Lue keskustelun säännöt.
Katkeruus äitiä kohtaan
26.09.2024 |
Hei!
Olen omakotitalossa asuva naimisissa oleva nainen ja koen lähes päivittäin vihaa ja katkeruutta äitiäni kohtaan. Näennäisesti suhteemme on hyvä, pidämme yhteyttä lähes päivittäin ja näemme yleensä vähintään kerran viikossa, yhdessä ollessamme meillä on yleensä ihan mukavaa. Mutta yksin ollessani koen syvää vihaa ja katkeruutta historiassa tapahtuneiden asioiden takia. Asiat saattavat olla melko pieniäkin, pari vuotta sitten riidassa äitini haukkui minut hirviöksi ja tämä on jäänyt kalvamaan. Esimerkiksi kerrankin paistoimme makkaraa miehen kanssa emmekkä kutsuneet vamhempiani mukaan ->äitini suuttui ja piti mykkäkoulua. Taustalla on vuosien marttyyrimaista käytöstä, hän on aina riidoissa ja konflikteissa uhri eikä ole ikinä pyytänyt omaa käytöstään anteeksi. Hän ei näe omassa käytöksessään mitään vikaa.
Hän ei tule ollenkaan toimeen isäni äidin kanssa, ja isääni kohdistaa paljon henkistäväkivaltaa, pilkkaa ja mitätöi häntä paljon, tätä käytöstä on myös isäni suunnalta äitiäni kohtaan. Vanhempani myös riitelevät jatkuvasti, heidän kanssaan on porukalla hyvin raskasta viettää aikaa jatkuvan keskinäisen piikittelyn vuoksi, sukujuhlat ja tapaamiset porukalla ulkopuolisten ihmisten kanssa hirvittävät heidän käytöksensä vuoksi. Usein myös jos näemme sukulaisia porukalla (sukujuhlissa tm.) minusta tuntuu että äiti yrittää omistaa minut, kertoo minun asioitani sukulaisille vaikka itse seison vieressä. Tai jos joku kysyy minulta jotain niin hän kiirehtii vastaamaan puolestani.
Myös yksi mistä koen katkeruutta on äitini tupakointi raskausaikana, minun on vaikea ymmärtää niin itsekästä tekoa. Hän taas kokee että tupakointi oli parempi vaihtoehto kuin lopettamisesta aiheutuva stressi. Toisaalta ymmärrän että menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta jostain syystä minun on vaikea päästä yli.
Kysymykseni siis lienee että miten oppia elämään asioiden kanssa ja päästämään irti? Suhteessamme on kuitenkin paljon hyvää kaiken menneisyyden lisäksi, haluaisin pystyä säilyttämään suhteeni vanhempiini. Äidiltäni ei kannata odottaa anteeksipyyntöä ja asioista on mahdotonta vaikea hänen marttyyriluonteensa vuoksi. Hän joko näkee käytöksensä oikeutuettuna tai sitten ei muista ollenkaan tapahtunutta, hän ei esimerkiksi muista ollenkaan tukistaneensa minua lapsena tai uhkailleensa lähtevänsä. Nyt kun näennäsisesti menee hyvin, pelkään rikkoa rauhaa nostamalla menneitä asioita pöydälle. Miten siis päästä irti tästä kalvavasta katkeruudesta ja vihasta?
Kommentit (28)
Olet liikaa kiinni äidissäsi. Elä omaa elämääsi äläkä päästä häntä niin lähelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etäisyyttä. Ja parantelet itseäsi rauhassa. Olet kantanut aikamoista takkaa lapsuudesta lähtien. Tiedän, koska olen kokenut samaa. Mutta nyt olet aikuinen ja teet omat valintasi. Sulla on lupa laittaa rajat. Vahvista itseäsi niin äitisi käytös ei saa sinusta enää valtaa.
Otahan etäisyyttä. Sairasta tuollainen kiinni olo äidissä ja karkeruudessa vellominen.
Tuo tilanne ei häiritse ketään muuta kuin sinua. Eli joko päätät jatkaa noin tai päätät lopettaa tuon vellomisen noissa asioissa. teet kumman tahansa, niin kenenkään muun elämä ei muutu mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti kannattaako käyttää noin paljon aikaa tuohon katkeruuteen. Sinä luot oman todellisuutesi. Itse tekisin jotain mielekkäämpää.
