Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Varmaan masennus, mutta voi johtua muustakin

Vierailija
30.09.2024 |

Haluan ensiksi sanoa, että viestini on viety eteenpäin, eli tulen juttelemaan jollekin ammattilaiselle näistä asioista lähiaikoina.

Tekstiä tulee varmaan aika paljon, niin kiitos jos jaksoit kokonaan lukea.

Minulla (vähän alle kolmekymppisellä) on ongelma, jonka nimi on: "päässäni ei liiku ajatuksia". Tämä on tuottanut ongelmia opiskelujen ja töiden kannalta. Mennessäni ajassa kauemmas, niin olen käynyt peruskoulun jälkeen ammattikoulun, koska oli pakko kouluttautua. Ala ei herättänyt mitään ajatuksia, mutta oli pakko käydä muiden tapaan joku ala. Valmistuin koulusta, jonka jälkeen olen käytännössä ollut tyhjän päällä. Noh, ei nyt ihan kokonaan kun kaikenlaista kelan juttua ollut.

Tilanteeni pakottamaan hain melkein vitsillä korkeakouluun ja pääsin. Koulutuksellani oli muutenkin huono työllisyystilanne. Olen nyt koulussa ja voin sanoa, että läpi ei tule ikinä menemään. Ei ole motivaatiota, intoa tai oikein mitään, mutta lähinnä ajankulua. Tullaan taas tähän minun ongelmaan, että en oikeasti tiedä, eikä herätä ajatuksia. Ei ole paineta suoritua, niin jääkööt tehtävät tekemättä tms. Vaihto toiselle alallekkaan ei taida olla mahdollinen tilanteeni takia.

Tämä ajatusongelmani ei ole väliaikainen, mutta tainnut olla melkein koko elämäni. Se ei häviä, vaikka söisin kuinka terveellisesti, liikkuisin paljon ja tekisin paljon itselle mieluisia asioita. Ei ole sairauksia, lääkityksiä tai traumojakaan. Elämänhallinta on myös täysin hallinnassa. Kuitenkin lähiaikoina on ollut synkempia ajatuksia ja olen miettinyt itsaria, kun tilanne on tuntunut niin toivottomalta.

Kaikista parhaiten kuvailin ongelmaa sellaiseksi, että "mitään" ei rekisteröidy aivoihin, joka aiheuttaisi jonkin reaktion/mielipiteen. Jos joku kysyisi: "Miten menee?", niin saattaisin herkistyä ihan sattumalta. Joutuisin vastaamaan tähän jotain, koska hiljaisuus kävisi liian kiusalliseksi, vaikka aivoissani ei olisi mitään vastausta kysymykseen. Aivoissa jokin hidastaa/blokkaa tiedon kulkemista.

Jos tähän ongelmaani ei löydy mitään järkevää syytä, niin taitaa olla elämäni taputeltu minun osalta. Mitä järkeä elää normaalin mittainen elämä, kun jos se on olisi robottina olemista, ilman minkäänlaista ajattelua tai tunteita. Voi kun tapahtuisi se läpimurto, että lamppu syttyisi päälle ja kassahihna lähtisi liikkelle.

En yhtään tiedä miten tulen ottamaan tämän asian puheeksi terveydenhuollossa. Tästäkään kirjoituksesta ei saa mitään selvää eikä kukaan ymmärrä mitään. En itsekkään osaa kuvailla tämän paremmin tilannettani.

 

Kiitos jos jaksoit kokonaan lukea!

 

t: Ap

 

 

 

 

 

Kommentit (13)

Vierailija
1/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos pääsee korkeakouluun niin on aika fiksu ja osaat siis jotain ja osaat ajaltella asioita. Minä pääsin yläasteelta 7.0 keskiarvolla ja kävin amiksen ja pääsi läpi siinä ja siinä. Olen enemmän parempi käytännön asioissa kuin kirjallisissa jutuissa. En ole kovin hyvä lukemaan kokeisiin koska ei päähän jää mitään ja sain kutosia kokeista. Mutta osaan vaikka rakentaa taloa ilman neuvoja ja teinkin raksatöitä 15 vuotta.  Turhaan mietit mitään itsaria kun oot kuitenkin fiksu. Pitää vaan löytää se ala josta tykkäät joten pois sieltä korkrakoulusta jos et siitä tykkää. Minä tykkään vain raksatöistä.

Vierailija
2/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä onko tuohon mitään ratkaisua. Itselläni elämä mennyt samaan malliin. Pari kertaa olen ollut osastolla psykoottisen masennuksen takia ja sähköhoidon avulla päässyt taas takaisin siihen tasaiseen paskaan, jossa millään ei ole mitään väliä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
4/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttua.

Muuttui vasta, kun pääsin osa-aikaiseen työhön, josta tienasin sen verran, että kituuttamalla pystyin välttämään Kelan kanssa asioinnin. Osa-aikaisuus esti myös kuormittumasta liikaa, jolloin jäi energiaa ja aikaa tehdä mieleisiä asioita.

