Päiväkodissa ulkoillaan oudon vähän
Olen muuten tyytyväinen lapseni päiväkotiin, mutta ihmetyttää miksi ulkoilevat kovin vähän. Päiväkodissa on oma iso aidattu piha. Ja henkilöstöresurssikin mitoitusten mukainen. Silti ovat pihalla vain 30 min aamulla ja 30 min iltapäivällä. Kotiin haen iltapäivällä työni jälkeen aina sisältä. Minkä verran teillä muilla ulkoillaan?
Kommentit (8)
Niin että iltapäivällä käyvät ulkona ja palaavat sisälle? Vaikea uskoa.
Meidän lapsen päiväkodissa ulkoilevat yleensä noin klo 9-10.30 ja iltapäivällä sitten noin klo 15-. Lapsi on 5-vuotias, mutta kyllä ulkona näkee ihan kaiken ikäisiä lapsia.
Työntekijät syö lasten ruuat. Ei ehdi kuin päiväunille.
Niin. Olisko aamulla kylmää ja päivällä paisteella iho palaa. Täällä ainakin porottaa joskus. Pilvisellä on hyvä sää. Hyttysiä, hämiksiä tai kärpäsiä ei saisi olla jos pikkulapsia pihassa. Nyt olis hyvät säät olla ulkona! Kylmällä sitten on hankalaa.
Päiväkodissamme ulkoillaan ap'llä noin 1,5 tuntia ja ip'llä klo 15- siihen saakka kun lapset haetaan.
Jos on kaulaliina, sisälläkin voi pitää välillä ikkunaa auki tai jos terassin ovi raollaan. Veto taas ei kiva.
Vähltä kuulostaa. Itse työskentelen 3-5v ryhmässä ja ulkoilemme aamupäivällä toiminnasta riippuen 45min. tai tunnin. Metsäpäivinä 1,5 tuntia ja jumppapäivänä emme ulkoile vaan puramme energiaa jumppasalissa.
iltapäivällä lhdemme ulos n. Klo 15 ja ulkoilun pituus riippuu siitä, milloin lapsi haetaan kotiin.
Ei viitsi.