Älä pidä liian usein yhteyttä sitten jos toisaalla vatuttaa, ei ehkä ihan joka päivä. Ellei äitisi kärsi siitä. Elä omaa elämää. Ei hänen tarvitse pitää isäsi äidistä! Älä vaadi sitä väkisin. Eivät kaikki vaan pidä muista, hyväksy se, eikä ole pakko. Ei tietenkään ole hyvä puhua pahaa muista, jos se tapa on äideillä. Vanhempasi pitäisi erota jos on henkistä väkivaltaa tai joku tulkki välille. Isäsi ei ole viaton osapuoli aina, tuskin. Aina on kaksi parisuhteessa. Isä ottaa oman vastuun jos jatkaa hankalassa parisuhteessa, se ei ole sun harteilla vanhempiesi suhde. On myös apua jos ei kykene eroamaan ja kärsii kauheasti suhteessa. Katkeruudesta on hyvä irrottaa, vaikka kaikille tulee menneisyyden takaumia usein - ellei keskity muuhun kunnolla. Ehkä negatiivisuus muualta kumuloituu ja sitten tulee samat ajatuskuviot vanhastakin. Niin, se tupakointi, olisiko hänen ollut vaikea lopettaa - riippuvuus. Jos joku ei muista tekojaan, niistä ei kannata puhua ja se etäisyys. Osa ei puhuisi vaikka muistaisi, lienee liian kiusallista heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieti kannattaako käyttää noin paljon aikaa tuohon katkeruuteen. Sinä luot oman todellisuutesi. Itse tekisin jotain mielekkäämpää.
Katkeruuteen on aina syytä. Äiti aiheuttaa pahoinvointia, joten äidistä täytyy päästä eroon.
Kasva aikuiseki, elä aikuisen elämääsi. Miksi te kaikki jäätte siihen äitykän viereen kuitenkin asumaan ja puhutte kaikki asianne äidillenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo tilanne ei häiritse ketään muuta kuin sinua. Eli joko päätät jatkaa noin tai päätät lopettaa tuon vellomisen noissa asioissa. teet kumman tahansa, niin kenenkään muun elämä ei muutu mihinkään.
Mitä vtun vellomista? Toksiset ihmissuhteet täytyy katkaista oman mielenterveyden nimissä. Totta helvetissä ap:llä on oikeus välittää itsestään. Sinä taas puolustelet paskaa äitiä. Onnittelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvä ihme teitä lapsuuteen jumahtaneita. Elämä on liianbhelppia omakotitalojen (tärkeä asia näköjään) yltäkylläisyydessä kun joutaa vatvomaan mitä 7-vuotiaana tapahtui. Tai äitinsä yksityiselämää. Me äiditkin olemme ihan omia yksilöitämme, emme lastemme tossun alla.
Äitisi varmasti kärsii paljon avioliitossa isäsi kanssa. Tee äidille palvelus ja sano hänelle että ehkä kannattaisi vain erota? Tupakointi on vaikea lopettaa ja varsinkin jos on vaikea elämäntilanne ja vaikea kumppani. Ennen tuskin raskausajan tupakointia niin paheksuttiin. Itse lopetin siihen kun sain tietää olevani raskaana ja ekalla en polttanut yhtään. Ja jälkikäteen katsottuna se tupakointi ei vaikuttanut mitenkään asioihin . Myös kaverini äiti poltti koko raskauden ajan ja jopa joi alkuraskaudesta ja ihan terve nainen hänestäkin kasvoi. Elämässä tuomitaan liikaa ja kaikki vedetään niin ääripäihin, vaikka harva on oikeasti täys juoppo tai n osti ja heidänkin lapset usein on kohtuu ok jne. Elämä ei kaikille ole helppoa, on omia traumoja jne.
Sun tosin ei tarvitse edes aikuisena lapsena olla äitisi avioliiton tms kasassa pitäjä. Sulla on lupa olla ja mennä miten tahdot. Edes pienet lapset ei ole velvoitteita pitää ketään yhdessä ja sillä saadaan aikaan vaan lisää katkeruutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä ihme teitä lapsuuteen jumahtaneita. Elämä on liianbhelppia omakotitalojen (tärkeä asia näköjään) yltäkylläisyydessä kun joutaa vatvomaan mitä 7-vuotiaana tapahtui. Tai äitinsä yksityiselämää. Me äiditkin olemme ihan omia yksilöitämme, emme lastemme tossun alla.
