Lue keskustelun säännöt.
Mieheni ei halua käydä vanhempieni luona, neuvoja?
04.04.2011 |
Tilanne on sellainen, että miehelläni ja isälläni ovat aika viileät välit eikä mieheni pidä yhtään isästäni. Voivat kuitenkin sietää toisiaan vierailuilla. Monesti mieheni ei enää tulee mukaan kun käyn vanhemmillani. On noloa kun äitini aina kysyy, miksi mieheni ei tullut, ja joudun keksimään jonkun tekosyyn :( Äitini vaikuttaa pitävän tosi paljon miehestäni ja on monesti pahoillaan, kun mies ei ole tullut mukaan. Mielestäni mieheni voisi kohteliaisuussyistä käydä usemmin kylässä heillä, en minäkään hänen äidistään juuri pidä, mutta kyläilen silti.
Kommentteja tai neuvoja?
Kommentit (22)
jos mun ei tarvitsisi mennä aina mukaan, kun mies ja lapset menee äidilleen.
Mä antaisin miehen olla ja sanoisin, että mies ei oikein tunne oloaan kotoisaksi. Kysyköön vanhemmat sitten suoraan häneltä ja vastatkoon itse, miksi ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on syy siihen ettei appi ja vävy tule toimeen? Voiko ongelman selvittää? Miksi et kerro äidillesi rehellisesti syytä, ettei miehesi ole vierailulla mukana?
Miksi et voi olla rehellinen omalle äidillesi? Se tässä enemmän kummastuttaa!
Tuollaiset voidaan-sietää -vierailut on henkisesti kauheita ja itse ainakin sellaisia vältän.
muita sukuriitoja. Mutta kai se on joskus kerrottava todellinen syy...
ap
Meillä tuo tilanne on toisinpäin.
Minä en jaksaisi anoppilavierailuja.
Sinne on matkaa n. 230km/siivu ja tottakai siellä sitten ollaan koko päivä.
Appivanhempani ovat jo n. 80v, enkä koe minkäänlaista hengenheimolaisuutta heihin.
En jaksaisi aina samoja "on se ilmoja pidellyt" ja "naapurin Martalla on yskä" -juttuja.
Vierailut ovat rasittavia ja kiusallisia pakollisuuksia.
Silti juuri kohteliaisuussyistä "joudun" lähtemään mukaan.
Olen varma, että se jotenkin paistaa olemuksestani,
vaikka oikeasti yritän olla vähintäänkin kohtuullinen miniä.
Mikä on syy siihen ettei appi ja vävy tule toimeen? Voiko ongelman selvittää? Miksi et kerro äidillesi rehellisesti syytä, ettei miehesi ole vierailulla mukana?
mieheni suhteen eikä käyttäytynyt kovin hyvin häntä kohtaan. Lisäksi heillä oli kerran yksi riita, mitä ei ole tullut selvitettyä kun ovat molemmat niin jääräpäitä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tuo tilanne on toisinpäin.
Minä en jaksaisi anoppilavierailuja.
Sinne on matkaa n. 230km/siivu ja tottakai siellä sitten ollaan koko päivä.
Appivanhempani ovat jo n. 80v, enkä koe minkäänlaista hengenheimolaisuutta heihin.
En jaksaisi aina samoja "on se ilmoja pidellyt" ja "naapurin Martalla on yskä" -juttuja.
Vierailut ovat rasittavia ja kiusallisia pakollisuuksia.
Silti juuri kohteliaisuussyistä "joudun" lähtemään mukaan.
Olen varma, että se jotenkin paistaa olemuksestani,
vaikka oikeasti yritän olla vähintäänkin kohtuullinen miniä.
Mutta kohteliaisuusyistä menen välillä, joten mielestäni miehenikin voisi tulla useammin. Tässä on vielä se, että mieheni viihtyy oikein hyvin vanhemmillani, kun isäni ei ole kotona, eli pitää äidistäni.Mutta isäni takia ei tule edes äitiäni tapaamaan.
ap
Pidän anoppiani mukavana ihmisenä. Sellaisena rempseänä ja reippaana, ja viihdyn hänen kanssaan.
