Mistä johtuu, ettei ole oikein ikinä kunnolla näläntunne?
On henkistä ahdistusta joo, stressiäkin.
On myös todettu heikentynyt sokerinsieto sokerinrasitustestissä eli sokerit jää koholle pitemmäksi aikaa.
Niin pieni näläntunne tulee vasta noin 5 h kuluttua syömisestä, en syö paljoa edes.
Silti painokin on pikkusen ylipainon puolella (on kylläkin raudanpuute, kilpparin vajaatoiminta sen takia ja sit noi sokerit).
Johtuuko se, etten oikein tunne nälkää, niin ahdistuksesta, stressistä vai näistä fyysisistä vaivoista?
Kommentit (25)
Mulla on sama. Masennusta on. Joinakin päivinä joutuu pakottamaan itsensä syömään, mikään ei maistu. En puputa mitään, syön kerran päivässä. Kun ei vaan kiinnosta, ei jaksa.
Ruokahalu kasvaa syödessä. Kyllä mielentila vaikuttaa ruokahaluun. Myös jos juo paljon alkoholia sekin vie ruokahalun. Vatsa myös mukautuu siihen miten syö, sitä vähempi riittää mitä vähemmän syö.
No jos on pientä ylipainoa ja kuitenkin ilmeisesti syöt sen viiden tunnin välein, niin ehkä ihan vaan siksi että saat liikaa energiaa ruuasta? Vaikka annokset ei olisi kovin isoja niin ruoka voi olla kaloripitoista.
Minulla ei ole tuota ongelmaa. Joka toinen tunti voisin syödä uudestaan.
Mulla on myös ollu tuota. Nykyään syön vaan 2 kertaa päivässä, mutta huomasin just, että 3 kertaa on parempi terveydelleni, joten pakotan itseni syömään vielä kolmannen kerran.
Et varmaan tee mitään, istut sohvalla. Ja samalla näykit jotain koko päivän. Kuinka siinä nälkä tulisi?
Koitapa joku päivä mennä vaikka puutarhatöihin, puusavottaan, tiiliä kantamaan tai muuta sellaista, 8 tuntia sitä niin alkaa nälkä iskemään.
Harmillisesti itsellä taas koko ajan ruoka maittaisi ja nytkin on ihan kamala nälkä, vaikka pari tuntia sitten söin reippaan aterian.
Minusta tuntuu että nälkä ei tule ravinnon puutteesta vaan on olemassa triggereitä jotka laukaisee sen, kuten töissä lounastauko tai kotiin saapuminen, ruuan haju jne.
Mie se syön pilttiä aamiaiseksi. Se on hyvvee.
Mä olisin vaan onnellinen jos olisin ylipainoinen, enkä tuntisi nälkää. Laihdutus kävisi helposti. Paasto tekee ihan hyvää kelle vaan!
Mutta eihän 5 tuntia ole mikään pitkä aika olla ilman ruokaa. Ei tuosta ainakaan huolestua tarvitse. Jos olisit pahasti alipainoinen, niin tilanne toki eri, mutta nyt voit ihan hyvin ola syömättä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö muilla ole tätä, ettei tule kunnnolla näläntunnetta?
No, mulla oli aika pitkäänkin, mutta nyt olen laihduttanut aika paljon. Tuo on selvä aineenvaihdunnan toimintahäiriö.
Mä olen joku 48kg, ei ikinä nälkä. Olen pilannut koko näläntunteen ja hormonitasapainon laihduttelemalla paljon ja ollut kitudieeteillä koko aikuisiän. Nyt ei sit tarvi kituuttaa kun ei oo nälkä ikinä, enkä siis syö kun jonkun ruisleivän aamupäivisin. Nyt jo yli 50v.
Vierailija kirjoitti:
Jatkuva pikku puputtaminen.
Ei, nimenomaan en pistä mitään suuhuni tuon viiden tunnin aikana. Korkeintaan vettä.
Mulla on muuten samat kuin ap mutta ei ole tutkittu kilpparia. Aamulla ei tunnu nälkää mutta on tapana silti syödä kahvin kanssa. Lounaan voi hyvin syödä vaikka klo 13 jos ehtii tai muistaa. Mahan saa kurnimaan vasta 5-6 tunnin jälkeen edellisestä ruuasta.
Eikö muilla ole tätä, ettei tule kunnnolla näläntunnetta?