Kertokaas suurperheiden äidit; miksi teillä on monta lasta?

Ei mitään ihmeellisempää syytä. En edes muista minkälaista arki oli kahden kanssa, ei mielestäni ole mitenkään vaikeampaa useamman kanssa.

mies halusi, minä en. olisi saanut jäädä 2 kpl.

kaikki sotkussa ja köyhää tällä 4 lapsen kokoonpanolla

paljon lapsia. Neljä on. Tosin en mä itse miellä meitä suurperheeksi.



Ihan suunniteltuja jokainen, tämä iltatähtikin. Juu, kaikilla sama isä.



Elämä 2 ja kolmen pienen kanssa oli ihan yhtä helppoa. Mulla on kyllä ollut iisit lapsetkin. Hyviä nukkumaan, hyviä syömään, ei turhasta kitisseet edes vauvana. Pitkin maailmaa reissattu ihan alusta asti heidän kanssaan.



Nyt elämä on tosi helppoa yhden vauvan kanssa. Teinien kanssakaan ei ole ongelmia.

Eli kaikki lapset saavat syntyä, ei estetä.



Lapsia on kahdeksan, työtä ja hulinaa riittää. Arki sujuu hyvin kun on kunnon rutiinit ja kaikki osallistuvat esim kotitöihin ikänsä ja kykyjensä mukaan.



On selvästi työläämpää kuin aikoinaan kahden kanssa :) Mutta valtavasti lapset tuovat elämään iloa ja onnea, kaikenlaista positiivisuutta.

ja jos ikä ei olis tullut vastaan, niin lisääkin olisin tehnyt. Mies olisi ainakin halunnut :)

Lapset on ihania, sisarukset on tärkeitä, perheessä on ihanaa säpinää, kun on paljon porukkaa.

Puhumattakaan siitä, kun kasvavat, niin sisaruksilla on aina toisensa tukena elämän myrskyissä!

Minä haluaisin ainakin kaksi lisää, en ehkä nyt mutta vaikkapa parin vuoden päästä, mutta miehen mielestätämä on nyt tässä...



Arki on ajoittain raskasta, oli niitä lapsia kuinka monta vaan. Rutiineja kun koittaa pitää yllä niin pärjäilee hyvin.



Ja eihän me suurperhe toki olla, mutta sanotaanko että yhdesta lapsesta on kahden edestä työtä..

eli sitten oli tiheällä ikäerolla 2.

Sitten olikin pidepi väli ennenkuin tuli 2 lisää. Kaikki muut siis "tekemällä tehtyjä".



Ekaa odottaesa ajattelin kyllä että voisin tehdä jopa 6 lasta. Tai että ensin tekisin 3, kaikki n. 3 vuoden ikäeroilla. Ja sitten katselisin myöhemmin miltä vaikuttaa, vieläkö haluaa...



Niin ja ehkä sukupuolikin vaikutti vähän sikäli että 3 ekaa oli samaa.



Toisaalta vaikka nyt on molempia, niin ei ole mitenkään sanottu etten vielä tekisi muutaman vuoden päästä yhden lapsen.



(Tai jopa kaksi... ehkä en kahta kuitenkaan, kun ikä tulee vastaan enkä välttämättä jaksaisi enää 4-kymppisenä isoa perhettä ja kahta ihan pientä siinä, ja talouskin kärsisi liikaa. Muuten kyllä.)





Ja kaikki saman miehen kanssa.

Puhumattakaan siitä, kun kasvavat, niin sisaruksilla on aina toisensa tukena elämän myrskyissä!

että mitäpä ne nyt toilailee :(

Ja ei sitä oman perheen keskeltä ehdi olla tukena niin paljon kuin haluasi.

T. 4:stä nuorin.

en halunnut ensin yhtään. Yhden lapsen kanssa oltiin monta vuotta ja sit ajateltiin jos toinen. Aika äkkiä toisen jälkeen vielä kolmas. Arki kolmen kanssa mielestäni huomattavasti rankempaa kuin kahden, vaikka aina sanotaan että siinä se kolme menee samalla kuin kaksikin.



Ai ja olen eronnut, mutta kaikki lapset saman miehen kanssa.

ja jos ikä ei olis tullut vastaan, niin lisääkin olisin tehnyt. Mies olisi ainakin halunnut :) Lapset on ihania, sisarukset on tärkeitä, perheessä on ihanaa säpinää, kun on paljon porukkaa. Puhumattakaan siitä, kun kasvavat, niin sisaruksilla on aina toisensa tukena elämän myrskyissä!

välit sun lapsilla on isona? Onko sulla kristallipallo?

Ei ne välit aina niin auvoisia ole. Vierestä seurannut pariakin sisarussarjaa kamaline riitoineen ja suvustakin tällaisia läytyy.

Eli paljon on sisaruksia jotak ei ole missään tekemisissä toistensa kanssa aikuisina.

"Niin ja ehkä sukupuolikin vaikutti vähän sikäli että 3 ekaa oli samaa. "



tämä on NIIIN monella oikeasti taustalla, mutta sitä ei myönnetä. Parhaimmillaan on tehty 4 lasta ennen kuin on saatu sitä toista sukupuolta.....=O(

Heidät sainkin. Tuli ero ja uusi mieheni oli niin ihana isä minun lapsille, että teimme yhdessä vielä 2 lasta.

"tylsä" arki on sujunut minulta aina. Viihdyn lasten kanssa ja kotihommissa.

Kaikki lapset ovat nukkuneet huonosti ja sairastaneet alle 3v paljon, silti se oli ihanaa.

