesta lähtien edes iskostettu mieleen hankkia mies. Ja yrittää sietää miesten käytöstä: osa ei kokkaa, ei puhu tunteista, ei osaa edes huomioida naisen or gasmin tarvetta..Miksi ihmeessä tuhlata aikaa tuollaiseen? Ja sitten vielä deittaillessa altistua mahdollliselle väkivallalle tai muulle hullulle, stalkkereita yms. Ei mitään järkeä. Parempi pysyä miehistä kauempana. Sehän on ihan tutkittu juttu, että naimisissa olokin lisää miehelle elinvuosia, mutta vie niitä naiselta.
Ei tuollaista ole tutkittu. Köyhät, sairaat kouluttamattomat jne. miehet eivät pääse naimisiin, kun taas korkeasti koulutetut, hyvin tienaavat jne. naiset eivät saa tasoistaan miestä, joten ovat mieluummin sinkkuja. Köyhyys lyhentää elinikää, varakkuus pidentää sitä. Oli naimisissa tai ei.
Totta kai sitä on tutkittu, mammakulta.
Lainaamasi kirjoittaja on täysin oikeassa. Naimisissa olevat miehet elävät pidempään kuin naimattomat, kun taas (miehen kanssa) naimisissa olo ei lisää naisille... noh, mitään. Tästä on paljon tutkimusta hänelle ken uskaltaa valistaa itseään.
https://www.cambridge.org/core/journals/journal-of-demographic-economic…
ap
Kun itse mietin mikä saisi minut palaamaan miessuhteeseen, sen täytyisi olla mielenhäiriö, eli käytännössä rakastuminen. Rakastunut ihminen ei ymmärrä suojella itseään eikä ole todellakaan kriittinen rakkautensa kohdetta kohtaan.
Minua henkilökohtaisesti suojelee se, etten tapaa miehiä romanttisissa merkeissä: en ole deittipalveluissa (tietenkään, miksi olisin?), enkä katso miehiä silmiin ruokakaupassa tai harrastuksissa.
Ja sekin, että nyt, koettuani yksinolon ihanuutta muutaman vuoden, en pystyisi luopumaan tästä vapaudesta ja elämisen helppoudesta. Ihme saa tapahtua, että otan vielä miehen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotan sitä hetkeä kun haluan ensimmäistäkään kertaa. Olen 29 ja ihan hetero kyllä, mutta en oikein romanssi-ihminen
A-romantikko?
Itse rakastuin ensimmäistä kertaa kunnolla 39-vuotiaana. Sitä edeltävät jutut oli lähinnä hassuttelua.
ap
Viime aikoina kieltämättä olen alkanut miettiä aromanttisuuden (ja aseksuaalisuuden) mahdollisuutta itsessäni. Minulla ei siis ole koskaan ollut mitään pikkukivaakaan ja sellaista kunnon ihastusta en ole koskaan kokenut, rakastumisesta puhumattakaan. Luulisi, että tämän ikäinen olisi jo puhjennut kukkaan, jos on puhjetakseen. Vajaa kolmekymppisenä ne nuoren aikuisen hormonihuurut on kuitenkin yleensä jo takanapäin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotan sitä hetkeä kun haluan ensimmäistäkään kertaa. Olen 29 ja ihan hetero kyllä, mutta en oikein romanssi-ihminen
A-romantikko?
Itse rakastuin ensimmäistä kertaa kunnolla 39-vuotiaana. Sitä edeltävät jutut oli lähinnä hassuttelua.
ap
Viime aikoina kieltämättä olen alkanut miettiä aromanttisuuden (ja aseksuaalisuuden) mahdollisuutta itsessäni. Minulla ei siis ole koskaan ollut mitään pikkukivaakaan ja sellaista kunnon ihastusta en ole koskaan kokenut, rakastumisesta puhumattakaan. Luulisi, että tämän ikäinen olisi jo puhjennut kukkaan, jos on puhjetakseen. Vajaa kolmekymppisenä ne nuoren aikuisen hormonihuurut on kuitenkin yleensä jo takanapäin
Jep. Osa meistä on herkästi rakastuvia, ja osa taas ei. Sinä (ja minä) kuulutaan jälkimmäisiin.
Kun (jos) sulle iskee se suuri rakkaus jossain vaiheessa, toivon että hän ei ole juoppo tai vakavasti mt-ongelmainen. Voin kokemuksesta sanoa, että sulla ei ole mahdollisuutta järkeillä haluatko olla suhteessa vai et. Rakkaus vie naista kuin litran mittaa. Itselläni kesti 10 vuotta havahtua lumouksesta. Nyt voin todeta, että se lisäsi elämänkokemustani, eli periaatteessa positiiivinen juttu, mutta koville otti. Jos et sitä rakkautta löydä, se on ok. Trust me, pääset helpommalla.
ap
Alue: Aihe vapaa
Ilmeisesti ei.
Sitä vähän ajattelinkin.
ap