Teetkö töitä sairaslomallasi?
Kukaan ei tietenkään ole korvaamaton, mutta jotkut asiat ei voi jäädä odottamaan.
Miten sinun työssäsi?
Kommentit (14)
Oikeastaan pakko tehdä. Muuten kasautuvat.
Aika usein. Muuten ne samat työt on odottamassa uusien lisäksi. Ei meillä ole mitään sijaisia.
En jää edes saikulle, teen vain hommat sitten etänä kunnes olo paranee.
En mene työpaikalla sairaslomalla. Jos menisin, niin eihän se olis saikkupäivä
En. Ruokaa on aika hankala tehdä etänä ja sairaana ei työpaikalle huolita, vaikka olisi kuinka korvaamaton.
Joskus kun olen puolikuntoinen niin teen etänä välttämättömyydet tai sen mitä jaksan. Sairastan hyvin harvoin.
Tehtaassa töissä ja kun jään saigonille niin en edes mieti työ asioita.
Riippuu tilanteesta. Olen kyllä hoitanut työasioita puhelimitse esim 2 tuntia sen jälkeen, kun olin umpparin puhkeamisen vuoksi tullut heräämöstä vuodeosastolle, mutta koska läppäriä ei ollut mukana, jouduin kehottamaan asiakasta soittamaan kollegalleni. Jos olen saikulla kotona eikä tarvitse koko ajan juosta vessassa, voin joissain tapauksissa osallistua esim Teams-palavereihin. Mutta esim silloin, kun olen ollut saikulla korkeiden (luokkaa 220/170) verenpaineiden takia ja lääkäri on kehottanut lepäämään, silloin olen noudattanut lääkärin ohjeita. En viitsi toista kertaa kokea valtimorepeämän aiheuttamaa massiivista sisäistä verenvuotoa.
Viimeksi flunssassa tein ensimmäisenä parina päivänä töitä, sitten oireet paheni ja oli pakko levätä. Teen töitä 100% etänä joten houkutus tehdä töitä sairaanakin on suuri, mutta olen huomannut ettei se todellakaan kannata koska toipuminen on hitaampaa. Ei ole ollenkaan sama asia istua flunssaisena tietokoneella Teams palaverissa vs. olla vaakatasossa lepäämässä.
Teen etänä voinnin mukaan. Lähinnä jos tulee tylsää.
Olen lukenut meilejäni lähinnä ajankuluksi ja tietääkseni mitä odottaa kun palaan töihin. Sijainen ei tiedä mitä kaikkea kesken ja meneillään.
Just tein kaksi viikkoa. Tukielin vaiva. Ei estänyt suoriutumasta työtehtävistä.