Ihan toista kuin murkkujen ja varhaisaikuisten murheet.

kaikki saman miehen kanssa. Ei uskonnollista syytä. Vielä 3:n odotusaikana olin ehdottomasti sitä mieltä ettei enempää, mutta niin se mieli muuttuu.



Ei mitään selvää syytä, tykkään lapsista. Takana niin lapsettomuushoitoja kuin tulee jos on tullakseen vauvoja=)



Tottakai hommaa on enemmän, jo pelkästää pyykkiä, kaupassa käyntiä. Mutta tietysti myös vanhempainiltoja, harrastuksiin kuljettamisia jne. Tappeluita, kiukuttelua



Toisaalta myös enemmän naurua ja suukkoja, täyttä elämää=)

jotka tehtiin ihan itsekkäistä syistä. Halusimme isomman perheen kuin omat lapsuudenperheet oli.



Arki sujuu hyvin kun lapsilla on vähän enemmän ikäeroa kuin 1,5 vuotta tai jotain vastaavaa. Ihan sama onko lapsia 3 tai 4. Minusta suurin ero oli 2 ja 3 lapsen välissä.



Yksikään ei ole vahinko, kaikki suunniteltuja, kaikilla sama isä ja äiti.

Lisää ei kyllä tule enää.

sit noi kaksi tohon vaan jotenkin tulla tupsahti, huolimattomuutta ja ehkä vähän sellaista hällä-väliä-eipä-ole-muutakaan-tekemistä-mentaliteetilla. Ihan hyvin mä muutoin niiden kanssa jaksan, aino mikä saa mut hulluksi välillä on kahden isomman ikuiset kiistat jostain ihan tyhjästä. Ei jaksa kuunnella sitä kerta kaikkiaan, ja varsinkin toi tyttö on oikea riidanhaastaja vänkyttäjä. Pojat onneksi vetäsee reilusti turpiin toisiaan jos jotain tapeltavaa on, eivätkä vittuile turhia.

neljä sain.

Ja onneksi sain. Kahdella ekalla kaikenlaista diagnoosia, muistan kuinka masentunut ja katkera olin jossain vaiheessa. Ajattelin, että tässäkö tämä elämä nyt oli, kaksi vaikeaa lasta ja elämä rankkaa.

Saimme vielä kaksi lasta ja elämä oli monta vuotta parempaa. Sitten murrosiät pukkasi päälle ja nyt ajoittain olen miettinyt olisko elämä ollut helpompaa kuitenkin vain kahden lapsen kanssa.

Tuskin. Kaikki olisi pyörinyt vain ongelmien ympärillä, nyt on elämässä muutakin.

Mutta kyllä on rankkaa olla tänä päivänä murrosikäisten äiti. Huoli ja murhe tulevasta on iso, vaikka kuinka lapset opiskelisivat, ei ehkä töitä löydy ja kuinka sitten erityislasten osa. Vieläkin huonompi.

Mutta kun päättää kuitenkin, ettei murehdi liikaa tulevaa vaan elää tässä ja nyt, jotenkin jaksaa ja ilonaiheitakin on.

Suurperhe, no jaa. Ehkä ongelmia on ollut meillä useammalle kuin neljälle lapselle.

ja kaksi miehen edellisestä suhteesta. Ja itse en ikinä olisi halunnut saada ensimmäistäkään lasta... että näin se elämä sitten menee =D

ja jos ikä ei olis tullut vastaan, niin lisääkin olisin tehnyt. Mies olisi ainakin halunnut :) Lapset on ihania, sisarukset on tärkeitä, perheessä on ihanaa säpinää, kun on paljon porukkaa. Puhumattakaan siitä, kun kasvavat, niin sisaruksilla on aina toisensa tukena elämän myrskyissä!

Mistäs sä teidät millaiset välit sun lapsilla on isona? Onko sulla kristallipallo?

Ei ne välit aina niin auvoisia ole. Vierestä seurannut pariakin sisarussarjaa kamaline riitoineen ja suvustakin tällaisia läytyy.

Eli paljon on sisaruksia jotak ei ole missään tekemisissä toistensa kanssa aikuisina.

Mutta paljon on myös sukuja, missä isolla porukalla on tosi kivat ja läheiset välit!

Miksi minun lapsillani ei voisi olla niin?

Vai olisiko pitänyt jättää lapset tekemättä sen takia, että pelätään pahinta ja surraan tulevia riitoja, joita ei kenties koskaan tulekaan?

En minäkään ole tapellut oman veljeni kanssa, vaikka ollaan jo aikuisia!

Huoh, mikä asenne sulla!

eka oli vahinko. Naimisiin ja ero 2 vuoden kuluttua. Meni lähes kymmenen vuotta etten missään nimessä halunnut lisää lapsia. Löysin nykyisen miehen kun lapsi oli 5v, eikä lisää lapsia tullut puheeksikaan vuosiin. Kun vanhin oli 12v, syntyi toivottu lapsi. Meni pari vuotta ja syntyi toinen ihan toivottu lapsi. Meni pari vuotta ja sattui vahinko, joka pidettiin.

Näin meillä, pari vahinkoa ja pari toivottua.



Kyllä olis ollut helppoa ekan ja tokan kanssa. Nyt on 3 alle kouluikäistä ja ei ole helppoa. Useimmiten. Arjen pyörittämiseen saa laittaa lähes kaikki voimat. Mies aina työmatkoilla arkiviikot. Hoitovapaata yks päivä viikossa että jaksaa. Mutta minkäs teet, aikansa kutakin.