Tyly reaktio ystävältä kun puhuin elämäni vaikeimmasta asiasta

Mitä olisit halunnut?

Tuo nyt enää vuosikymmenten päästä mikään vaikea asia ole normaalille ihmiselle.

Kaikki kuolevat.

Jahas, ja nyt oot ehkä 30, enemmänkin, eikä mitään tuoreempaa ongelmaa?

Fakta vain on se, että jokainen pitää omia tapahtumiaan maailman suurimpina, kun niihin on tunneside, mutta todellisuudessa hyvin harvaa muuta edes kiinnostaa muut kuin omat tapahtumat

Olet ehkä jäänyt kiinni tunnetasolla siihen traumaan ja se on täysin normaalia. Et ole saanut apua se käsittelyyn joten olet jäänyt jumiin siihen lapsen tunteeseen joka on hyvin avuton tila. Näin vähän arvelisin. Jos toinen ei sitä tiedä tai ymmärrä niin hänen on hyvin vaikea antaa sille sisäiselle lapsellesi oikeaa reaktiota joka sinussa pyytää apua aikuiselta.

Otan osaa. Ehkä kaikki ei ymmärrä koska eivät ole joutuneet koskaan kokemaan niin rankkoja kokemuksia. Orvoksi jääminen on pahinta mitä lapselle voi tapahtua ja siinä muuttui lopullisesti koko elämä.

Olisi vieläkin eläkeiässä kiva tavata vanhempani lapsuudenkodissa niikuin ennenkin.

Ehkä ystävä ei tarkoittanut olla tyly, ei vaan osannut valita oikeita sanoja

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Ehkä kaikki ei ymmärrä koska eivät ole joutuneet koskaan kokemaan niin rankkoja kokemuksia. Orvoksi jääminen on pahinta mitä lapselle voi tapahtua ja siinä muuttui lopullisesti koko elämä.

Keksin kyllä useammankin mikä olisi pahempaa. Esimerkiksi joutua elämään koko lapsuus pelossa.

Vierailija kirjoitti:

Fakta vain on se, että jokainen pitää omia tapahtumiaan maailman suurimpina, kun niihin on tunneside, mutta todellisuudessa hyvin harvaa muuta edes kiinnostaa muut kuin omat tapahtumat

Some muuttaa sosiaalisia taitoja. Joka päivä tehdään päivityksiä omasta elämästä ja ansaitaan tykkäyksiä, miksipä muiden elämä kiinnostaisi oikeasti pakollista peukkua enempää.

Olisin loukkaantunut. Ystävälläsi ei varmaan ole taustalla isoja menetyksiä kun ei ymmärtänyt kuinka suuren asian otit puheeksi. Mutta vaikka ei olisikaan, olisi hyvä edes yrittää asettua toisen asemaan. Etenkin jos olette läheisiä ystäviä. Toivon, että sinulla on jokin toinen ihmissuhde jossa voit jutella menetyksestäsi. Jossain määrin meidän täytyy kai hyväksyä se, että kaikkiin elämämme vaikeisiin asioihin emme saa tukea kaikilta läheisimmiltämme. Kaikkea hyvää elämääsi!

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ystävä ei tarkoittanut olla tyly, ei vaan osannut valita oikeita sanoja

Tai on empatiakyvytön.

Kannattaa harkita tarkkaan kenelle puhuu ja mitä.

Kiitän itseäni etten ole puhunut vaikeista asioita ystäville. Olen kerran avautunut ja tämä henkilö kertoi asiaa eteenpäin.

Terapeutille puhun jos tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Ehkä kaikki ei ymmärrä koska eivät ole joutuneet koskaan kokemaan niin rankkoja kokemuksia. Orvoksi jääminen on pahinta mitä lapselle voi tapahtua ja siinä muuttui lopullisesti koko elämä.

Keksin kyllä useammankin mikä olisi pahempaa. Esimerkiksi joutua elämään koko lapsuus pelossa.

Ei niitä kokemuksia voi verrata keskenään.

Ilmeisesti hänellä on vielä vanhemmat elossa, niin ei ymmärrä, miltä vanhemman kuolema tuntuu, eikä siksi osaa olla asiaankuuluvan empaattinen. Ehkä tuo "nythän meillä on omat perheet" oli tarkoitettu jonkinlaiseksi eteenpäin menemisen kannustamiseksi ja tasoitteluksi, että "nythän kaikki on kuitenkin hyvin?"

Monet suomalaiset ovat kyllä kovin empatiakyvyttömiä ja kykenemättömiä asettumaan muiden asemaan.

