Miksi useimpien mielestä tarjottavan pitää olla makeaa?
En ole ymmärtänyt tätä koko aikuisikänäni. Lasten juhlat on täynnä vaikka vihreitä kuulia ja muuta ällö makeaa, mutta että sen tarjoaminen jatkuu hamaan lopppuun asti. Uskoisin, että useimille kävisi ennemmin suolainen tarjottava, kuin vaikka täytekakut tai jäätelö. Voileipä tai pitsapala olisi minun mieleeni, koska en syö näitä kermavirityksiä tai jaffakeksejä muutenkaan.. Tulee vain äklöttävä olo varsinkin kesäkuumalla. Äitini haukkui kerran työkaverinsa, kun tämä oli käynyt kylässä ja oli kieltäytynyt suklaalla päällystetystä tiikerikakusta ja muffinsseista, koska ne eivät kuuluneet hänen ruokavalioonsa. Äitini ei tajunnut kuinka tämä ei voinut niitä syödä sen kerran kun tarjottiin. Sehän on ihan sama kuin vegetaristille tarjoaisi sianliha pihvejä ja suututtaisiin kun ei kelvannut, että kerrankos sitä nyt tekisi poikkeuksen tarjoavan mieliksi.
Kommentit (40)
Miksi ei ole molempia vaihtoehtoja, joista voi valita?
Meillä yleensä näin.
Ja jos sulle ei mikään kelpaa, ota omat eväät.
Vähän molempia mieluiten, ja sitten vielä vaikka hedelmäkulho.
Niin. Miksei tarjota mitään chilipitoista tulista ja juomaksi katkeroa?
Itse tykkäsin jo lapsena enemmän niistä synttäreillä tarjottavista tikuista, missä oli esim. pieni lihapulla/kinkkua, juustopala ja jotain heldelmää.
Missä niin sanotaan? Jälkiruoka on yleensä makeaa tai makeahkoa, mutta kaikki muu tarjottava voi olla jotakin muuta, eikä ole pakko olla makeaa.
Koska on meitäkin, jotka tykkäävät molemmista.
Ja omassa kodissasi voit tarjota, mitä tykkäät.
Vierailija kirjoitti:
Itse tykkäsin jo lapsena enemmän niistä synttäreillä tarjottavista tikuista, missä oli esim. pieni lihapulla/kinkkua, juustopala ja jotain heldelmää.
Itse en.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pikku suolainen on parasta!
Iso tulinen on vielä parempi!
Vierailija kirjoitti:
No ei se nyt ihan sama ole🤦
Itse kärsin sokerikoukusta kuten alkoholisti alkoholista. Yksikin väkisin tuputettu suklaakonvehti laukaisee sellaisen makeanhimon, että on työn takana päästä takaisin raiteilleen. Tarjoaisitko itse alkoholistille viinaa? Kunnioittakaa ihmisten elämää ja valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pikku suolainen on parasta!
Iso tulinen on vielä parempi!
Mikä sellaista vaivaa!?
Minäkin tykkään enemmän suolaisesta. Mieluusti ottaisin jotain suolaista piirakkaa voileipäkakkua, pitsaa tms. ja ehkä jonkun pienen makean siihen vielä.
Kun syödään kotona suolaista esim ruoka lähtiessä, ehkä siksi sitten kakkua ja muuta makeaa, yleensä kyllä missä olen ollut on ollut sipsejä ja jotain muuta Pikku suolaista
Meillä oli lapsen synttäreillä tarjolla pikkupizzoja, salaattia, sipsejä ja voileipäkakkua, mutta myös makeaa kakkua, keksejä ja namuja. Ihmisillä on erilaiset maut. En nyt arvottaisi toista paremmaksi kuin toinen. Ihmiset pitävät eri asioista.
Olen tarjonnut sekä makeaa, että suolaista. Suolaiset ovat aina käyneet kaupaksi, mutta makeita tarjottavia jää aina.
Vierailija kirjoitti:
Olen tarjonnut sekä makeaa, että suolaista. Suolaiset ovat aina käyneet kaupaksi, mutta makeita tarjottavia jää aina.
Eli en allekirjoita otsikon väitettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pikku suolainen on parasta!
Iso tulinen on vielä parempi!
Et tainnut ymmärtää kuin pikkusuolaisen kaksoismerkitystä? 😂
Vierailija kirjoitti:
Kun syödään kotona suolaista esim ruoka lähtiessä, ehkä siksi sitten kakkua ja muuta makeaa, yleensä kyllä missä olen ollut on ollut sipsejä ja jotain muuta Pikku suolaista
En minä ainakaan syö mitään ruokaa kotona ennen kuin lähden kyläilemään. Olen ollut nyt kahtena vuotena peräkkäin rippijuhlissa, jotka oli varsin aikaisin aamusta. Kun pääsimme juhlapaikkaan, niin oli varmaan 4 erillaista makeaa täytekakkua ja makeita torttuja ja pikkuleipä tarjolla. Pöytään oli laitettu vielä oikein pullo pursotettavaa kermavaahtoa, että saa varmasti tarpeeksi jotain sokerirasva mättöä. Ei hireveästi tehnyt mieli 12 aikaan päivällä alkaa vetämään moista moskaa. Sama yksissä hautajaisissa, että muistotilaisuudessa oli pikkuleipiä ja mansikka kakku. En tiedä, mutta mielestäni sellainen tarjoilu ei sovi mitenkään hautajaisiin. Vähintäänkin kiusallista katsoa kun ihmiset käyvät vielä ottamassa lisää "kun oli niin hyvää kakkua".
Vierailija kirjoitti:
Olen tarjonnut sekä makeaa, että suolaista. Suolaiset ovat aina käyneet kaupaksi, mutta makeita tarjottavia jää aina.
Karjalanpiirakat ja munavoi kelpaa yleensä kaikille. Kermakakku ei niinkään.
No ei se nyt ihan sama ole🤦