Olen voinut todella huonosti jo pitkään, ja nyt olen vähällä perua taas yhden menon,
mutta näillä näkymin lähdössä kuitenkin. Mistä te, jotka kamppailette esim masennuksen tai muun jaksamisongelman kanssa, saatte voimaa pitää sosiaalista elämää yllä?
Elämä lipuu ohi, kun minä vain perun kaiken. Ymmärrän kyllä, että kohta ei enää tule pyyntöjäkään.
Kommentit (7)
Mulla on sääntö että "ei huvita" ei ole syy perua, 2 vuorokauden valvominen on. Ptsd on vaivan nimi ja kärsin unettomuudesta
Ovatko nämä menosi siis sellaisia että ne aidosti kiinnostavat sinua?
Jätän menemättä. Olen oppinut, ettei masennukseeni vaikuta mitenkään, jos lähden väkisin ihmisten seuraan lasittunein katsein. Ehkä tulee vaan entistä masentuneempi olo, kun en pysty kommunikoimaan normaalisti ihmisten kanssa ja kaikki pitävät ihan tollona. Olen ihmisten kanssa sitten, kun taas pystyn.
Joskus on järkevää perua meno. Toisinaan on käynyt niin, että kun olen huonossa mielentilassa pakottanut itseni johonkin sosiaaliseen tilaisuuteen, niin siellä en ole saanut suustani sanaakaan, en ole osannut käyttäytyä, ja olen palannut kotiin harmissani, joskus melkein itku kurkussa.
Asiaa auttaa, jos mukaan lähtee joku tosi läheinen tyyppi, jonka seurassa en pingota yhtään.
Älä lupaudu mukaan jos et ole varma tulostasi. Ärsyttää tyypit, jotka jättävät tulematta ilman mitään force majouria. Tulee tunne, että kiusallaan lupaa tulla voidakseen aiheuttaa pettymyksen.
En itse ole enää yhteydessä juuri kehenkään, koska en vaan jaksa muiden seuraa tai menoja.
Tsemppiä. Itse pysyn kotona lokakuu-maaliskuu. Kylmä ja pimeä masentaa.