Appeni oli sellainen poroporvarillinen jullikka, että välillä ihmettelin, miten olivatkin aikanaan päätyneet yksiin. Ja appeni takia en totisesti viihtynyt appelassa. Hän myös melko kuivakiskoisesti osoitti, ettei arvosta pätkääkään työtäni, saati sitten työttömyyttäni. Enkä minäkään häntä osannut lopulta erityisesti arvostaa.
Syyspuolella appiukko sitten kuoli. En osaa surra häntä. Olen yrittänyt jotenkin osoittaa myötätuntoa vaimoani kohtaan, mutta vaikeaa se on ollut. Kaiken lisäksi pari vuotta sitten riitelin puolisoni kanssa, ja sanoin hänelle hänen muistuttavan isäänsä. Ja tarkoitin, että hänessä tosiaan on alkanut iän myötä ilmetä samoja minua ärsyttäviä piirteitä kuin isässään. Tässä tilanteessa avioliitto on likimain loppu. Joskus kuitenkin mietin, olisiko minun pitänyt edes yrittää rakentaa lämpimämpiä väliä appeeni. Jälkiviisaus ei suoranaisesti auta, mutta jos oivaltaisin, miten sen olisin voinut tehdä, voisin oivaltaa jotakin siitä, mitä tehdä tälle avioliitolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielummin käyn lasten kanssa, niin saan jäädä yöksi, jos mieheni tulee mukaan, niin vähintään kahden tunnin jälkeen haluaa lähteä jo kotiin.
Älä pakota miestäsi mukaan vaan käyt yksin lastesi kanssa ja sanot äidillesi ettei miehesi halua tulla ja et selitä mitään. Jos äitisi utelee syytä, niin pyydät kysymään suoraan mieheltäsi.
tunne mitään suurta rakkautta anoppiani kohtaan. Mutta olen elämässä onneksi oppinut sen, että en voi valita ihmisiä lähelleni vain sillä perusteella, että he ovat niin ihkuja. Vaikeahan se olisi töissäkin käydä jos sinne ei voisi mennä, ellei nyt satu intohimoisesti heitä rakastamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin se että käyt jossain tai et käy on myös viesti että hyväksyy jonkun perheen tai puolison, ja sellainen viesti rakentaa avioliittoa...
Meillä toimii niin että mieheni käy yksin tai jommankumman lapsen kanssa anoppilassa (kauempana, yöreissu) vähintään kerran kuussa. Ja minä tulen mukaan pari kertaa vuodessa. Se toimii ihan hyvin , tosin mies on stressaantunut kun hänen mielestään äitinsä ei ole oma itsensä kun minä olen paikalla. Mutta toisaalta on hyvillään kun hoidan ne joulu-ja juhannuskeikat.
Se mikä minua surettaa on että anoppi ei meille tule, viimeksi kävi3 vuotta sitten. Vaikkei mitään riitaa tms. on eräänlainen viesti että minä en olekaan täysin hyväsytty...
no, olen ajatellut että olkoon sitten tulematta, sepä on ihan täysin vapaaehtosta. täytyy myöntää että en ole niin usein enää myöskään edes kutsunut kun ne kutsut aina saa saman vastauksen.
Mummo on kuitenkin lapsenlapsilleen tärkeä ja he joskus kadehtivat kavereita joille tulee etämummo pitkäksi aikaa yökylään...ja kyselvät miksei meidän mummo tule. Sanon aina etten tiedä, mutta luulen että vanhuksille on jotenkin hankalampi lähteä kyläilemään (vaikka siis haettaisiin...)
No tämä on minun elämässä ihan marginaalinen pikkuasia joten eipä se isommin vaivaa. Mutta ehkä toivoisin että anopiltakin löytyisi pikkuisen asennetta edes lasten synttärien aikoihin. Tai varsinkin alkuvuosina toivoin, nyt olen tottunut ja elän omaa elämääni.