Vierailija kirjoitti:

Olisin loukkaantunut. Ystävälläsi ei varmaan ole taustalla isoja menetyksiä kun ei ymmärtänyt kuinka suuren asian otit puheeksi. Mutta vaikka ei olisikaan, olisi hyvä edes yrittää asettua toisen asemaan. Etenkin jos olette läheisiä ystäviä. Toivon, että sinulla on jokin toinen ihmissuhde jossa voit jutella menetyksestäsi. Jossain määrin meidän täytyy kai hyväksyä se, että kaikkiin elämämme vaikeisiin asioihin emme saa tukea kaikilta läheisimmiltämme. Kaikkea hyvää elämääsi!

Totta kai sä loukkaantuisit, mutta koita nyt ymmärtää, että mikään tapahtuma ei oo kellekkään muulle yhtä iso kun sulle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Ehkä kaikki ei ymmärrä koska eivät ole joutuneet koskaan kokemaan niin rankkoja kokemuksia. Orvoksi jääminen on pahinta mitä lapselle voi tapahtua ja siinä muuttui lopullisesti koko elämä.

Keksin kyllä useammankin mikä olisi pahempaa. Esimerkiksi joutua elämään koko lapsuus pelossa.

Ei niitä kokemuksia voi verrata keskenään.

Niin. Siksi ei voikaan sanoa että vanhemman menettäminen olisi pahinta mitä lapselle voi tapahtua.

Vierailija kirjoitti:

Olisin loukkaantunut. Ystävälläsi ei varmaan ole taustalla isoja menetyksiä kun ei ymmärtänyt kuinka suuren asian otit puheeksi. Mutta vaikka ei olisikaan, olisi hyvä edes yrittää asettua toisen asemaan. Etenkin jos olette läheisiä ystäviä. Toivon, että sinulla on jokin toinen ihmissuhde jossa voit jutella menetyksestäsi. Jossain määrin meidän täytyy kai hyväksyä se, että kaikkiin elämämme vaikeisiin asioihin emme saa tukea kaikilta läheisimmiltämme. Kaikkea hyvää elämääsi!

Tai sitten ystävää ei kiinnostanut alkaa kuunnella viidettäkymmenettä kertaa samaa stoppia siitä miten vanhemmat kuoli ja orpona hiihdettiin kesä talvet yhdellä suksella kouluun, aina ylämäkeen.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Ehkä kaikki ei ymmärrä koska eivät ole joutuneet koskaan kokemaan niin rankkoja kokemuksia. Orvoksi jääminen on pahinta mitä lapselle voi tapahtua ja siinä muuttui lopullisesti koko elämä.

En ole Ap, mutta samankaltainen kokemus. Nyt kun olen aikuinen ja minulla on vaimo ja kolme lasta, olen heistä kiitollinen. Se ei kuitenkaan poista lapsuuteni traumaa kun menetin omat vanhempani. Nykyisessä elämäntilanteessani huomaan hetkittäin surevani ettei vaimollani ole anoppia eikä appiukkoa, lapsillamme ei ole puoleltani isovanhempia. Ei elämää tietenkään niin kannata ajatella että miettii vain mistä on jäänyt paitsi, mutta lapsuudessa koetun trauman vähättely on typerää. Omalla kohdallani SE kyseinen päivä on kuin stop merkki- elämä ennen ja jälkeen tragedian.

Minulle kävi hiljattain vähän samoin. Työstämme mieheni kanssa todella pahaa aviokriisiä. Ystäväni, joka sattuu olemaan samassa tilanteessa, on ollut siinä minulle apuna. Tämä keskusteluapu on ollut vastavuoroista, mutta olemme ajattelultamme hyvin erilaisia, joten täysin verrattavissa tilanteemme eivät ole.

Kerroin omaan tilanteeseeni liittyvän erittäin kipeän asian. Yllättäen ystäväni kääntyi täysin minua vastaan. Hänellä oli asiasta jonkinlaista kokemusta, mutta ikään kuin sieltä "toiselta puolen" pöytää. Tämä ilmeisesti triggeröi hänet hyökkäämään sanallisesti kimppuuni. Mitkään selitykset eivät läpäisseet ymmärrystä, hän oli täysin "liskoaivotilassa" reaktionsa kanssa. Hän jatkoi lyödyn lyömistä vimmaisesti.

Myöhemmin hän peruutteli sanoissaan viestitse, mutta ei pyytänyt anteeksi. Sovimme kuitenkin jollain tasolla, mutta kyllä ystävyyteen tuli iso lommo. En uskalla enää avautua hänelle, kun reaktio voi olla noin raju.