Olen tullut siihen tulokseen, että olin yksinkertaisesti vain aivan loppu fyysisesti ja psyykkisesti. Opiskeluaika meni terveysongelmien ja motivaation kanssa tapellessa ja sitten olin työtön ja terveysongelmien rippeet kiusasivat yhä. Pitkään yritin pitää jonkinlaisesta mielekkyydestä kiinni, mutta se tippui lopulta pois, koska alkoi olla vain yksi asia lisää tehtävälistalla. 

Vierailija
5/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

No eiköhän se koko idea pyöri tuon motivaation ympärillä. Sisäinen motivaatio ajaa kohti valmistautumista. Mutta hait sinne ulkoisen motivaation ohjaamana.Tosin näiden juuret on kyllä siellä lapsuudessa ja/tai ihmisen aiemmissa kokemuksissa, sellaista itseään ruokkivaa kehää. Toivotaan että saa apua, et ole ainoa joka tuossa jamassa on, mutta tuskin se lohduttaa.

Vierailija
6/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäisi tietää vähän enemmän elämästäsi, että voisi arvioida mahdollisen masennuksen olemassaoloa. Oletko väsynyt, pystytkö keskittymään, maistuuko ruoka, kiinnostaako seksi tai toiset ihmiset ylipäätänsä, pyöriikö mielessä vanhat epäonnistumiset, tunnistatko itse masentuneen mielialan jne. Ja mikä on elämäntarinasi eli oletko saanut huolenpitoa ja rakkautta, onko sinua kiusattu, oletko kokenut traumoja, käytätkö päihteitä, onko käytössäsi lääkkeitä (vaikka e-pillereitä), onko sinulla ystäviä jne. Nämä yleensä selvitetään psykiatrin  vastaanotolla.

Jos saat masennusdiagnoosin, tarvitset hyvän hoitosuhteen, jossa joku käy kanssasi läpi kokemuksiasi ja auttaa näkemään toivon tulevaisuudessa. Lääkitystä ei kannata pelätä. Voit saada siitä voimia työstää ongelmiasi. TMS- tai ECT-hoidot ovat myös hyviä. Pidä kiinni hyvästä elämänhallinnastasi ja vrk-rytmistäsi. Kävele joka päivä luonnossa ainakin 20 minuuttia. Tee niitä asioita, joista vähänkin mielihyvää. Jätä kaikki päihteet pois. Löydät vielä elämäsi suunnan ja tavoitteen, usko pois!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi tietää vähän enemmän elämästäsi, että voisi arvioida mahdollisen masennuksen olemassaoloa. Oletko väsynyt, pystytkö keskittymään, maistuuko ruoka, kiinnostaako seksi tai toiset ihmiset ylipäätänsä, pyöriikö mielessä vanhat epäonnistumiset, tunnistatko itse masentuneen mielialan jne. Ja mikä on elämäntarinasi eli oletko saanut huolenpitoa ja rakkautta, onko sinua kiusattu, oletko kokenut traumoja, käytätkö päihteitä, onko käytössäsi lääkkeitä (vaikka e-pillereitä), onko sinulla ystäviä jne. Nämä yleensä selvitetään psykiatrin  vastaanotolla.

Jos saat masennusdiagnoosin, tarvitset hyvän hoitosuhteen, jossa joku käy kanssasi läpi kokemuksiasi ja auttaa näkemään toivon tulevaisuudessa. Lääkitystä ei kannata pelätä. Voit saada siitä voimia työstää ongelmiasi. TMS- tai ECT-hoidot ovat myös hyviä. Pidä kiinni hyvästä elämänhallinnastasi ja vrk-rytmistäsi. Kävele joka päivä luonnossa ainakin 20 minuutt

Voin vastata. En ole sen kummemmin väsynyt. Keskittyminen on kieltämättä jossain tilanteissa huonoa. Ruoka maistuu normaalisti. Seksin osalta en osaa sanoa kiinnostaako se. Kauhealta kuulostaa, myös ehkä samaa ystävien kanssa. Vanhat epäonnistumiset pyörii mielessä. Vaikea sanoa tuohon masentuneeseen mielialaan. Ihan normaali lapsuus ollut. Kiusattu ala-asteella, mutta ei ole tullut traumoja tuosta. En käytä päihteitä missään muodossa. En käytä lääkkeitäkään.

 

Ap

Vierailija
8/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maan päällä on niin vaikeaa taivaassa sitten rakastaa saa. Meillä on täällä lyhyt elämä joten iloitse siitä ja harrasta liikuntaa. Täällä on kivaa juuri ne luonnon ihmeet ja raitis ilma. Ota luontokuvia. Tee taidetta. Pysy liikkeellä. Täydellistä tämä hetki. Ilahduta ystäviä ja auta sukulaisia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ala rakastaa sua. Mieti mitä kivaa osaat tehdä että olet iloinen kuten kirjoittaa runoja ja laulaa. Ottaa maalausvälineet luontoon. Uida. Hiihtää. Opettele oma harrastus. Älä jää ajattelemaan liikaa vaan liiku. 

Vierailija
10/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pidä puolesi !!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä terveydenhoidon, ainakin psyykkisen puolen pitäisi auttaa eteenpäin. Eli sinne suuntaisin, psykologille tai psykiatrille. 

Vierailija
12/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pidä puolesi !!!!

Mitä tarkoitat?

 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/13 |
30.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up vielä kerran

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kaksi kahdeksan