Tiedän olevani alkoholisti, olen oikeasti yrittänyt kääntää kelkkaa, nyt lapset eivät enää halua tulla luokseni.

Hei, tiedostan ongelmani eli alkoholin ja satunnaisten rauhoittavien käytön. Olen käynyt AA:ssa mutta se ei kuitenkaan tuntunut omalta jutulta koska jännitän sosiaalisia tilanteita. Erosimme mieheni kanssa joitakin vuosia sitten. Lapset ovat tähän asti olleet viikko/viikko-systeemillä meillä yhteishuoltajuutena.

Alkon käyttö on ollut vaihtelevaa, mutta olen vetänyt kunnon kännejä myös lasten ollessa luonani. En ole siitä lainkaan ylpeä:( Lapset eivät ole sanoneet tähän asti asiasta mitään. Minä olen itse ottanut asiaa muutaman kerran esille jälkeenpäin kun olen nähnyt lasten pettyneet katseet viinihuurujen läpi. Eilen yksi lapsistani oli itkenyt hysteerisesti pienestä arkisesta asiasta isälleen ja lopulta esille oli tullut minun juominen. Ja nyt he haluavat jäädä viikoiksi isälleen ja ehkä sitten viikonloppuna ja lomilla voisivat tulla luokseni. 

 

Ymmärrän asian todella hyvin kun ajattelen järjellä omaa toimintaani mutta sydän on murskana. 

Tiedän että ainoa oikea anteeksipyyntö on muuttunut käytös. Pelkään etten kykene siihen pitkällä aikavälillä. Alkoholismi on helvetistä. Rakastan lapsiani ja minulla on heihin ollut kuitenkin sellaiset välit että he ovat pystyneet kertomaan minulle ongelmistaan. Muttei kuitenkaan siitä virtahevosta olohuoneessa:(

Nyt en ole juonut viikkoon ja olen itkenyt koko viikonlopun. Paska äiti. Onneni on, että lasten isä on uskomattoman hyvä isä ja täysillä mukana lasten elämässä. Lapset ovat varhaisteinejä.