Hohhoijjaa. En nyt tarkoittanut omakotitaloa minään pointtina. Lähinnä ehkä ajatuksena että itsenäistytty on ja omaa elämää alettu rakentamaan. En tainnut kertoa oikeastaan ollenkaan omasta elämästäni, että jos voisit kertoa millaisessa yltäkylläisyydessä elämme? Rupesi ihan itseäkin kiinnostamaan. Eipä kyllä minunkaan äitini minkään tossun alla ole. Jos olisit lukenut tekstin tuota omakotitalo kohtaa pitemmälle ehkä sinullekin olisi selvinnyt että etsin keinoja kehittää itseäni että oppisin elämään menneisyyden haamujen kanssa ja päästämään irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä ihme teitä lapsuuteen jumahtaneita. Elämä on liianbhelppia omakotitalojen (tärkeä asia näköjään) yltäkylläisyydessä kun joutaa vatvomaan mitä 7-vuotiaana tapahtui. Tai äitinsä yksityiselämää. Me äiditkin olemme ihan omia yksilöitämme, emme lastemme tossun alla.
Hohhoijjaa. En nyt tarkoittanut omakotitaloa minään pointtina. Lähinnä ehkä ajatuksena että itsenäistytty on ja omaa elämää alettu rakentamaan. En tainnut kertoa oikeastaan ollenkaan omasta elämästäni, että jos voisit kertoa millaisessa yltäkylläisyydessä elämme? Rupesi ihan itseäkin kiinnostamaan. Eipä kyllä minunkaan äitini minkään tossun alla ole. Jos olisit lukenut tekstin tuota omakotitalo kohtaa pitemmälle ehkä sinullekin olisi selvinnyt että etsin keinoja kehittää itseäni että oppisin elämään menneisyyden haamujen kanssa ja päästämään irti.
Lapsuuttasi ei voi muuttaa jälkikäteen. Vanhempiesi elämä on heidän, elä sinä omaa elämääsi. Tietysti jos jumittunut naapuriin, mutta sekin on ollut oma valintasi.
Älä syytä äitiäsi aikuiselämästäsi, se on ihan omaasi. Ja anna äitisi elää omaa elämäänsä
Kuulostat hyvin raskaalta tyypiltä. Katkeruuteen jumiutunut pikkusieluinen tyyppi. Jäänyt kiinni lapsuuteen. Kasva aikuiseksi ja lopeta muiden syyllistäminen omasta paskasta elämästä. Kellään ei kiinnosta sinun elämä ja tunteet. Pieniä asioita tuokin makkara-juttu. Ei mitään syytä kaunaan.
On tämä kyllä hauska ketju :D Ap pyytää apua miten päästä irti katkeruudesta ja miten käsitellä tunteita, niin täällä leimataan paskan elämän omaavaksi pikkusieluksi tai yltäkylläisyydessä eläväksi jolla on liian helppoa. Pakko kyllä todeta että sääliksi käy jos teille on lapsia siunaantunut, raskaat ajat on heillä edessä. Voitte sitten ihan itse ihmetellä kun mätänette yksin vanhainkodissa :D
Sinähän se ap olet. Itselle vastailet kun olet patologinen valehtelija. Yrität rajoittaa muiden mielipiteitä. Ei sinusta tule mikään mukava mielikuva. Vietkö liian pitkälle päätelmät muista kirjoittajista lyhyiden kommenttien perusteella kun tiedät jo heidän mätänevän vanhainkodissa. Päälle passiivis-agressiivinen hymiö. Hyh mikä tyyppi. Jätä äiti jo rauhaan ja älä roiku hänessä ja menneisyydessä maanisesti. Olet kai aikuinen.
Ei tollasta valitusta jaksa kukaan täysjärkinen lukea eikä kuunnella.
Nostat asian esille ja sen myötä te joko lähennytte tai etäännytte. Lopputulos riippuu molempien halusta tulla toimeen jatkossakin.