Meillä tuo tilanne on toisinpäin. Minä en jaksaisi anoppilavierailuja. Sinne on matkaa n. 230km/siivu ja tottakai siellä sitten ollaan koko päivä. Appivanhempani ovat jo n. 80v, enkä koe minkäänlaista hengenheimolaisuutta heihin. En jaksaisi aina samoja "on se ilmoja pidellyt" ja "naapurin Martalla on yskä" -juttuja. Vierailut ovat rasittavia ja kiusallisia pakollisuuksia. Silti juuri kohteliaisuussyistä "joudun" lähtemään mukaan. Olen varma, että se jotenkin paistaa olemuksestani, vaikka oikeasti yritän olla vähintäänkin kohtuullinen miniä.
omatkin vanhemmat tuota ikäluokkaa ja ystäviäkin yli 80-v ihmisissä, yleisesti ottaen viihdyn paremmin heidän seurassaan kuin nuorempien. Riippuu toki henkilöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkästään siksikö, ettei äidillesi tule paha mieli (kun et itse voi totuutta kertoa) vai tarvitko miehestäsi kuskiksi vai etkö osaa mennä ilman miestäsi?
Itse tulen mukaan anoppilan vierailulle pari kertaa vuodessa. Mielestäni anoppini on masentunut, en jaksa kuunnella sitä jatkuvaa valitusta ja saamattomuutta. Tosin muukaan perhe ei käy siellä enää niin usein, kun jään kotiin, mutta en tunne mitään syyllisyyttä.
Taasen mieheni ei pidä äidistäni (puuttuu liikaa asioihimme ja puhuu melkein koko ajan ruuasta), vanhempani asuvat kauempana. Mä käyn joskus kesä/talvilomilla siellä lasten kanssa yökylässä. En todellakaan halua sinne miestäni mukaan naama sitruunalla. Mieheni kestää heidän vierailunsa meille pari kertaa vuodessa.
ettei kannata alkaa valehtelemaan kellekään mitään vaan jos on jotain asiaa se kannattaa sanoa suoraan, sanoa niinkuin asia on,
mutta tietenkin nätisti ja kohteliaasti. tämä toimii elämässä melkein aina. voit sanoa miehellesi mitä toivoisit ja miksi.
Toinen asia on että voit sanoa oman mielipiteesi ja ajatuksesi toisille ihmisille, mutta jokainen tekee ratkaisut ja päätökset omasta puolestaan. et oi pakottaa ketään mihinkään.
Toisten ihmisten päätökset ei ole sinun vastuulla, koita olla ottamatta itseesi tai kärsimättä mitään syyllisyyttä tms. sinä olet sinä ja miehesi on miehesi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joskus työpaikalla jäin ihan monttu auki kun fiksuina pitämäni työkaverit, tohtoria sun muuta, puhuivat appivanhemmistaan...jotenkin tuli kummallinen tunne että miten kaikilla on niin huonot suhteet appivanhempiin
samailmiö on kyllä nähtävissä äitini siskoissa...kellään heistä ei ole miniä mikään sydänystävä vaikka vierestä katsellen kaikki näyttiäsivät olevn ihan erinomaisia naisia kaikin puoli, hoituu työt ja lapset ja taloudet, vähintäänkin tarpeeksi hyviä näille serkkupojilleni. ja äitini siskoja olen aina myös pitänyt arvossa. kummallista
Miksi sinä lähdet aina mukaan anoppilaan? Etkö voisi jäädä kotiin ja saada omaa aikaa? Miksi miehelläsi siihen vain on oikeus?
jotka joka tilanteessa näkee mahdollisuuden nokittaa ja kaiken haluaa kärjistää riidaksi puolisoiden välille
samaa sarjaa kuin tyypit jotka numeroi kotona vessapaperinpalat että varmaan menee maksut puoliksi.
koko elämä menee sulle-mulle-periaatteella, köyhää
jotka joka tilanteessa näkee mahdollisuuden nokittaa ja kaiken haluaa kärjistää riidaksi puolisoiden välille samaa sarjaa kuin tyypit jotka numeroi kotona vessapaperinpalat että varmaan menee maksut puoliksi. koko elämä menee sulle-mulle-periaatteella, köyhää
en mä itsekään juurikaan käy anoppilassa, max joskus jouluna tai jos on jotkut isot synttärit tms. Muuten mies käy aina yksin lasten kanssa. Samoin mä itse käyn yleensä aina yksin omien vanhempieni luona, ei mun mielestä siinä ole mitään ongelmaa.
Miksi et voi olla rehellinen omalle äidillesi? Se tässä enemmän kummastuttaa!
Tuollaiset voidaan-sietää -vierailut on henkisesti kauheita ja itse ainakin sellaisia vältän.