Mitä ajattelette minun saamastani oman ajan määrästä?

Pääseekö mieskin aina omiin juttuihinsa, kun haluaa eikä tarvitse lupaa kysyä?



Jos ei ja koskee vain sinua, ihmettelen, miksi haluat pitää miestäsi "lastenhoitajana" ja miksi ette toimi niin kuin normaalit perheet, joissa neuvotellaan ja sovitaan, koska lapset ovat yhteisiä.



Toiseksi kysyisin, miksi tarvitset noin paljon omaa aikaa. Miksi et itse lähde lasten kanssa jonnekin? Etkö viihdy lastesi kanssa?



Minäkin saan omaa aikaa, kun sovin asiasta mieheni kanssa. Vielä ei tee mieli olla lapsista erossa, joten yleensä kysymys on yhdestä illasta tai kauppareissusta. Voisin kuvitella, että kun lapset kasvavat, oman ajan tarve lisääntyy ja silloin ehkä voisin kuvitella yhtä iltaa viikossa, jolloin tekisin jotain omaa (esim. käyn jumpassa tai kaverilla). Yövapaita tuskin tarvitsen silloinkaan, en ainakaan joka kuukausi.



Myös mieheni saa halutessaan omaa aikaa. Mutta meillä asioista sovitaan ja neuvotellaan, koska yhteisiähän nuo lapset ovat ja yhdessähän niitä hoidetaan. Ei lapset ole vain jommankumman vastuulla, kun toinen mennä porskuttaa.



En osaa kadehtia sinua vaan väkisin tulee mieleen, että jossain on jotain vikaa. Jos olette kuitenkin molemmat onnellisia noin, niin hyvä niin. Hienoa, että homma toimii!

etenkin jos kaikki teidän perheessä on samaa mieltä.

jos mielelläsi olet kaukana heistä. Jokainen tavallaan, minusta on kiva olla rakastamieni ihmisten kanssa myös iltaisin.

En ole kateellinen. Tosin kun omaa aikaa on niin paljon kuin haluaa, sitä ei juurikaan tule käytettyä. Käyn ehkä kerran kuukaudessa viikonlopun mökillä tai ystävillä ja muuten iltaisin tai viikonloppuisin olen aina lasten kanssa.

ole kovin innostunut lapsistasi ja koet heidät vain jonain velvollisuutena, joita on nyt vaan pakko hoitaa.



Meillä onneksi riittää mulle ja miehelle huomattavasti vähäisempi oma aika. Tehdään paljon yhdessä lasten kanssa kaikkea. Me kun ollaan pääasiassa perhe, eikä kaksi täysin itsenäistä yksilöä, joilla vaan sattuu olemaan yhteiset lapset.



Mutta kukin tyylillään.

voi mennä ja toinen katsoo lapsia, jos ei ole mitään erityistä estettä.



Siis jos haluan mennä tyttöjen kanssa syömään, niin lähinnä keskustelen miehen kanssa, onko hänellä silloin töitä tai sovittua menoa. Jos ei ole, on päivänselvää, että mies voi hoitaa lapsia. ei hän edes yritä kieltäytyä. Sama toisinpäin.

Minulla on omaa aikaa 24/7, se on sitä elämää lapsen ja miehen kanssa.

Minulla on omaa aikaa 24/7, se on sitä elämää lapsen ja miehen kanssa.

Jotkut kun haluaa olla yksinkin toisinaan, eikä tarvi aina jonkun seuraa.

Pääseekö mieskin aina omiin juttuihinsa, kun haluaa eikä tarvitse lupaa kysyä?

Jos ei ja koskee vain sinua, ihmettelen, miksi haluat pitää miestäsi "lastenhoitajana" ja miksi ette toimi niin kuin normaalit perheet, joissa neuvotellaan ja sovitaan, koska lapset ovat yhteisiä.

Toiseksi kysyisin, miksi tarvitset noin paljon omaa aikaa. Miksi et itse lähde lasten kanssa jonnekin? Etkö viihdy lastesi kanssa?

Minäkin saan omaa aikaa, kun sovin asiasta mieheni kanssa. Vielä ei tee mieli olla lapsista erossa, joten yleensä kysymys on yhdestä illasta tai kauppareissusta. Voisin kuvitella, että kun lapset kasvavat, oman ajan tarve lisääntyy ja silloin ehkä voisin kuvitella yhtä iltaa viikossa, jolloin tekisin jotain omaa (esim. käyn jumpassa tai kaverilla). Yövapaita tuskin tarvitsen silloinkaan, en ainakaan joka kuukausi.

Myös mieheni saa halutessaan omaa aikaa. Mutta meillä asioista sovitaan ja neuvotellaan, koska yhteisiähän nuo lapset ovat ja yhdessähän niitä hoidetaan. Ei lapset ole vain jommankumman vastuulla, kun toinen mennä porskuttaa.

En osaa kadehtia sinua vaan väkisin tulee mieleen, että jossain on jotain vikaa. Jos olette kuitenkin molemmat onnellisia noin, niin hyvä niin. Hienoa, että homma toimii!

Ei tietenkään tarvitse lupaa kysyä, hyvänen aika, hulluahan se olisi! Tietenkin ilmoitamme että olisin menossa jonnekkin silloin ja tällöin mutta olisi se naurettavaa jos meidän täytyisi neuvotella siitä että voiko mies mennä keilaamaan tai voinko minä mennä ystävälleni tms. Luulenpa että meidän perheessä äiti viettää kuitenkin keskivertoa ENEMMÄN aikaa lasten kanssa kuin muualla. Ei tarvitse olla pienemmän kokopäivähoidossa eikä koululaisen iltapäiväkerhossa kun minä teen vaan osa-aikatöitä ja sekin painottuu viikonlopulle. En siis todellakaan näe mitään vikaa tilanteessamme, päin vastoin. Esikoinen oli ekan kerran yöhoidossa 3-vuotiaana, toisen kerran 6-vuotiaana ja nyt kun tilanne on sellainen että lapset saavat viettää aikaa runsaasti myös isovanhempien kanssa, pidän tilannetta vain ja ainoastaan rikkautena. "Viikonloppuvapaita" on siksi niin paljon että kun miehellä on tarve käydä kotipaikkakunnalla minä olen usein töissä ja siksi lapset menee mukaan.

Miksi ihmeessä säälit? Luitko edes tilanteestamme?

Nostan kun kiinnostaa mitä säälimistä joku näkee tässä?

Siis että "uskaltaa" ottaa omaa aikaa ja pitää sitä arvokkaana sekä suo saman oikeuden myös puolisolle. Enemmän se kertoo mielestäni toimivasta perheestä kuin siitä, ettei viihdytä toistensa kanssa.

Kyllähän se hyvä on että on omaa aikaa. Itse kyllä vietän mielelläni aikaa lasteni kanssa.

Kyllähän se hyvä on että on omaa aikaa. Itse kyllä vietän mielelläni aikaa lasteni kanssa.

Samoin. =)

tämän koko aloituksen pointtia. Joku on kateellinen toiselle jostain asiasta, joku toinen toisesta. Ap:lla ja hänen perheellään on kaikki hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä, hyvä homma. Ideaalitilannehan tuo on, että molemmilla on mahdollisuus ottaa omaa aikaa perhe-elämämän siitä kärsimättä.

Aika samanlaista meilläkin, paitsi että vauva on niin pieni, ettei mies kyläile hänen kanssaan kovin pitkiä aikoja (minä imetän).